Start-sopimuksen jatkossa ongelmia:

Maailman tuhoisimmat mannertenväliset ohjukset, joiden läntinen koodinimi on SS-18 Satan lymyävät yhä siiloissaan. Nämä suuret ”Saatanat” piti jo poistaa Start II -sopimuksen perusteella, mutta ongelmat sopimuksen ratifioinnissa johtivat siihen, että maailman tuhoisimmat ohjukset jäivät yhä keskeiseksi osaksi Venäjän ydinpelotetta.

Venäjällä ”Saatanat” tunnetaan nimellä R-36M. Niiden kehitystyö aloitettiin jo 1969 Neuvostoliiton pyrkiessä voittamaan USA:n strategisen aseistuksen kilpavarustelussa. SS-18-ohjukset oli tarkoitettu niin sanotuiksi ensi-iskun aseiksi eli tuhoamaan Yhdysvaltojen ohjuskentät ja johtokeskukset.

Jokaisessa SS-18-ohjuksessa voi olla kymmenenkin voimakasta ydinkärkeä, vaikka Start II -sopimuksessa oli tarkoitus kieltää monikärkiohjukset kokonaan. SS-18-ohjusten ydinkärkien määrä on tällä hetkellä yhteensä noin 600–700 kappaletta. Kaikki nämä suuret ohjukset on sijoitettu 39 metriä syviin siiloihin.

Viimeinen SS-18 otettiin käyttöön vuonna 1991. Venäjä on pikkuhiljaa poistanut ohjuksia niiden vanhentuessa, mutta näillä näkymin Satan-ohjuksia on käyttövalmiina ainakin vielä 2015.

SS-18 Satan/R 36M -ohjusten kohtalo on yksi kiireellisesti ratkaistavista ongelmista, kun neuvottelut Start-sopimusten jatkamisesta alkavat. Tästä sovittiin, kun ulkoministerit Hillary Clinton ja Sergei Lavrov tapasivat Genevessä 6. päivänä maaliskuuta.

ILMOITUS

SS-18 kaltaiset kylmän sodan dinosaurukset olisi saatava mahdollisimman sukkelasti romutetuiksi, sillä niille ei voi tässä maailmassa edes kuvitella mitään järkevää käyttöä ja ne ovat jo ikänsäkin puolesta vaaraksi myös Venäjälle itselleen.

Start umpeutuu
jo joulukuussa

Yhdysvaltojen ja Venäjän väliset sopimukset strategisten aseiden rajoittamisesta ja vähentämisestä muodostavat tällä hetkellä melkoisen sekasotkun – ainakin tavallisen kansalaisen näkökulmasta.

Start I -sopimuksen allekirjoittivat 1982 presidentit Mihail Gorbatshov ja George Bush. Se oli ensimmäinen sopimus, joka johti ydinaseiden vähentämiseen eikä pelkästään niiden enimmäismäärän rajoittamiseen.

Start II syntyi 1993 ja siihen sisältyi tärkeitä määräyksiä ydinaseistuksen supistamisesta. Allekirjoittajina olivat presidentit Bush ja Boris Jeltsin.

USA kuitenkin ilmoitti, että se ei enää noudata vuodelta 1972 peräisin olevaa ABM-sopimusta, joka kielsi ohjusten torjuntaohjukset. ABM-sopimuksen olivat allekirjoittaneet aikoinaan presidentit Richard Nixon ja Leonid Brezhnev.

Venäjä puolestaan ilmoitti, että se ratifioi Start II -sopimuksen vain jos ABM säilyy voimassa. Näin voimaan jäivät oikeastaan vain Start I:n määräykset.

Vuonna 2002 solmittiin niin sanottu Moskovan sopimus (SORT), jota on pidetty kuitenkin varsin vähämerkityksellisenä. Nimet sopimuksen alle kirjoittivat presidentit Vladimir Putin ja George W. Bush.

Start-sopimus umpeutuu tämän vuoden joulukuussa ja SORT-sopimus vuoden 2012 lopussa.

Ydinaseet ovat
tärkeitä Venäjälle

Nyt luulisi olevan hyvät mahdollisuudet päästä sopimukseen huomattavista supistuksista sekä Venäjän että Yhdysvaltojen ydinaseistuksessa. Ilmoittihan USA:n uusi presidentti Barak Obama presidenttiehdokkaana olevansa täydellisen ydinaseriisunnan kannattaja. Presidenttinä Obamalla saattaa olla nyt hieman toisenlaisia näkemyksiä.

Yhdysvallat on viime vuosina kiinnittänyt paljon enemmän huomiota tavanomaisten aseiden kehittämiseen kuin ydinaseisiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä tavanomaisille aseille on ollut jatkuvasti käyttöä toisin kuin pelkkinä pelotteina oleville ydinaseille.

Venäjälle sen ydinaseet ovat paljon tärkeämpiä, sillä sen asema sotilaallisena suurvaltana on lähes kokonaan ydinaseiden varassa. Tavanomaisen armeijan kehittäminen nykyaikaiseksi on edennyt hitaasti Putinin aikana tehdyistä huomattavasta puolustusbudjettien korottamisista huolimatta.

”Venäjän statukselle globaalina toimijana ydinaseeton maailma sopisi huonosti”, toteaa strategisen aseistuksen asiantuntija Stefan Forss artikkelissaan (HS 9.7. 2008), jonka otsikko hoputti: Ydinaseita tulisi pikimmiten rajoittaa uusin sopimuksin.

Topolit ja
Bulavat

Toisin kuin Yhdysvallat, Venäjä rakentaa koko ajan uusia strategisia ohjuksia. Tunnetuin näistä on Topol-M, jonka Naton koodinimi on SS-27. Ensimmäiset Topolit otettiin käyttöön vuonna 1997.

Näissä kolmivaiheisissa ja 22,7 metriä pitkissä ohjuksissa on yksi 550 kilotonnin ydinkärki, mutta ne voidaan varustaa myös kuudella kärjellä Viime vuoden toukokuussa Venäjällä oli siiloissa 48 Topol-ohjusta sekä niiden lisäksi kolme liikkuvaa ohjusta.

Topol-ohjuksesta on kehitetty myös sukellusveneistä laukaistava versio, joka tunnetaan nimellä Bulava. Niitä on tarkoitus sijoittaa kolmeen uuteen Borej-luokan sukellusveneeseen sekä myös vanhempiin peruskorjattuihin Delta-luokan vedenalaisiin.

Topolia vielä uudempi ja raskaampi ohjus on RS-24, jota on kutsuttu Topolin monikärkiversioksi. Se on suunniteltu läpäisemään USA:n kehittämät torjuntajärjestelmät. Siihen voidaan sijoittaa kymmenenkin ydinkärkeä.

Mannertenvälistä RS-24-ohjusta testattiin ensimmäisen kerran 2007. RS-24 arvellaan korvaavan tulevaisuudessa Venäjän SS-18 ja SS-19-ohjukset. Ensimmäiset RS-24 ohjukset saattavat tulla operatiiviseen valmiuteen jo tänä vuonna.

Edellä mainitussa kirjoituksessaan Forss viittaa USA:n entisen puolustusministerin Robert Gatesin lausuntoon, jonka mukaan myös Yhdysvalloissa ydinpelotteen merkitys saattaa kasvaa Venäjän vahvistaessa omia ydinasevoimiaan.

Jos näin kävisi, niin silloin oltaisiin taas lähellä strategisten ydinaseiden uutta varustelukierrettä. Toistaiseksi Yhdysvallat on tyytynyt pitämään vanhat ohjuksensa toimintakuntoisina.

Iskanderilla
jo uhkailtiin

Forss toivoo, että Venäjän ja USA:n tulevissa neuvotteluissa ei unohdettaisi lyhyen matkan taktisia ydinaseita. Suomalaisasiantuntijan mukaan Venäjä pitää taktisia ydinohjuksia nykyisin hyvin tärkeinä.

Lyhyen kantaman ohjuksiksi lasketaan alle 500 kilometriä kantavat taktiset ydinaseet. Sitä pitemmälle yltävät keskimatkan ohjukset on kielletty INF-sopimuksella, mutta Venäjä on vihjaillut jo tästä sopimuksesta luopumisesta, mikä Forssin mukaan ”ravistaisi Eurooppaa poliittisesti”.

Modernein taktinen ydinase on Venäjän Iskander M -ohjus, jonka kantama on 415 kilometriä. Natossa se tunnetaan SS-26-ohjuksena.

Forss toteaa Yhdysvaltojen vähentäneen vuoden 1991 jälkeen nopeasti taktisia ydinaseitaan. Tutkijan mukaan USA:n Eurooppaan sijoitetut ydinpommit ovat jo ”lähes muodollisella tasolla”.

Viime vuoden puolella Venäjä uhkasi sijoittaa Iskander-ohjuksia Kaliningradiin vastalauseeksi Yhdysvaltojen Puolaan ja Tshekkiin kaavailemalla ohjuspuolustusjärjestelmälle.

Iskander-uhkaus on nyt kuitenkin peruttu, kun suhteiden lämmittely on aloitettu uudelleen.