John Lawrence Reynolds: Varjojen väki – Maailman salaseurojen historia. Suom. J.V. Sappinen. Johnny Kniga 2008.
Ennakkoluulojen uuteen uskoon järjestäminen ei täytä ajattelun kriteerejä. Milloinkahan kaikki on niin avointa, ettei ennakkoluuloille jää lainkaan tilaa. Maailman salaseurojen historiasta kertova teos ei ainakaan ennusta sellaisen aikakauden nopeaa tulemista.
Vapaamuurarit, cosa nostra, ruusuristiläiset, druidit, gnostilaiset, wiccalaiset ja monet muut salaiset järjestöt eivät ole pelkästään populaariviihteen keksintöjä, vaan valitettavan totta ja monien historia on mitä verisintä totta. Toisaalta kohta meistä jokainen on omine salasanoineen ja pankki- ja liikesalaisuuksineen yhden hengen nettiverkkoon sotkeutunut salaseuralainen, nörttierakko. Työantajat puolestaan haluavat päästä selville työntekijöidensä pikku salaisuuksista.
Yalen yliopistossa päämajaansa yli 160 vuotta pitäneen pääkalloja ja luita palvovan Skull & Bones -järjestön jäsenmäärä on vähäinen, mutta sitäkin vaikutusvaltaisempi. Esimerkiksi presidentti George W. Bushin isoisä oli järjestön jäsen ja hänen yhteytensä natseihin olivat pankki- ja teollisuusmaailman kautta hyvin läheiset ja tuottoisat.
Kanadalaisen rikoskirjailija John Lawrence Reynoldsin Varjojen väki on teos, joka nostattaa välillä niskakarvat pystyyn kertoessaan yli tuhannen vuoden ajalta tarinoita erinäisistä salaseuroista. Reynolds huomauttaa, että janoamme salaisuuksia ja yhteisöjä, jotka säilyttävät ja ikuistavat salaisuuksia. Edellytämme, että tärkeät liike- ja sotilaselämän päätökset tehdään salassa. Hyväksymme sen, että takahuonepoliitikot päättävät ehdokkaista ja toimintatavoista ja tekevät samalla kaikkensa pysyäkseen tuntemattomina:
”Vaalimme salaisuuksia ystäviltämme, lapsiltamme ja rakastetuiltamme. Samalla kuitenkin ponnistelemme päästäksemme selville kaikista mysteereistä, jotka vaikuttavat elämäämme, ja vaadimme nähtäväksemme tietoja, jotka meiltä on syystä tai toisesta evätty. Jos meiltä salataan jotakin, vaadimme että se on paljastettava meille. Ja jos asioita paljastetaan vain jollekin määrätylle ihmisryhmälle, ryhmän tarkoitusperät ovat ilman muuta epäilyttäviä.”
Järjestä vapautettuja
arvailuja
Reynolds pohdiskelee, tarvitsemmeko me turvallisuuteemme kohdistuvia uhkakuvia ja salaliittoteorioita osataksemme arvostaa turvallisuuttamme?
Kehitysmaissa ihmiset painiskelevat päivittäin sellaisten olemassaolon haasteiden kanssa, etteivät he keskiluokkaisten amerikkalaisten ja eurooppalaisten tavoin kaipaa enää viihteekseen Harry Pottereita tai Da Vinci -koodeja. Pelkän olemassaolon suunnittelu ja hengissä pysyttely työllistävät tietoisuutta aivan riittävästi.
Järjestä vapautetut arvailut alkavat riittää amerikkalaisille tietämättömyyden juhlissaan, koska 95 prosenttia heistä ei tiedä tieteestä yhtään mitään. Kansalaisten tietämättömyys ja salakähmäinen valta ovat kuitenkin ajan oloon vaarallisen räjähtävä yhdistelmä, Reynolds varoittaa.
Salaseuroihin sopii käsite ambivalenssi, vastakkaisten halujen samanaikaisuus ja siitä johtuva empiminen ja epävarmuus. Salaseuroihin, kuten kristinuskoon liittyy usein tosiasioista piittaamattomuus. Tieteellisen ja terveen arkijärjen logiikan sijasta tyydytään taikauskoon ja lapsenomaiseen ihmetykseen, sanalla sanoen aikuiselle kuuluvan vastuun pakoilemiseen.
Kristinusko
synnytti salaseuroja
Kun katolinen kirkko väitti keskiajalla pakanoiden palvovan saatanaa, unohdettiin soveliaasti, että saatana on juutalais-kristillinen luomus. Miten pakanat olisivat voineet ”palvoa” olentoa, jonka olemassaolosta he eivät edes tienneet.
Reynolds johdattelee mielenkiintoisiin ajatuskuvioihin todetessaan, että kristittyjen Jumalan ylistämiseksi harjoitetut mystiset menot erotettiin selvästi muista samanlaisista puuhista, joilla ei ollut kirkon lupaa.
Kirkko tulkitsi lausahduksen ”ellet ole puolellamme, olet meitä vastaa,” omalla tavallaan, kytki itse määrittelemänsä luvattomat mystiset toimet saatanaan ja tuomitsi ne. Seurauksena vuosisatoja kestäneet noitavainot ja lukuisten salaseurojen perustaminen:
”Kaikista kristinuskon määrittelemistä synneistä ne, jotka useimmin yhdistettiin saatanallisiin tekoihin, liittyivät seksiin, ja koska kirkon piirissä valta oli yksin miehillä, jotka usein totesivat joutuvansa kiusaukseen nähdessään naisten tahattomia elkeitä, naisista tuli noitiin kohdistuvan vainon maalitauluja.”
Reynoldsin mukaan naiset nähtiin saatanan työkaluina saatanan ristiretkellä kristittyjen miesten sielujen keräämiseksi. Salaseurat syntyivät vuosisatojen kuluessa kirkon ja feodaaliherrojen ylivallasta, mutta useimpiin salaseuroihin on edelleen naisilta pääsy ehdottomasti kielletty. Vapaamuurareiden Suomen suurloosiin pääsevät vain ne miehet, jotka tunnustavat uskonsa yhteen jumalaan.
Tekemällä saatanasta ylimmän syntipukin kaikkeen, mikä kristinuskon näkökulmasta maailmassa ja ihmisen elämässä oli vinksallaan, voitiin syntipukki pukea milloin minkinlaiseen asuun ja sälyttää sen niskoille kaikki ne asiat, joita kirkon johtajat ja teologit eivät pystyneen järkevästi ja uskottavasti selittämään. Tämän päivän saatanan viitta on sälytetty terrorismi-käsitteen harteille.
Reynolds kiteyttää, että mitä avoimempi henkinen ja poliittinen ilmapiiri yhteiskunnassa valitsee, sitä heikommat mahdollisuudet erilaisilla salaseuroilla on selviytyä ja päinvastoin.