Pienet muutokset synnyttävät suuria seurauksia
Janet Browne: Darwinin Lajien synty. Suom. Riitta Virkkunen. Ajatus Kirjat 2009
Minkälaisessa paratiisissa eläisimmekään, jos edes joka kymmenes meistä ymmärtäisi asiat ilman ainaista väärinkäsitystä. Suuret ponnistelut ymmärryksen lisäämiseksi päätyvät usein juuri päinvastaiseen lopputulokseen.
Suurinta, mitä ajattelija voi toivoa, on tulla väärinymmärretyksi. Pythagoras oli väärinymmärretty, samoin Sokrates ja Jeesus. Eivätkä Kopernikus tai Galilei kovin runsaita aplodeja eläessään keränneet.
Albert Camus’n mielestä etsimme viimeisen tuomion päivänä turhaan suurmiehiä autuaitten riveistä, mikäli egyptiläisen Kuolleiden kirjan mukaisesti on anteeksiantamuksen saamiseksi kyettävä sanomaan: En tuottanut kenellekään pelkoa.
Vaikka suurmiehet ovat omana aikanaan väärinymmärrettyjä, kaikki väärinymmärretyt eivät ole suurmiehiä. Kehitysopin isäksi sanotun Charles Darwinin (1809–1882) kohtalona oli myös tulla väärinymmärretyksi, vaikkei häntä haluttu julkisesti ristiinnaulita tai kivittää kuoliaaksi.
Hänen oppinsa luonnossa käytävästä lajien välisestä jatkuvasta olemassaolon kamppailusta muokattiin sosiaalidarwinismiksi edistämään Englannin imperiumin sotilaallis-taloudellisia valloitusretkiä.
Janet Browne johdattelee teoksessaan Darwinin Lajien synty vuonna 1859 ilmestyneen Darwinin teoksen syntyhistoriaan. Browne huomauttaa, että Darwinin perhepiirissä ajettiin yleisesti orjuutta vastustavaa politiikkaa. Jo isoisä Erasmus Darwin oli tehnyt paljon työtä orjien vapauttamisoikeudenkäyntien järjestämisessä Isossa-Britanniassa 1700-luvun lopulla.
Darwin itse oli sitä mieltä, että kaikki ihmiset olivat pohjimmiltaan veljiä keskenään. Hänen ajattelunsa keskeisin lähtökohta oli se, kuinka pienet muutokset synnyttivät suuria seurauksia miljoonien vuosien kuluessa. Luonnolla ei ole muuta kuin aikaa. Ihminen on se, joka sotkee luonnon järjestyksen ja kiertokulun.
Maailman ympäri
viidessä vuodessa
Charles Darwin oli mies, joka koki ennen 30-vuotispäiväänsä sellaisia elämyksiä ja teki johtopäätöksiä näkemästään ja kokemastaan, joista tavallinen pulliainen ei uskalla edes unelmoida. Darwin lähti 22-vuotiaana joulukuusta 1831 lokakuuhun 1836 kestäneelle viiden vuoden maailmanympäryspurjehdukselle meriministeriön purjelaiva Beaglella.
Brownen mukaan matkan aikana Darwin opetteli havainnoimaan tarkasti yksityiskohtia ja tallentamaan asioita muistiin. Viidessä vuodessa nuorelle luonnontieteilijälle karttui valtava kasvien ja eläinten näytekokoelma.
Uhkaavat merelliset vaaratilanteet ja elähdyttävät kokemukset eri kulttuureista ja eläimistöstä kypsyttivät nuorta miestä. Viiden vuoden yhteistyö 25-jäsenisen miehistön kanssa kasvatti sosiaalisuuteen ja yhteistyökykyisyyteen.
Nuori Darwin sukelsi maailmaan niin ulkoisesti, sisäisesti kuin tieteellisestikin. Hän katsoi suoraan kohti elämän synnyn alkuhämärään:
”Huomasin, joskin tiedostamatta ja vähin erin, että havaitsemisen ja päättelyn tuottama mielihyvä oli paljon suurempi kuin pelkän urheilun,” Darwin muisteli myöhemmällä iällä.
Luonnontieteisiin
panostettiin
Browne muistuttaa, ettei Darwin ollut suinkaan mikään yksinäinen nero, joka keksi kehitysopin ”omasta päästään.” Iso-Britannia oli kovaa vauhtia teollistumassa ja tulossa maailman herraksi, joten luonnontieteelliseen tutkimukseen uhrattiin suunnattomia määrärahoja. Darwin osasi esittää sellaisia kysymyksiä, jotka avasivat uusia näkymiä luonnontieteelliseen tutkimukseen.
Kun Darwin palasi viiden vuoden merimatkaltaan takaisin kotimaahansa, hän hämmästeli kuinka paljon hänen poissa ollessaan Englanti oli muuttunut. Kiemurtelevat rautatiet halkoivat tienoita, joita ennen oli taitettu postivaunuilla, kaupungit levittäytyivät yhä laajemmalle, joka puolella kohosi kauppoja, kappeleita, tehtaita ja uusia kirkkoja. Darwin palasi Dickensin klassisten kertomusten Englantiin.
Kului kuitenkin 23 vuotta, ennen kuin laivamatkalla alkanut työ julkaistiin vuonna 1859 nimellä Lajien synty. Se teki 50-vuotiaasta Darwinista maailmankuulun julkkiksen. Kenties vasta Einstein sai yhtä paljon julkisuutta tieteellisestä työstään elinaikanaan.
Kilpailua vai
sopeutumista?
Darwinin kehitysoppi kuuluu niihin tieteellisten löytöjen sarjaan, joille tietyin määräajoin avataan paraatiovet ja talutetaan sen jälkeen takaovesta niskasta ulos. Parhaillaankin Yhdysvalloissa kreationistit hätyyttelevät kehitysoppia pois uskonnon opetuksen tieltä, koska kreationistien mielestä maailma on syntynyt 6 000 vuotta sitten kerralla tällaiseksi, millainen se on.
Onko sitten luonnossa ”kilpailua” vai pelkästään sopeutumista ympäristön tuottamiin vaihteluihin. Ainakaan krokotiilit, hait, torakat, sammakot tai bakteerit eivät näyttäisi kulkevan voittajamitalit kaulassaan. Näiden eliölajien biologinen rakenne mahdollistaa tautien sietokyvyn sekä mukautumisen ympäristöön alkeellisemman elimistön ja aivorakenteiden perusteella.
Hait, krokotiilit ja mustekalat lienevät kehittyneet vuosimiljoonien aikana omiksi sivulajeikseen fysiologisten ominaisuuksiensa vuoksi: kuten mustekalan motoriikka, haiden paksu iho ja vähäinen kilpailijoiden määrä sekä krokotiilien paksu nahka ja antibiootit elimistössä.
Jos kyse olisi lajien välisestä kilpailusta sosiaalidarwinistisessa mielessä, olisiko jäljellä kenties vain krokotiileja tai bakteereja jotka kannibalisoisivat toisiaan? Lajien synnyn 150 vuotta sitten käynnistämä keskustelu jatkuu.