Jussi Joentausta

Kirsti Puhakka vaihtoi polymerikemian kuvataiteeseen

Ihmiselämä kaikessa moninaisuudessaan on perusteemana Kirsti Puhakan pääasiassa esittävissä teoksissa. Hänen Tampereella meneillään oleva näyttelynsä kuvaa länsisiperialaisten ihmisten harmoniaa luonnon kanssa. Helsingissä pian avautuvassa yhteisnäyttelyssä hän palaa taas tutumpaan aihepiiriinsä, kaupunkimaisemiin ja -tunnelmiin.

Kirsti Puhakka alkoi kiinnostua Venäjästä, silloisesta Neuvostoliitosta, lukioaikana. Helsinkiin muuttanut kainuulaisen korpikommunistin tytär kävi 1970-luvulla Apollon yhteiskoulua, jossa oli oikeistolainen ilmapiiri. Kouluneuvoston vaaleissa eniten ääniä sai äärioikeistolainen IKL:n ryhmä ja toiseksi eniten kokoomus.

Puhakka kuului vasemmistolaiseen yleisdemokraattien ryhmään, jonka kannatus oli huomattavasti vähäisempää.

– Kun minulla oli aika punaiset jutut ja olen ollut aina yhteiskuntakriittinen, minulle sanottiin, että ”mene Venäjälle siitä!”

”Vielä muutama vuosikymmen sitten Töölönlahden ympäristö oli täynnä taiteilijoita.”

Puhakka noudatti kehotusta, käytyään tosin ensin lukion loppuun.

– Olen aina ollut kiltti tyttö, joten menin Venäjälle, hän nauraa.

ILMOITUS

Hän halusi kuitenkin ruveta opiskelemaan Neuvostoliitossa sellaista alaa, jota ei voitaisi helposti politisoida. Niinpä hänestä tuli Moskovan Mendelevin yliopistossa polymerikemian maisteri. Moskovassa opiskellessa kului viisi vuotta, 1976–1981. Nyt hän muistelee noita vuosia elämänsä parhaimpana aikana.

– Parasta olivat ihmissuhteet. Yliopistossamme opiskeli ihmisiä 42:sta eri maasta. Oli ystäviä Perusta, Afrikasta, Vietnamista, Kreikasta, Tšekistä, DDR:stä. Maailma tuli pieneksi. Ihmiset olivat kivoja ja syvällisiä, teatterit ja klassisen musiikin konsertit olivat arkipäivää. Siitä on jäänyt rakkaus Venäjään.

– Perussyy on ehkä se, että venäläiset ovat emotionaalisia ja vilkkaita ja minä olen emotionaalinen ja vilkas. Henkilökemiat toimivat, Puhakka pohtii.

Kuvataide
vei mukanaan

Polymerikemian sijasta Puhakka löysi lopulta elämäntehtävänsä kuvataiteen parista. Siihen hän on saanut koulutuksen Vapaassa taidekoulussa sekä Suomenlinnassa sijaitsevassa Taidekoulu Maassa.

– Vaihdoin kemian kuvataiteeseen tilanteessa, jossa määräaikaiset työsuhteeni TKK:n pääkirjaston info-osastolla lyhenivät puolesta vuodesta parikuukautisiksi. Olin väsynyt etsimään jatkuvasti uutta työtä ja elämään työn menettämisen pelossa. Olin jo vuosia opiskellut taidetta iltaisin. Ajattelin, että ainakin opiskelemalla taidetta takaan itselleni 3 vuotta pysyvää elämää, Puhakka kertoo.

Sen jälkeen taide on vienyt mukanaan. Puhakka keskittyy erityisesti öljyvärimaalaukseen, mutta on tehnyt myös installaatioita, ympäristötaideteoksia ja performansseja. 1990-luvun alkupuolelta lähtien hänellä on ollut lukuisia yksityisiä ja ryhmänäyttelyjä, Suomen lisäksi joitakin kertoja Venäjällä sekä kerran Sveitsissä, Ruotsissa ja Bulgariassa.

Puhakka on teoksissaan kuvannut paljon ihmiselämää ja käsitellyt varsinkin naiseuteen liittyviä teemoja.

Harmoniaa
mansien mailla

Hänen tällä hetkellä meneillään oleva Mansien maisemissa -näyttelynsä Tampereen Lenin-museossa keskittyy kuitenkin nimensä mukaisesti maisemiin. Maalaukset ovat peräisin kesältä 2007, jolloin hän osallistui Art Ugra -ulkoilmamaalaustapahtumaan Hanti-Mansian piirikunnassa Länsi-Siperiassa.

Hanti-Mansian kulttuuriministeriö oli kutsunut matkalle kaikkiaan 53 taiteilijaa, valtaosa Länsi-Siperiasta, kuusi Moskovasta, kaksi Tšekistä, kaksi Suomesta ja yksi Hollannista. Suomesta mukana oli Puhakan lisäksi Maaria Märkälä.

Puhakan kuvat kertovat hantien ja mansien luonnonläheisestä arjesta: nainen soutaa joella, lehmät laiduntavat, mansinainen tanssii, mansipojat tanssivat, ihmiset touhuavat kylänraitilla…

– Halusin, että kuvista välittyisi rauhallinen elämäntapa ja harmonia luonnon kanssa, Puhakka sanoo.

– Oli psykologisesti hirveän vapauttavaa olla siellä, kun ei ollut sliipattuja julkisivuja, vaan elämä rehotti sellaisena kuin se on ja kuitenkin rauhallisesti.

Puhakka kertoo maalanneensa matkalla toisenlaisiakin kuvia: muun muassa öljykanistereita ja kalastusmajoja, jotka olivat tulvan vuoksi veden vallassa. Tampereen näyttelyssä hän halusi kuitenkin esitellä harmonisempia näkyjä.

Taide kiinnostaa
Hanti-Mansiassa

Syvällinen perehtyminen hantien ja mansien kulttuuriin ei ollut kolme viikkoa kestäneellä matkalla mahdollista, vaan olennaista oli tunnelmien aistiminen.

– Arvostan kyllä hanteja ja manseja, jotka ovat tuhansia vuosia selvinneet sellaisissa olosuhteissa. Talvella on 50 astettakin pakkasta ja kesällä voi olla 44 astetta lämmintä.

Taiteilijat matkustivat kymmenen päivää jokilaivalla piirikunnan pääkaupungista Hanti-Mansiasta muun muassa Irtish- ja Ob-jokia pitkin kohti pohjoista Tegin kylää.

– Illalla ja yöllä matkustettiin, ja päivällä pysähdyttiin erilaisiin kohteisiin tekemään maalauksia, Puhakka kertoo.

Toiset kymmenen päivää taiteilijat viettivät Hanti-Mansian kaupungissa viimeistelemässä teoksia.

Vain Iisalmen kokoisessa Hanti-Mansian kaupungissa taide-elämä on Puhakan mukaan vilkasta.

– Hanti-Mansiasta tulee 60 prosenttia Venäjän öljystä, ja kun hinnat ovat olleet korkealla, niin myös kulttuurielämään on pudonnut murusia, Puhakka arvelee yhdeksi taide-elämän vireyden syyksi.

Merkittäviä näyttelypaikkoja on useita, keskeisimpänä Igoshevin museo, jossa oli matkan jälkeen kaksi kuukautta esillä Puhakan ja muiden osanottajien teoksia. Tiedotusvälineetkin olivat kiinnostuneita taiteilijaryhmästä: Hanti-Mansian television kuvausryhmä oli jatkuvasti mukana, ja lukuisat paikalliset radio- ja tv-asemat sekä sanomalehdet tekivät haastatteluja.

Haaveena
Baikal ja Ääninen

Puhakka oli Siperiassa nyt ensimmäistä kertaa. Venäjällä matkailun hän sanoo jääneen vähäiseksi sitten opiskeluaikojen.

– Silloin kävin läpi Armeniat, Uzbekistanit, Azerbaidžanit, Tallinnat ja Latviat, Puhakka muistelee.

Muutoin hän kyllä ylläpitää harrastusta edelleen: kuuluu Suomi-Venäjä-seuraan ja käy venäläisen laulun kerhossa.

Tänä keväänä hän osallistuu suomalaisten ja venäläisten taiteilijoiden yhteisnäyttelyyn Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa Helsingissä.

– Nyt kiinnostaisi ihan hirveästi mennä Baikalin rannalle ja kalliopiirroksia katsomaan Ääniselle. Minulla on suunnitteilla ensi vuodeksi näyttely, jonka nimi on Pohjoisen laulu. Siihen olisi kiva saada myös Karjalaa ja Siperiaa, Puhakka visioi.

Helsingin
tarkka tallentaja

Enemmän kuin Venäjän maisemia Puhakka on kuitenkin maalannut asuinkaupunkiaan Helsinkiä. Kantakaupungin vanhat rakennukset ja katukuvat ovat hänen suosikkiaiheitaan.

Helsingin tarkasta ikuistamisesta Puhakka haki alkujaan vastapainoa taidekoulu Maassa saamalleen opetukselle, jossa oli painotettu ekspressiivistä maalaamista isolla pensselillä.

– Ensimmäiset Helsinki-maalaukseni olivat vain 12×12 senttimetrin kokoisia. Oli kiva piipertää pienellä pensselillä ja maalata siten minkälaisena minä näen kohteen.

Puhakka on pitänyt lukuisia Helsinki-aiheisia näyttelyitä. Seuraavaksi hänen Helsinki-kuviaan on esillä Galleria Marian yhteisnäyttelyssä 1.–22.2.

– Ihmiset ovat tykänneet. Nähtävästi helsinkiläiset haluavat nähdä, millä tavalla kukin taiteilija näkee Helsingin. Galleria Mariassakin meitä on kuusi taiteilijaa, ja kaikilla on aivan erilainen näkemys, Puhakka sanoo.

Ulkona kaupunkiympäristössä maalaaminen ei ole nykypäivänä aivan tavallista.

– Kun olin Töölönlahdella, sanottiin että vielä muutama vuosikymmen sitten Töölönlahden ympäristö oli täynnä taiteilijoita, mutta nyt heitä näkee hirveän harvoin.

Ensi syksyksi Puhakalla on vireillä Leena Palosen kanssa pidettävä yhteisnäyttely, jonka teemana on Helsingin puistot ja puutarhat.

– Leena maalaa abstrakteja maalauksia, minä näitä esittäviä ja yhdistelemme niitä ripustuksessa, Puhakka suunnittelee.

Syksyksi Puhakka valmistelee myös Malmi-taloon omaa Ars longa vita brevis -näyttelyään, jossa hän pohdiskelee muutosta perinteistä ja nykytaidetta rinnastamalla.