Suomettuminen tarkoitti aikoinaan sitä, että joka asiassa pyrittiin ottamaan huomioon Neuvostoliiton mahdollinen mielipide. Huippuunsa vietynä se tarkoitti suorastaan mielistelyä, jota harrastivat erityisesti valtaan pyrkivät poliitikot.

Tällöin puhuttiin siitä miten itään kumarrettaessa joudutaan pyllistämään länteen. Nyt muodissa on niin kutsuttu uussuomettuminen, joka tarkoittaa sitä miten eräät poliitikot pyrkivät kaikin tavoin mielistelemään Yhdysvaltoja. Samanaikaisesti myös suorastaan kilpaillaan siitä miten voitaisiin esittää Venäjän kehitys mahdollisimman vaarallisena.

Tässä tilanteessa on outoa miten ulkoministeri Stubb, joka itse nimenomaan on eräs näistä uussuomettuneista, ilmoittaa häpeävänsä poliitikkojen piirissä lisääntynyttä uussuomettumista.

Mikäli ulkoministeri häpeää sitä miten lukuisat suomalaiset edelleen pyrkivät seuraamaan myös nykyisen Venäjän kannanottoja, tulisi hänen käyttää termiä ”jälkisuomettuminen”. Tämä sanonta kuvaisi parhaiten väitettä, että joku tai jotkut vielä muistelisivat vanhoja aikoja.

Nythän uussuomettuneet edustavat uutta raikasta aikaa, jossa halutaan Naton jäsenenä osallistua maailmanrauhan ylläpitämiseen.

Miksemme voisi seistä pystyssä päin kumartelematta mihinkään suuntaan?