Olin niiden muutaman sadan etuoikeutetun joukossa, jotka olivat saaneet Matti Vanhaselta kutsun Finlandia-talolla järjestettyyn suureen EU-seminaariin. Seminaarin ajatus oli kokoontua keskustelemaan Suomen EU-politiikan linjauksista 2010-luvulla.

On hienoa, että Vanhanen haluaa keskustella, koska mitään pakkoa sellaiseen ei ole. Eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus istuu vallassa vaikka mitään yhteiskunnallista keskustelua ei olisi. Keskustelun järjestäminen on ylimääräinen demokraattista tahtoa ilmaiseva ele.

Toisaalta herää pari kysymystä. Ensinnäkin, kuinka etukäteen valitut 300 ihmistä voivat linjata koko Suomen EU-politiikan? (Vanhanen olisi voinut myös valita kutsuvieraat satunnaisotannalla. Noin 1 000 satunnaisesti valittua vierasta olisi suurella todennäköisyydellä edustanut koko väestön näkemyksiä.) Toiseksi, kuinka korkeintaan vuoteen 2011 istuva pääministeri voi pyrkiä tekemään koko 2010-lukua koskevia linjauksia? Jätetäänkö eduskuntavaalit 2011, 2015 ja 2019 väliin?

Vastaus löytyy siitä kuinka kukin määrittelee demokratian. Monien valtaeliittiin kuuluvien mielestä demokratia on välttämätön paha, jota pitäisi olla mahdollisimman vähän. Vapaita vaaleja pidetään demokratian riittävänä ehtona. Vapauden ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa että kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus osallistua vaaleihin, vaan vaalit ovat jo riittävän vapaat jos on todellinen mahdollisuus että valta vaihtuu puolueelta toiselle.

Demokratiaa tarvitaan ainoastaan takaamaan yhteiskuntarauha. Mitä vähemmällä laajojen kansalaispiirien näkemysten kuuntelulla yhteiskuntarauha saavutetaan, sen parempi.

ILMOITUS

Tämä asenne korostuu EU-kysymyksissä. Koko unioni on entistäkin enemmän eliitin projekti. EU-myönteisyyttä pyritään lisäämään kampanjoilla ja ”tiedotuksella”, ei parantamalla kansalaisten äänen kuuluvuutta unionissa.

Pääministerin EU-seminaari oli tätä samaa sarjaa: koko kansalaisvaikuttamisen teemaa ei edes sivuttu seminaarin keskusteluissa. Ei ole väliä, kannattavatko eurooppalaiset Lissabonin sopimusta vai ei, kunhan sopimus vain saadaan voimaan mahdollisimman nopeasti.

On tietysti naiivia kuvitella, että politiikka olisi muuta kuin valtapolitiikkaa. Paras argumentti ei koskaan ratkaise vaan tuloksen määrää eri intressiryhmien välinen valtakamppailu. Argumentointia voidaan kuitenkin käyttää välineenä valtapoliittisessa kamppailussa. Jos eliitin toiminta alkaa näyttää epäilyttävältä, myös sen valtapoliittinen asema alkaa horjua.

On sanottu että demokratia on vasemmistolaisuuden keskeisin osa. Tämä perustuu ajatukseen, että ihmisten pitäisi voida itse vaikuttaa keskeisellä tavalla oman elämänsä kysymyksiin.

Eliitin ja vasemmiston demokratiakäsitykset ovat keskenään ristiriidassa. Eliitin mielestä riittää, että vaalit ovat neljän vuoden välein, enempää ei tarvita systeemin toimivuuden takaamiseksi. Vasemmistolaisen näkemyksen mukaan siitä, että kansalaiset voivat äänestää neljän vuoden välein ei seuraa että yhteiskunta olisi riittävän demokraattinen. Yhteiskunnan demokraattisuus on laaja kysymys, mutta pelkkä vaalidemokratia ei takaa edes muodollisen poliittisen järjestelmän demokraattisuutta.

Välillä vaikuttaa siltä, että Matti Vanhanen ei kannattaisi edes vaalidemokratiaa. Hänen mukaansa vahva Euroopan unionin komissio on hyvä asia, tarkoittaen vahvuutta suhteessa ministerineuvostoon (jäsenmaiden vaaleilla valittuja hallituksia edustava elin) ja Euroopan parlamenttiin (jäsenmaiden kansalaisten valitsema elin). Vanhasen ajatus on ehkä, että vahva komissio edustaa parhaiten Euroopan unionin perusideaa, joka on uusliberalistisen kapitalismin edistäminen.

Vahvan komission idea on kuitenkin ajanut karille, koska talouskriisin myötä komissio on työnnetty syrjään. Maastrichtin sopimusta ei muista enää kukaan eikä komissio pysty laatimaan yhteistä EU-tason politiikkaa talouskriisin hoitoon.

Koko vahvan komission idea voidaan muutenkin unohtaa. Sen sijaan voitaisiin Aleksander Stubbin tapaan ajatella komissiota, joka toimisi Euroopan kaksikamarisen parlamentin hallituksena ja siten täydellisessä riippuvuussuhteessa parlamenttiin. Alemmassa kamarissa istuisivat nykyiset mepit ja ylempi kamari (”senaatti”) koostuisi jäsenmaiden edustajista. EU:n lainsäädäntö edellyttäisi molempien kamarien hyväksyntää ja komission pitäisi nauttia molempien kamarien luottamusta.

Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja.