TEAMin pakkosyöttö jäsenistölle kiihtyy. Sähköliitossa ja Kemianliitossa suoritettujen puhdistusten jälkeen, on kummankin liiton puheenjohtajan helpompi juoksuttaa TEAM-hanketta eteenpäin.
Kemianliitossa vaihdettiin sosialidemokraattien enemmistöllä liittosihteeri Seppo Vikström, TEAM-myönteiseen Hannu Siltalaan Rautatieläisten liitosta. Sähköliitosta valittiin liittosihteeriksi edustajiston kokouksessa marraskuussa 2008 edunvalvonnantekijöiden (sd.) enemmistöllä, yhteistyöryhmä 2000:sta erotettu Timo Punkki.
Tämä takasi yksimielisen päätöksen edustajiston kokouksen yhteydessä pidetyssä uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa, jossa tehtiin pikapäätös Sähköliiton palkollisten palaamisesta TEAM-hankkeen työryhmiin. Työryhmiin eivät osallistu enää kentän jäsenet aikaisemman käytännön mukaisesti. Sähköliiton edellinen hallitus oli tehnyt päätöksen jättäytyä pois työryhmistä elokuussa 2008.
Metallin ja Kemian tulevat jäsenäänestykset pitävät varmasti kummankin liiton puheenjohtajat kiireisenä julistamassa TEAMin ihanuutta. Metallin Ahjo-lehdessähän puheenjohtaja Aalto olikin jo kehottamassa jäseniä äänestämään kyllä. Kemian puheenjohtajan ajatukset tiedänkin, joten eiköhän viesti jäsenille ole sielläkin sama.
Mahdollisessa TEAMissa metallin suuri edustus (yli 50 %) sanelee marssijärjestyksen. Siitä sai jo esimakua Ahjo-lehdessä olleessa puheenjohtaja Aallon ja liittosihteeri Mäkelän haastattelussa.
Voisi kuvitella projektin vetäjän Lauri Lylyn motivaation hankkeen eteenpäin viemiseen heikentyneen, koska niin SAK:n kuin TEAMinkin puheenjohtajapelissä taitaa jäädä vaan luu käteen.
TEAMia on perusteltu sillä, että uudella liitolla on suuruutensa vuoksi enemmän neuvotteluvoimaa. Mielestäni se on juuri päinvastoin. Onhan meillä suuri ja mahtava SAK, joka ei ole uskaltanut juuri käyttää voimaansa työntekijöiden puolustamiseksi. (esim. Paperityönantajien julistama työsulku pari vuotta sitten). Enkä pidä Metallinkaan sopimuksen tasoa kummoisena, vaikka takana iso liitto onkin.
Sähköalan ammattilaisilla ei ole mitään syytä liittyä suunnitteilla olevaan hankkeeseen. Mahdollinen TEAM on vientiteollisuusliitto, jossa tehdään niin sanottuja Pikkutupoja, jolloin työehtosopimustavoitteita asetettaessa tavoitteet asetetaan maailman markkinatilanteen mukaisesti. Sähköalan ammattilaiset työskentelevät pääasiassa kotimarkkinoilla, jossa myös työn tilaajat ovat.
Luotan edelleen siihen, että mahdollinen Sähköliiton ylimääräinen edustajisto touko- kesäkuussa päättää, ettei Sähköliitto ole hankkeessa mukana. Päätös on helppo tehdä, kunhan kunnioitetaan kesällä 2008 ammattiosastoissa tehdyn jäsenkyselyn tulosta, jossa selkeä enemmistö sanoi TEAMille ei.