AINOANA Euroopan unionin jäsenmaana Puola ei ole ratifioinut Euroopan neuvoston vuonna 1997 hyväksymää bioeettistä sopimusta. Puola on katolisen uskon viimeinen linnake, jossa piispat katsovat, että keinohedelmöitys pitäisi kieltää jumalattomana, koska se puuttuu Jumalan säätämään järjestykseen.
Puolalaiset eivät tietenkään yksissä tuumin noudata kirkon ohjeita. Monet harjoittavat keinohedelmöitystä ja sen tutkimusta yhteiskunnan sen kummemmin valvomatta.
Puolassa ei ole asetettu kriteereitä sille, millaiset vaatimukset keinohedelmöitysklinikoiden ja niiden potilaiden on täytettävä ja miten alkiot jäädytetään.
Tähän järjestäytymättömään tarjontaan luo järjestystä pääministeri Donald Tuskin perustama bioetiikan työryhmä, jonka puheenjohtajana toimii johtavan hallituspuolueen, Kansalaisfoorumin (PO) keskeinen poliitikko, filosofian tohtori Jaroslaw Gowin. Työryhmä on esittänyt suunnitelman ihmisen ”geenien suojelemiseksi”.
Tunnettu filosofi ja Puolan entisen vasemmistohallituksen tasa-arvovaltuutettu, professori Magdalena Sroda väittää, että Gowinin työryhmän suunnitelma johtaa hedelmöitysklinikoiden kieltämiseen tai niiden siirtämiseen Puolan ulkopuolelle, jossa katoliset piispat eivät määrää lääketieteen kehitystä. Työryhmä suojelee geenejä esittämällä jäädytettyjen alkioiden käytön kieltämistä keinohedelmöityksessä.
Gowinin mielestä jäädytettyjen alkioiden käyttö tekee niistä kaupallisen hyväksikäytön kohteen. Hänen mielestään alkiota pitäisi käsitellä ihmisolentona, jolla on oikeus elämään ja pitäisi saattaa voimaan määräykset, jotka puolustavat alkiota ja sen ihmisoikeuksia hyväksikäyttöä vastaan.
Jos parlamentin alahuone Sejm hyväksyy Gowinin esityksen jäädytettyjen alkioiden kieltämisestä, sen perusteella voidaan kieltää myös abortti ja saada myös peruste ehkäisyvälineiden käyttöä vastaan.
Keinohedelmöityksen syitä ovat arkkipiispa Henryk Hoserin mukaan ”irstailu” ja liian myöhäinen päätös tehdä lapsi. Ne ovat asioita, jotka arkkipiispa selvästi liittää ehkäisyyn. Asiantuntijoiden mukaan Puolassa 40 prosentissa tapauksia keinohedelmöityksen syy on kuitenkin kumppanin hedelmättömyys eikä irstailu.
”Jokainen hedelmöitys naisen kohdun ulkopuolella on moraalisesti tuomittava”, sanoo kardinaali Stanislaw Dziwisz, puolalaisen paavin Johannes Paavali II:n entinen sihteeri. Hän korostaa, että keinohedelmöitys on sekä vanhempien että syntyvän lapsen oikeuksien vastainen, koska lapsi syntyy ulkopuolella avioliiton, joka on molemminpuolisen rakkauden ilmaus.
Kirkon edustajien mukaan kaikkien kansanedustajien, jotka ovat huolissaan ihmisoikeuksista, pitäisi tukea keinohedelmöityksen ehdotonta kieltämistä. Heidän mielestään se on katolisen kansanedustajan moraalinen velvollisuus.
Jaroslaw gowinin esitys jäädytettyjen alkioden käytön kieltämisestä ei ole saanut edes hänen oman puolueensa kansanedustajien enemmistön tukea.
Bioeettisen työryhmän sihteeri, PO:n kansanedustaja Joanna Mucha ei voi hyväksyä Gowinin esitystä liberaalin puolueen kannanotoksi. Hänen mielestään on mahdollista, että PO:n parlamenttiryhmä hyväksyy esityksen, jossa sallittaisiin käyttää hedelmöityksessä pientä määrää jäädytettyjä alkioita ja jätettäisiin loput seuraavaan hedelmöitykseen.
Gowin pitää kuitenkin kiinni esityksestään. Hänen mukaansa mikä tahansa esitys, jossa hyväksytään jäädytetyt alkiot, ei saisi enemmistöä parlamentissa.
Demokraattisen vasemmistoliiton kansanedustaja, entinen terveysministeri Marek Balicki myöntää, että Gowin saattaa olla oikeassa. Hän ei kuitenkaan usko, että Tusk vie asian äänestykseen, vaan siirtää sen syrjään, koska maassa on talouskriisi.
Balickin mukaan Tusk ei halua parlamenttiin uutta äärimmäisiä tunteita herättävää riitaa, jonka keinohedelmöitys saattaisi herättää.