Lehtikuva/ Vesa Moilanen

Paljon on valitettu talven tullen hoitamattomista kevyen liikenteen väylistä. On kerrottu vanhuksien loukkaantuvan pahasti heidän liukastuttuaan hoitamattomilla alueilla.

Melkein aina siis vedotaan vanhusten kulkemiseen vaadittaessa parannusta väylien kunnossapitoon. Se on kuitenkin selvää, että nykyaikana ei vanhuksista piitata muissakaan asioissa.

On kuitenkin olemassa vastakohtainen varteen otettava tekijä asiassa. Eli pienet lapset ja äidit.

Kun äiti on kuljettamassa pientä lastaan lastenvaunuilla jyrkkää alamäkeä ja liukastuu, hänen otteensa vaunuista irtoaa. Pieni lapsi vaunuineen laskeutuu alas mäkeä kiihtyvällä vauhdilla kohti ajotietä.

Kaikki ymmärtävät, mitä tuollaisessa pahimmillaan on odotettavissa. Ellei autoa tule, joka tapauksessa vaunu kovassa vauhdissa johonkin törmää.

Kun nyt tätä ajattelemme, tulemme tulokseen, että mainitut valitukset erilaisten kulkuväylien hoitamattomuudesta ovat asiallisia.