Kansanedustajien nauttimat kulukorvaukset ovat herättäneet vilkasta keskustelua kun kävi ilmi, että kymmenkunta heistä nauttii korkeinta noin 1809 euron kulukorvausta, vaikka asuu perheineen pääkaupunkiseudulla.
Nämä verovapaat kulukorvaukset vastaavat suurin piirtein summaa, joka keskivertopalkansaajalle jää käteen verojen jälkeen. Tähän käytäntöön ei eduskunta halua luonnollisestikaan muutosta.
Kansanedustajat eivät halua luopua saavutetuista eduistaan, ja eduskunnan hallinto vetoaa byrokratian lisääntymiseen, jos kuluja alettaisiin maksaa todellisiin kustannuksiin perustuen. Tähän järjestelmään siirrytään EU-parlamentissa; eikö olisi johdonmukaista ja moraalisesti kestävää tehdä näin myös meillä?
Kansanedustuslaitos mielletään yhä vieraantuneempana tavallisten ihmisten elämästä. Äänestysaktiivisuus laskee vaaleista toiseen, ja etenkin nuoret vierastavat politiikkaa vaikuttamisen keinona.
Edustuksellisen demokratian ja eduskuntainstituution uskottavuutta ei ole omiaan parantamaan kansanedustajiin liitettävä oman edun tavoittelu ja suoranainen ahneus.