Koska muutoksia voi nyky-yhteiskunnassa tapahtua vain yhteen suuntaan (=kokoomuksen visio), Sata-komiteastakin uhkaa tulla jo uunissa homehtuva pannukakku. Toimeentulotuen perusosan Kela-maksatusta kokeiltiin laajasti 90-luvulla kaikin tavoin myönteisin tuloksin. Kokeilun tuloksista välittämättä silloinen valtiovarainministeriö piti kuitenkin mielipiteensä siitä, että muutos voisi vähitellen lisätä kustannuksia. Niinpä vanha käytäntö on jatkunut.
Alistava köyhäinhoitopolitiikka on nykyisille uudistajille tärkeä säilyttämisen kohde. Paatokselliset puheet rakenteellisten muutosten välttämättömyydestä ja siunauksellisuudesta tarkoittavat näköjään vain ideologisesti ”oikeansuuntaista” kehitystä. Ja sitähän kansalaisuuteen kuuluva vähimmäisturva ei näytä olevan.
Passivoiva ja nöyryyttävä leimaaminen, kyykyttäminen ja jonotuttaminen on mielletty tsaarinaikaiseksi byrokratiaksi. Vain tsaari puuttuu. Halukkaita kyllä löytyy, ellei kansa ota edustajiensa kautta valtaa silläkin uhalla, että hallitus–oppositio -rajat rakoilisivat.