Sata-komitea julkisti linjauksensa 27. tammikuuta. Ne toimivat komitean varsinaisten ehdotusten pohjana.

Linjauksiin liittyen komitean puheenjohtaja Markku Lehto kertoo kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 2.2.2009 neljä tärkeää asiaa Sata-komitean työstä.

Toimeentulotuen
siirto Kelalle

Komitea ei ainakaan vielä esitä toimeentulotuen laskennallisen osan siirtoa kunnilta Kansaneläkelaitokselle.

Asia jakoi Markku Lehdon mukaan komiteassa mielipiteitä. ”Syitä oli useita. Ratkaiseva lienee ollut epäily, että nekin, jotka nyt eivät ole hakeneet etuutta, tulisivat tietoisiksi oikeuksistaan. Tämä lisäisi kustannuksia.”

ILMOITUS

Perustelu sisältää ajatuksen, että on paikallaan pitää köyhät tietämättöminä oikeuksistaan, jotta pysyisivät köyhinä.

Toimeentulotuen ja
työmarkkinatuen korotus

Komitea ei linjauksissaan esitä toimeentulotuen tai työmarkkinatuen korottamista. Markku Lehdon mukaan ”pelättiin, että niitä kohentamalla synnytetään työttömyysloukkuja ja hidastetaan työmarkkinoille tuloa.”

Likimain ainoa toimeentulotuen ja työmarkkinatuen parannus on ehdotus työmarkkinatuen tarveharkinnan poistamisesta. Puolison tai vanhempien tulot eivät siten enää vaikuttaisi vähentävästi työmarkkinatukeen. Se on monesta syystä tervetullut muutos.

Mutta muutoin komitea ei siis ole esittämässä toimeentulotuen ja työmarkkinatuen korottamista. Niiden korottaminen olisi kuitenkin tehokkainta köyhyyden vähentämistä. Niiden säilyttäminen ennallaan on kepin käyttöä, hidasta suhteellista kurjistamista. Toimeentulotuki ja työmarkkinatuki jäävät nimittäin jatkuvasti jälkeen ansiotasosta.

Perusturvaa koskevat
ehdotukset

Markku Lehto jatkaa:

”Se, että asia (perusturva) olisi unohtunut, ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yhtenä keskeisenä linjauksena esitetään perusturvaan määrävälein tehtäviä tasokorotuksia. Sen lisäksi on esitetty rakenteellisia muutoksia, kuten takuueläkettä, ja aktivointitoimiin osallistumisesta tulevien tukien parantamista.”

Komitea esittää linjauksissaan, että perusturvaetuuksien riittävyys arvioitaisiin vaalikausittain. Siinä ei ole sinänsä uutta. Jokaisen vaalikauden jälkeen käytävissä hallitusneuvotteluissa niiden riittävyys arvioidaan joka tapauksessa. Sillä, että tarkasteluvelvollisuus kirjattaisiin lakiin, ei ole suurta merkitystä, ellei tarkastelulle anneta suuntaviivoja.

Paras suuntaviiva olisi perusturvan välitön korottaminen ja sen korotetun perusturvan sitominen ansioindeksiin. Näin perusturvan jälkeenjääneisyyttä poistettaisiin eikä kuilu ansiotulojen ja perusturvan varassa elävien välillä ei enää kasvaisi.

Mitään tällaista komitea esitä. Komitean linjauksissa esittämä teksti antaa perusteita melkein millaiseen tahansa riittävyyden arviointiin.

Takuueläke on sinänsä hyvä asia pienituloisimpien eläkeläisten kannalta. Mutta on pelättävissä, että tästä lähtien tasokorotuksia tehdään takuueläkkeisiin eikä kansaneläkkeisiin. Se olisi askel kohti köyhyyspolitiikkaa, jossa huolehditaan vain kaikkein köyhimpien toimeentulosta ja valtaväestön toimeentulosta pitää huolta ansiosidonnainen ja yksityinen vakuutusturva. Sen tien päässä on nykyinen USA:n sosiaaliturva.

Uusien väylien
avaamisen politiikka

Lehto kirjoittaa:

”Korotusten rinnalle komitea on hahmotellut politiikkaa, joka tähtää uusien väylien avaamiseen. Tavoitteena on löytää nykyistä paremmat keinot puuttua syihin, jotka ovat johtaneet ihmiset toimeentulotuen tai työmarkkinatuen saajiksi. Jos siinä onnistutaan, puututaan juuri niihin epäkohtiin, joihin pääkirjoituksessa viitataan (tässä Lehto viittaa aiempaan Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen). Onnistuminen vaatii aitoa sitoutumista vähäosaisten aseman parantamiseen. Tulevaisuus näyttää, löytyykö sellaista.”

Lehto tarkoittaa uusilla väylillä työllistymistä. On tietenkin viisasta ehkäistä ennalta köyhyyttä ja on erinomaista, jos komitea ehdottaa siihen päteviä lääkkeitä. Komitean linjanvedoissa kirjoitetaan monista työllistymistä edistävistä keinoista. Niistä ei kuitenkaan saa kunnon tolkkua, ennen kuin kerrotaan, miten toimenpiteet mitoitetaan.

Suomessa on viime vuosina tehty monia hyviä uudistuksia työllistämisväylien avaamiseksi, mutta ne on mitoitettu niin minimaalisiksi eli ne ovat olleet niin varovaisia, ettei niillä ole ollut sanottavaa merkitystä. Kunhan saadaan komitean mitoitusesitykset, voidaan arvioida avattujen väylien merkitystä ja verrata niitä esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa toteutettuun työllistymistä suosivaan politiikkaan.

Lehto kirjoitti, että onnistuminen uusien väylien avaamisessa vaatii aitoa sitoutumista vähäosaisten aseman parantamiseen.

Totta, mutta sitoutuminen vähäosaisen asiaan edellyttää myös perusturvan parantamista nyt ja sitoutumista kohtuullisen perusturvan ylläpitoon tulevaisuudessa. Työllistämisväylien rakentaminen ja perusturvan parantaminen eivät ole toisiaan poissulkevia vaan toisiaan tukevia. Siitä vakuuttaa kansainvälinen kokemus. Siellä, missä työllistämispolitiikka on erityisen aktiivista, siellä on myös anteliain perusturva.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen Kelan tutkimuspäällikkö