Jo yli kymmenen vuotta sitten alullepantu saksalais-venäläinen suunnitelma Itämeren pohjaan asennettavasta kaasuputkesta on joutunut ristiaallokkoon. Samanaikaisesti kun korkealla tasolla hanketta tuetaan – esimerkiksi pääministeri Matti Vanhanen kehui hiljattain hanketta energiaturvallisuuden kannalta tärkeänä – hankkeen ympäristövaikutusten tutkimusta käytetään poliittisena välineenä hanketta vastaan.
Ympäristövaikutusten arviointi antaa näet Suomelle, Ruotsille, Tanskalle ja Saksalle, joiden aluevesien kautta putki tulisi kulkea, mahdollisuuden yksipuolisesti estää hankkeen toteutuminen.
Tähän mennessä hanketta on vastustanut vain Ruotsi, mutta hanketta kannattavat maat, kuten Tanska, ovat saaneet viimeaikoina harmikseen todeta Suomen taustavaikutuksen siirtyneen hanketta vastaan, huolimatta nykyisen ja entisen (Lipponen)pääministerin julkisesta tuesta. Venäjä, josta kaasu tulisi suoraan Euroopan keskeisille markkina-alueille, on poliittisessa vastatuulessa, ja siksi tunne painaa mieltä hanketta vastaan.
Samalla järki sanoo, että putken vaihtoehto on niin ikään venäläinen kaasutoimitus, mutta ilman vaihtoehtoa sivuuttaa välittäjämaat. Ilman tätä vaihtoehtoa läpikulkumaan konflikti Venäjän kanssa saattaa siis jättää myös Euroopan ilman sähköä, tuotantoa ja lämpöä. Tämähän meidän olisi pitänyt jo oppia.
Itämeren ympäristö on hauras ja siksi hankkeet joiden vaikutuksista ei ole varmuutta tulisi tutkia perusteellisesti ennen kun niihin ryhdytään. Ruotsin vastarinta on kuitenkin ollut enemmän tunnepuolella ja poliittista kuin ympäristöasioihin kiinnittyvää.
Ensin Ruotsin argumentti perustui pelkoon siitä, että putki voisi vahingoittaa niitä toisen maailmansodan taistelukaasulastissa upotettuja laivoja, jotka edelleen kummittelevat Itämeren pohjalla Bornholmin ja Gotlannin saarten tuntumassa. Mutta aiemmin Ruotsi ei ollut vastustanut Itämeren reunavaltioiden Helsinki-komissiossa yksimielisesti tekemää arviota, siitä, että nuo laivat ovat vaarattomia.
Lisäksi Ruotsi ei ole muuttanut kantansa vielä senkään jälkeen kun putkien sijoittamissuunnitelmaa muutettiin niin, ettei yksikään niistä tulisi kahta kilometriä lähemmäksi toisen maailmansodan myrkkylaivoja. Lisäksi Ruotsi on kannattanut Tanskan suunnitelmaa rakentaa samanlainen kaasuputki Kööpenhaminasta Puolan rannikolle. Siksi ainakin tanskalaisasiantuntijat ovat turhautuneita Ruotsin vastustukseen.
Taustalla on siis poliittisia, pikemminkin kuin ympäristösyitä. Energiakysymyksissä tulee olla epäluuloinen, ja siksi on täysin järkevää miettiä sitä, kuinka riippuvainen Euroopan Unioni voi olla suhteessaan Venäjältä, kuten myös Lähi-idästä tulevan energian suhteen.
Eurooppalaisia ei saisi enää jättää talvipakkasille ilman lämmitystä, kuten tapahtui tänä sydäntalvena niille valtioille joiden energia tuli, tai pikemminkin olisi pitänyt tulla, Ukrainan kautta. Mutta Venäjä-riippuvuuteen Itämeren kaasuputki ei vaikuta, sillä myös sen vaihtoehtoisten putkien toinen pää on Venäjällä. Sen sijaan Itämeren putki poistaa läpikulkumaat, ja siten poistaa mahdollisuuden siitä, että kaasu suljetaan matkan varrella. Kaasu saatetaan toki edelleen sulkea Venäjällä.
Päästäkseen eroon Venäjä-riippuvuudesta EU:n ei tulisi seurata Ruotsin politiikkaa Itämeren kaasuputken suhteen. Sen sijaan Suomen ja EUn tulisi seurata Ruotsia ja sijoittaa samaan tapaan rajusti vaihtoehtoisiin energiamuotoihin ja erityisesti biopolttoaineisiin.
Mikäli Eurooppa voisi nähdä biopolttoaineen tuotannon yhteisen maatalouspolitiikan ulkopuolella ja peltokiintiöinnin sijasta tukisi uusien peltojen käyttöönottamista biopolttoaineen tuotantoon, Suomikin voisi kehittää omaa energiatuotantoaan tavalla, joka ei pahentaisi kansainvälistä ruokakriisiä, samalla kun se voisi uudelleen elvyttää maaseudun tuotannon, jota Eurooppalainen maatalouspolitiikka on kurittanut.
Samalla tuota poliittista pelkoa Venäjän kaasuhanojen sulkeutumisesta voitaisiin tarkastella toisesta perspektiivistä. Ulkoministeriön hiljattain tilaaman tutkimuksen mukaan maailman energiamegatrendit kehittyvät EU:n kannalta huolestuttavaan suuntaan.
Energian kulutus ja tuonti kasvaa voimakkaimmin Kiinassa samalla kun Kiina kehittää sopimusverkostoa Keski-Aasian ja Venäjän energiavarojen käyttöönottamiseksi. Kasvua varten Kiina ja Intia yhdessä tarvitsevat lähes puolet maailman energiatuotannon kasvusta. Jos kaasuhanojen sulkeutumiseen haluttaisiin suhtautua järkevästi, Euroopan pitäisi Venäjän vastustamisen sijasta sitoa investoinnein Venäjä Euroopan energiayhteistyöhön.
Valmis infrastruktuuri voi ainakin voittaa aikaa Euroopalle ja siirtää eteenpäin sitä päivää, jolloin Venäjä päättää, että Kiina on Eurooppaa parempi asiakas Venäjän maakaasulle. Tunnevaltaisen vastarinnan sijasta Euroopan katseen tulisi nyt olla tulevaisuudessa ja tuossa päivässä. Järkevä energiapolitiikka edellyttäisi, että Eurooppa kehittäisi vaihtoehtoja ja tekisi siten itsensä vähemmän riippuvaiseksi Venäjästä.
Samalla Euroopan tulisi pyrkiä tekemään Venäjää riippuvaisemmaksi Euroopasta energiamarkkina-alueena. Mahdollisuuksien kehittäminen läpikulkumaista riippumattomiin kaasuntoimituksiin on osa tätä järkevää strategiaa.
Kirjoittaja on Kööpenhaminan yliopiston vanhempi tutkija.