Sven Westerberg: Lieskoja yössä. Suomentanut. Laura Jänisniemi. Blue Moon. 297 sivua.
Kymmenkunta kirjaa kirjoittanut Sven Westerberg on Ruotsissa korkealle arvostettu rikosromaanien tekijä, mutta häntä ei voi pitää tyypillisenä ruotsalaisen dekkarikoulukunnan edustajana. Se, mikä hänet ehkä selvimmin erottaa kollegoistaan omassa maassaan on tapa, jolla hän kytkee yhteen menneen ja nykyhetken.
Westerberg pysyy tavoilleen uskollisena ottaessaan Lieskoja yössä -kirjassaan aineksikseen edelleen mystifioinnin kohteena olevan YK:n pääsihteeri Dag Hammaskjöldin kuoleman vaiheet.
Sven Westerbergin teoksista ennestään tutut, tiedustelupäällikkö Lennart Brask ja oikeuspsykiatri Hanna Skoglund ovat nyt selvittämässä samaa rikostapausta, toisistaan tietämättä toki, Westerlundin taidokkaalla tavalla lomittain esillä ollen.
Tarina lähtee liikkeelle käsittämättömältä vaikuttavasta murhasta. Mieleltään sairas nuori ampuu Göteborgin lähellä eläkeläisvanhuksen, eikä tee elettäkään paetakseen paikalta. Molemmat ovat englantilaisia.
Nuorukaisen mielentilaa ja motiiveja lähtee selvittämään Skoglund. Hän saa tehtäväkseen kartoittaa tappajan mielentilaa. Tapaus on kuitenkin alkanut kiinnostaa myös Englannin tiedustelupalvelua. Ruotsin tiedustelupalvelu houkuttelee eläkkeelle jo siirtyneen Braskin selvittämään, mikä tapauksessa kiinnostaa englantilaisia.
Vaihe vaiheelta tarina etenee siihen, että molemmat tutkijat alkavat tahollaan tulla vakuuttuneeksi nuorukaisen teon liittyvän yli neljän vuosikymmenen takaisin tapahtumiin Pohjois -Rhodesiassa, nykyisen Sambian alueella.
Nuorukaisen elämänvaiheiden kautta jäljet johtavat Hammarskjöldin kuolemaan johtaneeseen lento-onnettomuuteen – tai sabotaasiin, kuten Westerbergin tarina vihjaa.
On useita teorioita siitä, minkä takia tulitaukoa alueelle rakentamaan lähtenyttä YK:n pääsihteeriä kuljettanut yksityislentokone putosi syyskuussa vuonna 1961. Hammarskjöld ja muut 15 koneessa ollutta kuolivat.
Vuonna 1998 Etelä-Afrikan Totuuskomission puheenjohtaja arkkipiispa Desmond Tutu kertoi yhdestä teoriasta, joka yhdisti Englannin vakoilun, CIA:n ja Etelä-Afrikan turvallisuuspalvelun lento-onnettomuuteen.
Westerberg ei sinänsä tarjoa mitään uutta teoriaa traagiselle tapahtumalle. Sen sijaan hän on luonut trillerin salailun ilmapiiristä, johon niin Skoglund kuin myös Brask törmäävät. Valtiokoneisto sanoo molemmille seis, vaikka se ei niin ääneen sanokaan. Tilanne ajetaan sellaiseksi, että tutkijoiden on ”asetuttava aloilleen”, annettava asian olla.
Heidän on jätettävä tutkimuksensa silleen, vaikka molemmille on selvinnyt mitä tuona onnettomuusyönä Afrikan taivaan yllä todennäköisesti tapahtui.
Westerberg kirjoittaa fiktiota. Siksi hän ei yritäkään väittää olevansa kertomassa historiaan jo kuuluvasta tapauksesta mitään totuutta. Hänelle riittää se, että hän ”hyväksikäyttää” kansainvälistä huomiota herättänyttä tapausta kertoakseen miten valtioita hänen mielestään todellisuudessa hallitsevat salaiset voimat toimivat.
Asiansa ytimen Westerberg kuvaa kirjan loppusivuilla Skoglundin ja Ruotsin valtiosihteerin jälkimmäisen työhuoneessa käymässä keskustelussa.
Skoglund saa kuulla miten valtioiden väliset suhteet perustuvat suurella vaivalla aikaansaatuun luottamukseen, ja että miten tärkeätä on se, että hän ei tätä työtä paljastuksillaan lähde vaarantamaan. Hän ei saa sitä tehdä, vaikka kaikki se mitä hän on selvittänyt pitää paikkansa.