Jarmo Lintunen

Kyydityksistä tulee tällä viikolla kuluneeksi 60 vuotta

Ennakkoon kohuttu venäläisen Nashi-järjestön mielenosoitus jäi tussahdukseksi eilen, kun Helsingissä julkistettiin Viron neuvostoaikaa käsittelevä kirja. Sanomatalossa oli noin 300 kirjasta kiinnostunutta ja 15 mielenosoittajaa.

Mitä tapahtui Virossa heinäkuussa 1940? Liittyikö maa vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon vai oliko kyseessä miehitys?

Taistelua totuudesta käytiin maanantaina Helsingissä koko päivä. Syynä oli iltapäivällä julkaistu Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama kirja Kaiken takana oli pelko – Kuinka Viro menetti historiansa ja miten se saadaan takaisin (WSOY).

Kirjaa vastustavaan mielenosoitukseen Sanomatalossa osallistui lopulta vain viitisentoista henkeä Suomesta, Virosta ja Venäjältä. Mielenosoitus sujui rauhallisesti. Dosentti Johan Bäckmanin johtama Suomen antifasistinen komitea, virolaiset Yövartijat-järjestön edustajat sekä Suomen islamilaisen puolueen kolmimiehinen joukko Abdullah Tammen johdolla piti esillä kylttejä, joissa luki muun muassa ”Mauno Koivisto oli oikeassa” ja ”Alas Viron ja Latvian apartheid.”

Ainakaan mielenosoituksen alkuvaiheessa venäläisiä Nashi-järjestön nuoria ei ollut paikalla. Heidän sanottiin olevan vielä syömässä. Nashi-järjestön jäseniä Suomeen saapui eilen kolme.

Mielenosoitus oli hiljainen. Sanomataloon kirjan julkistamiseen kokoontunut 300-henkinen yleisö tuskin edes huomasi sitä.

ILMOITUS

Antifasistit onnistuivat kuitenkin viemään runsaasti mediahuomiota Oksasen ja Pajun kirjalta. Mielenosoitusta seuranneita toimittajia ja kuvaajia oli paikalla monta kertaa enemmän kuin ”antifasisteja.”

”Miehitys
on myytti”

Kaiken takana on pelko -kirja on 550-sivuinen yli 30 kirjan artikkelikokoelma, jossa käydään läpi neuvosto-Viron historia miehityksestä alkaen. Vankileirimuistot laajentavat sen aihepiirin muihin kuin baltteihin.

Kirjan venäläismieliset vastustajat eivät hyväksy edes sen peruslähtökohtaa. Tiedotustilaisuudessaan he sanoivat miehityksen olevan myytti, jolla Viron nykyiset johtajat oikeuttavat maan venäläisvähemmistön huonon kohtelun.

Dmitri Linter Yövartijat-järjestöstä sanoi, että vain naiivi uskoo Viron olevan demokraattinen maa. Maksim Reva samasta järjestöstä piti eilen julkaistua kirjaa yhtenä yrityksenä hyväksyttää myytti Viron venäläismiehityksestä. Miehitysmyytti kehitettiin hänen mukaansa 1990-luvun alussa oikeuttamaan venäläisvähemmistön kansalaisoikeuksien rajoittaminen. Tällä hetkellä Virossa on Revan mukaan käynnissä venäjänkielisten kulttuurinen kansanmurha.

Mielenosoituksen suomalaiset järjestäjät Johan Bäckman ja toimittaja Leena Hietanen sanoivat, että Virossa ja Latviassa natsimielinen kirjoittelu ja natsimarssit ovat aivan yleisiä ilmiöitä. Kommunismin ja natsismin rinnastamisella yritetään mitätöidä kansainvälisen työväenliikkeen saavutukset viime vuosisadalla.

Kyydityksistä
60 vuotta

Yövartijat-järjestön Mark Sirykin mukaan Viro ja Latvia yrittävät vetää Suomen mukaan kylmään sotaan, joka on informaatiosotaa Venäjää vastaan.

WSOY julkaisi Kaiken takana on pelko -kirjan juuri tällä viikolla, koska keskiviikon ja torstain välisenä yönä tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun neuvostovalta kyyditsi 20 000 ihmistä Siperiaan. Suurin osa oli naisia, lapsia ja vanhuksia, korosti Imbi Paju kirjayhtiön tiedotustilaisuudessa. Heidät vietiin Siperiaan ”neuvostovallalle haitallisena aineksena.” Pajun mukaan vastarintaan ryhtyneet miehet olivat metsissä ja kyydityksillä pyrittiin lopettamaan heiltä huolto.

Kaikkiaan baltteja joutui Siperiaan 95 000. Kirjassa kyydityksiä kutsutaan suunnitelmalliseksi kansanmurhaksi.

”Fasismilla
eri merkitys”

Imbi Pajulle vastamielenosoittajien fasistisyytökset olivat tuttuja. Hän sanoi, että samaa propagandaa opiskeltiin koulussa neuvosto-Virossa. Sofi Oksanen sanoi, että Venäjällä sanalla fasismi on aivan eri merkitys kuin lännessä. Heille se on symboli sekä venäläis- että neuvostovastaisuudesta.

Virolaissyntyinen politiikantutkija Iivi Masso kysyi, onko Hitlerin rikosten analysoiminen sitten saksalaisvastaisuutta.

Kirjan johdannossa Sofi Oksanen perustelee sen julkaisemista näin: 1900-luvun kommunistiset järjestelmät kuuluvat historian kaikkein tuhoisimpiin ilmiöihin massiivisuutensa ja pitkäkestoisuutensa vuoksi. Silti niistä on kirjoitettu suhteellisen vähän holokaustiin verrattuna.

Hän kysyy, miksi kansallissosialismin tuomittavuudesta ei tarvitse edes keskustella, mutta Neuvostoliiton terrorin oikeuttaneesta ideologiasta ei puhuta samalla tavalla. Eräät kirjoittajat vastaavat, että Neuvostoliitto oli lännen liittolainen eikä sen politiikkaa kyseenalaistettu turhan tarkasti. Lisäksi vankileireistä, Gulageista, ei pidetty samanlaisia julkisia oikeudenkäyntejä kuin natsien keskitysleireistä Nürnbergissä.

Kuten Bäckman ja Hietanen syyttävät, Sofi Oksanen rinnastaa natsismin ja kommunismin. Hänen mukaansa natsit pyrkivät luomaan biologisesti ja rodullisesti puhtaan uuden ihmisen, kommunistit taas Homo sovjeticuksen, mutta luokkaperustein. Kummankin ihmisihanne oli vaalea sinisilmä.

Eroina Oksanen mainitsee sen, että natsit tuhosivat ihmisiä suoraan ja mekaanisesti, Gulag sen sijaan oli pakkotyölaitos.