Kun Martti Ahtisaarelle kerrottiin, että häntä kunnioitettaisiin vuoden 2008 Nobelin palkinnolla totesi hän ulkomaisen lehdistön mukaan muun muassa, että tämä tuo myönteistä huomiota Suomelle, ja kertoo siitä, mikä on tärkeätä suomalaisille. Ajatellen Suomen viime vuosikymmenien hampaatonta turvallisuuspolitiikkaa myönteiselle huomiolle onkin tarvetta. Kysymys on vain, mistä voisimme saada tällaisen myönteisen huomion.
Suomessa ei kyseenalaisteta Lissabonin sopimusta, jolla sidotaan EU:n sotilaalliset kehykset. Se tarkoittaa loppua Suomen puolueettomuudelle. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää.
Sopimuksessa määrätään myös, että ”jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan”. On täysin ainutlaatuista, että tällainen vaatimus on perustuslaissa.
Vaikka kansalaiset suhtautuvat kielteisesti Nato-jäsenyyteen, meidän poliitikkomme ovat hitaasti mutta varmasti vieneet Suomea sinne. Hiljainen hivuttaminen on tosiasia. Vain kumileimasin puuttuu.
Suomessa on pelottavan hiljaista kasvavasta ydinaseiden uhasta huolimatta. Ei yksikään johtava poliitikko tai muu korkeassa asemassa oleva henkilö ole viime aikoina julkisesti vaatinut ydinaseriisuntaa, vaikka Suomi oli neljän ensimmäisen maan joukossa, kun neljä maata allekirjoitti sopimuksen vuonna 1968.
Suomessa eivät johtavat poliitikot tai muut tunnetut henkilöt ole ottaneet esille atomivoiman ja ydinaseiden leviämisen suhdetta. Tästä on keskusteltu voimakkaasti ulkomaisessa lehdistössä. Sitä vastoin Suomen ympäristöministeri Paula Lehtomäki tarjoaa samassa hengessä Ranskan presidentin Sarkozyn kanssa Arabiemiraateille atomivoiman yhteistyötä.
Washington Postin (12.5.08) mukaan vähintään 40 maata on ilmaissut YK:lle kiinnostuksensa ydinvoimaan. Näiden mukana Arabiemiraatit, Egypti, Saudi-Arabia, Indonesia ja Brasilia, jotka kaikki uskovat, että heillä olisi oikeus rakentaa oma rikastuslaitoksensa varmistaakseen reaktorin polttoaineentarjonnan tulevaisuuden atomivoimilleen. Rikastuslaitoksia voidaan yhtä hyvin käyttää uraanin rikastamiseen ydinaseisiin.
Huolimatta useiden rauhanjärjestöjen pyynnöstä Suomessa ei Pormestarit rauhan puolesta (Mayors for Peace) -verkosto ole saanut kannatusta. Verkosto tukee täydellistä ydinaseriisuntaa. Verkostolla on tällä hetkellä 2 635 jäsenkaupunkia 134 maassa.
Joulukuussa 2008 verkosto sai 99 uutta jäsentä. Euroopassa verkostolla on 1 646 jäsentä. Viisi kärkimaata ovat Belgia, jossa on 332 jäsenkaupunkia, Saksassa 313, Italiassa 297, Espanjassa 163 ja Ranskassa 97.
Pohjoismaista Norja on ensimmäisellä sijalla, siellä on 84 jäsentä, Tanskassa 13, Ruotsissa 5. Suomessa toistaiseksi vain kaksi kaupunkia on verkoston jäseniä: Maarianhamina ja Varkaus.
Jos Martti Ahtisaari haluaa kiillottaa Suomen tahraantunutta kuvaa rauhanrakentajana, olisi hyvä myös Suomessa käynnistää keskustelu ydinaseriisunnasta ja Naton ja EU:n asemasta maailmanlaajuisina sotilaallisina toimijoina, kun ne varmistavat energiavarmuuden ja muiden raaka-aineiden toimittamisen Yhdysvalloille ja Eurooppaan.