Julkisuudessa on käyty viime aikoina keskustelua hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Näissä keskusteluissa on myös kritisoitu hyvinvointivaltion auttamisvastuuta ja painotettu vastuun siirtämistä perheille ja läheisille.

Hyvinvointivaltiota on toki kritisoitu jo vuosikymmenten ajan. Eräs toistuvasti esitetty väite on, että laajat hyvinvointipalvelut ja -etuudet rapauttavat ihmisten keskinäistä huolenpitoa. Kritiikin mukaan hyvinvointivaltio ei kannusta ihmisiä pitämään huolta toisistaan, vaan vie perheiltä ja yhteisöiltä niille luontaisesti kuuluvan auttamistehtävän ja näivettää siten heidän auttamishalunsa.

Voidaan kuitenkin kysyä, perustuuko väite yksityisen auttamishalukkuuden rapistumisesta enemmän ideologisiin näkemyksiin kuin todellisuuteen?

Auttamista eri Euroopan maissa vertailevan SHARE-hankkeen puitteissa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan Etelä-Euroopan maissa – joissa julkinen hyvinvointijärjestelmä on vaatimaton – todella koetaan suurempaa auttamisvelvollisuutta kuin Pohjois-Euroopan maissa.

Asenteet eivät kuitenkaan tarkoita, että näissä maissa todella autettaisiin enemmän.

ILMOITUS

Tutkimuksen mukaan tilanne on nimittäin päinvastainen. Erityisesti Pohjois-Euroopan maissa – joissa julkinen hyvinvointijärjestelmä on laaja – apua annetaan ja saadaan paljon. Tyypillistä Pohjois-Euroopan maille on, että apua vaihdetaan yleisemmin ja laajemmin, mutta auttaminen on usein luonteeltaan epäsäännöllistä. Vastaavasti Etelä-Euroopassa apua vaihdetaan vähemmän, mutta annettaessa se on jatkuvampaa.

SHARE-tutkimuksen valossa väite yksityisen auttamisen katoamisesta hyvinvointivaltion tieltä ei siis saa tukea. Näkemys ei sen paremmin löydä vahvistusta suomalaisistakaan tutkimuksista. Päinvastoin, niissä on ilmennyt suomalaisille olevan tyypillistä sen, että samanaikaisesti autetaan ja kannatetaan hyvinvointivaltiota.

Yksityisen auttamisen ja hyvinvointivaltion rinnakkaiselosta kertovat myös Sukupolvien ketju -tutkimushankkeen tulokset. Hankkeessa on kerätty tietoa suurten ikäluokkien, heidän vanhempiensa sekä täysi-ikäisten lasten välisestä vuorovaikutuksesta ja on ilmennyt, että auttaminen on laajaa ja monipuolista.

Isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan, lapset auttavat vanhempiaan ja vanhemmat lapsiaan. Lisäksi sisarusten välinen auttaminen on merkittävää ja auttamista on myös muiden sukulaisten välillä.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että hyvinvointivaltio ei rapauta yksityistä auttamista. Ennemminkin saattaa olla niin, että hyvinvointivaltio ja yksityinen auttaminen täydentävät toisiaan.