Martti Korhonen

Taantuman karu todellisuus on iskenyt suomalaisten kasvoille useiden teollisuusyritysten aloitettua lomautuksia ja irtisanomisia mukanaan tuovat neuvottelut kymmenien tuhansien työntekijöiden kanssa jo viime vuoden puolella. Ylikansallinen finanssikriisi on heikentänyt rahoitussektorin toimintaedellytyksiä kautta maailman. Tilanne on johtamassa yritysten toiminnan lamaantumiseen ja työttömyyden kasvamiseen.

Lisää huonoja uutisia on kuultu jatkuvasti. Maanantaina Stora Enso ilmoitti aloittavansa Suomessa neuvottelut isoista lomautuksista. Viiden tuhannen työntekijän lomauttamista kaavaileva yhtiö ei ole suunnitelmineen yksin. Kuoroon liittyivät tällä viikolla muun muassa Nokian renkaat ja Tikkurila.

Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustajaeukko, jos povaa listan saavan jatkoa lähitulevaisuudessa.

Laman torjunnassa tärkeä elvytys on sana, joka on viime aikoina ollut kaikkien huulilla. Hallitus on juuri tekemässä omia suunnitelmiaan. Se pyrkii kolmivaiheiseen ”elvytysruiskeeseen”, joka huipentuu ensi viikon perjantaina päätettävään lisäbudjettiin.

Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Vasemmistoliitto vaati jo syksyllä hallitusta valmistautumaan tuleviin ongelmiin ja ottamaan tosissaan finanssikriisin taloudellemme tuoman haasteen. Jälkikäteen viisastelu on tietysti helppoa, mutta pidän silti käsittämättömänä sitä, että hallitus ei katsonut tuossa vaiheessa aiheelliseksi muuttaa budjettiesitystä piiruakaan.

ILMOITUS

Esitimme alkutalvesta toistuvasti hallitukselle elvytystoimien välitöntä aloittamista. Joulukuussa julkistetun elvytysohjelmamme päävaatimus on, että nyt tarvitaan voimakasta panostusta kotimaisen kysynnän lisäämiseen, jotta työttömyyden kasvu ei riistäydy täysin hanskasta.

Hallituksen elvytyspaketista on tihkunut hyvin vähän konkreettista tietoa julkisuuteen. Pääministeri Matti Vanhanen on puhunut epämääräisesti muutaman miljardin paketista. Kataisen lisäbudjetin loppusumma noussee ennakkotietojen mukaan muutamaan sataan miljoonaan euroon. Kokoomuksessa pidetään siis edelleen tiukasti kiinni veronkevennyksin tapahtuvasta elvytyksestä, joka hyödyttää eniten elinkeinoelämän päättäjiä ja suurituloisia kokoomuksen kannattajia.

Ministerien osalta varsinkin Jyrki Kataisen taskulaskimesta ovat patterit tyhjentyneet. Laman torjuntaan eivät tule valtionvarainministerin esittämät sadat miljoonat eurot riittämään. Nyt tarvitaan tiukkaa valtiojohtoista elvytyspolitiikkaa, joka tarkoittaa miljardiluokan taloudellisia panostuksia rakentamiseen ja muihin investointeihin sekä aktiivista työvoimapolitiikkaa. Nyt ei napeilla pelaaminen auta.

Leikkauslistat on myös syytä jättää piirongin laatikkoon. Laman varjolla ei tule ajaa alas kunnallisia hyvinvointipalveluja. Samalla on estettävä taloustaantumaa syventävät sosiaaliturvan leikkaukset. Pienituloisten rahat menevät lähimarkettiin ja kotimarkkinoille. Niiden avulla voimme ylläpitää kotimaista kysyntää ja kasvua.

Taantuman torjuntaan on lähdettävä yksissä tuumin. Vielä joulukuussa työantajaleiri ei lämmennyt puheille laajemmasta valtiollisesta talouden koordinaatiosta. Tilanteen yhä pahentuessa, myös yrityksissä on alettu kaivata valtion ratsuja hätiin rahoituksen järjestämisessä.

Valtion apua tarvitaan ja sitä pitää antaa. Kun tähän mennään, se tarkoittaa kuitenkin samanaikaisesti sitä, että elinkeinoelämälle on asetettava tiukemmat pelisäännöt. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suurten yhtiöiden on pidättäydyttävä osingonjaosta. Jos yritykset eivät suostu omatoimisesti liittymään talkoisiin, tilanne täytyy hoitaa ylimääräisten verojärjestelyjen kautta.

Järjestelmässämme rikkaat saavat nauttia nousukauden hedelmistä muita enemmän, mutta järjenvastaisesti laman kustannukset – niin taloudelliset kuin inhimilliset kärsimykset – laitetaan työttömiksi joutuneiden ja muiden pieni- ja keskituloisten maksettaviksi. Tähän tarvitaan muutos. Laman uhan edessä tarvitsemme yhteisvastuullisuutta.