Suomen virallista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on väitetty liian hitaaksi. Etenkin kokoomuspoliitikot ovat ”dynaamisemman” politiikan kannalla.
Suomen menestyksekästä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on määritelty jo vuosikymmenet joka neljäs vuosi laadittavalla selonteolla. Sen mukaan maan hallitus laatii hallitusohjelmansa ja toimii.
Keskeisiä elementtejä selonteossa ovat olleet liittoutumattomuus ja Venäjä-suhteet.
Nato-suhteen määrittely hiertää useimpia muutoksen haluajia. Heidän mielestään politiikka jämähtää aina neljäksi vuodeksi siihen asentoon, johon se kompromissien kautta saadaan.
Hitaat muutokset lisäävät kuitenkin johdonmukaisuutta ja ennustettavuutta. Ulkosuhteissa ne ovat tärkeitä.
Hitaasti hivuttaen Nato-jäsenyyden todennäköisyys näyttää selonteoissa kasvavan. Neljä vuotta sitten sanottiin, että se ”säilyy” ”mahdollisuutena jatkossakin”. Nyt sanotaan, että on ”jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä”.
Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vuonna 2012 selontekoa taas hiotaan. Sitä toteuttavat silloin uusi hallitus ja uusi tasavallan presidentti.
Tuuliviirinä heiluminen etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa lisäisi ulkosuhteiden epävarmuutta ja voisi kriisitilanteessa olla jopa kohtalokasta.
Silti selonteossa määritellystä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta voi dramaattisissa maailmanpolitiikan käänteissä poiketa, harkitusti ja riittävän enemmistön yhteisellä päätöksellä. Se on hyvän politiikan henki.
Etenkin Suomen Venäjä-politiikka on hyötynyt aina ulkosuhteiden pitkäjänteisyydestä. Se ja liittoutumattomuus antoivat Suomelle ETYJ:n puheenjohtajamaana edun, jolla se pystyi menestyksekkäästi johtamaan Georgian-kriisin ratkaisemista Venäjän kanssa viime vuonna.
Nyt Suomi rakentaa pitkän tähtäyksen Venäjä-strategiaa. Vielä salaisessa suunnitelmassa käsitellään kaikki asiat ulko- ja turvallisuuspolitiikasta aina kaupankäyntiin ja ympäristöasioihin. Turun Sanomat kertoi eilen, että strategiapaperi valmistuu alkukeväästä.
Venäjä-strategia lisää ulkosuhteiden johdonmukaisuutta. Sitä lisää myös Euroopan yhteisen puolustuksen suunnittelussa aktiivisesti mukana oleminen.