Kokoelma valottaa suomalaisten tuntoja köyhyydestä
Juha Mikkonen ja Aija Typpö (toim.): Rikas runo – sanoja köyhyydestä. Avain 2009. 169 sivua.
Rikas runo – sanoja köyhyydestä on kooste Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailun parhaista runoista. Saman kirjoituskiklpailun omaelämäkerrallisia proosatekstejä on aiemmin julkaistu kokoelmassa Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä.
Runot kertovat usein kurjuudesta, ankeudesta ja osattomuudesta. Tulee selväksi, että köyhyydessä eläminen ei ole helppoa ja että puheet sosiaalitukien varassa leppoisasti elelevistä työttömistä ovat vailla pohjaa.
Työttömien lisäksi kirjoittajien joukossa on selvästi ainakin eläkeläisiä ja velkakierteessä olevia työssäkäyviä sekä jokunen opiskelija, kotiäiti ja akateeminen pätkätyöläinen.
Vaikka raha ei välttämättä tee onnelliseksi, sen puuttuminen tekee usein onnettomaksi. ”Silmäkki lakkaa / tähtien lailla / säihkymästä // kyyneleitte tulva / ne o sammuttanu”, kirjoittaa nimimerkki Kaipaava. Yhtä alakuloisissa tunnelmissa on nimimerkki Vähän valoa tunnelissa: ”Slummikoivu huojuu epämääräisesti. / Kukaan ei näe. / Sipulikeittoon lautasella tippuu / kyyneleitä. Valtoimenaan.”
Eriarvoisuus
raaistaa köyhyyttä
Kokoelmaan esipuheen kirjoittanut kirjailija, psykiatri ja ex-kulttuuriministeri Claes Andersson toteaa, että köyhyys korostuu ja raaistuu tuloerojen kasvaessa. Jos yleinenkin elintaso on niukka, oma köyhyys on helpompi kestää kuin nykyisessä tilanteessa, jossa enemmistö viettää kulutusjuhlaa.
Moni kokoelman runoista osoittaa tämän todeksi. Köyhän huolet liittyvät usein juuri sosiaaliseen syrjäytymiseen. ”Hei ostetaanko ystävyyskorut / jos vaikka joku toinen kerta. / Hei käydäänkö syömässä / mulla on vaan pari euroa kyl. / Hei mennään hesaan vaikka shoppailee / mun pitää nyt tarkistaa rahatilanne.”
Kirjassa on riipaisevia kuvauksia siitä, miten toiset ihmiset eri yhteyksissä suhtautuvat köyhiin. Tällaisen kokemuksen kertoo nimimerkki Saara: ”Hautaustoimiston nainen ottaa osaa / sydäntä särkevästi / siihen saakka kunnes / ojennan sosiaalitoimiston lapun. // Edes suru ei ole tasa-arvoista / eikä köyhän kannattaisi kuolla.”
Teoksessa on myös kirpeää yhteiskuntakritiikkiä. ”Köyhyys on nykyään häpeä. / Mutta kenen?” kysyy osuvasti nimimerkki Anja Welin kuvailtuaan marketissa ostoksia tekevän köyhän anteeksipyytelevää olemusta.
Kilpailu- ja tehokkuusyhteiskunta saa monessa runossa huutia. ”Mylly jauhaa viljaa vain kiihtyen / kuin lumipallona pyörien. / Voisko sen verran ees hiljentää / ettei kaikki vyöryn alle jää.”
Ilmaisiakin iloja
vielä on
Pelkkää surkeutta ja lohduttomuutta kokoelma ei ole. Se kertoo myös toiveista, unelmista, ilonaiheista ja selviytymisestä. ”Vaik lapsuus on olt / rahallisesti köyhähköö, / silti henkisest / oikei rikasta elloo, / – muistois mukavii asjoi!” kirjoittaa nimimerkki Tapio Lyyra. Nimimerkki Himmu puolestaan kertoo tyytyvänsä ilmaisiin iloihin ja antavansa vielä satasen kuussa, kymmenyksen tuloistaan hyväntekeväisyyteen.
Huumoria ja ironiaakin kokoelmassa on mukana, selviytymiskeinoja nekin. ”Oravien katselu ja kävely on halpaa, / koskahan ne keksii niistä verottaa? / Jokaiselle köyhälle vain veromerkki kaulaan: / tälläkin on jotain mitä rahalla ei saa.”
Nimimerkki Asa laskettelee: ”Käärinliinassa jos olis taskut, / rikkaille rahat, köyhille laskut, / matkalle olisi laitettu mukaan, / onneksi niistä ei hyödy kukaan. / Yhtä köyhinä rajan taa mennään, / siellä ei rikkaus ratkaise ennään.”
Omanlaistaan huumoria on myös lakonisissa luetteloissa köyhän elämään kuuluvista asioista, samoin kuin tässä nimettömän kirjoittajan ytimekkäässä Köyhyys-haikussa: ”Lähikaupassa / Katsot jogurtin hintaa: / Jää ostamatta”.
Syvien rivien
tuntoja
Tyylillisesti teos on luonnollisesti monimuotoinen ja rosoinen, mutta ei suinkaan vailla kaunokirjallisia ansioita. Sitä voisi luonnehtia vaikkapa moderniksi kansanrunoudeksi. On kulttuuriteko, että kansan syvistä riveistä nousevat kokemuspohjaiset runot on ammattitaidolla koottu kansien väliin.
Kaikkien, joille köyhän kansanosan elämä on jäänyt vieraaksi, sietäisi perehtyä kirjaan. Ehkäpä runot myös rohkaisevat muitakin köyhyyden ja eriarvoisuuden uhreja kirjaamaan tuntojaan paperille.
Kirjan jäsentely auttaa osaltaan hahmottamaan köyhyyteen liittyvää problematiikkaa. Kirjan viiden jakson teemoina ovat arvottomuus, raha, yhteiskunta, rakkaus ja perhe sekä selviytyminen.