Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kävi sunnuntaina jäähyväiskäynnillä Irakissa. Virkakautensa reilun kuukauden päästä jättävä presidentti joutui toteamaan, että vihanpito ja väkivallanteot jatkuvat Irakissa edelleen. Sota ei ole ohi ja pysyvästä rauhantilasta voi tällä hetkellä vain uneksia.
Bushin sotahallinnon Irak-operaatio on täynnä epäonnistumisia toisensa jälkeen. Irakin sotaretki perustui alunperinkin suureen huijaukseen. Rahaa Irakiin on uponnut aivan käsittämätön summa, joka kasvaa hirmuvauhtia koko ajan.
Yhdysvaltalaisten omienkin laskelmien mukaan Irakin sota on tähän päivään mennessä maksanut noin 440 miljardia (440 000 000 000) euroa. Epäilemättä Irakin sota osaltaan vain syventää myös Yhdysvaltojen talouskriisiä. Irakin sota on toiseksi pisin sota Yhdysvaltojen historiassa; vielä sitäkin kauemmin (toistaiseksi) USA on ollut kiinni Vietnamissa.
Menetykselliseksi operaatioksi kehuttu Irakin jälleenrakennus on lähtenyt hoiperrellen liikkeelle. Siviiliväestön kärsimykset vain lisääntyvät, kun sodan jäljiltä infrastruktuuri eri puolilla maata on yhä täysin rempallaan.
Viikon vaihteessa yhdysvaltalainen The New York Times -lehti kertoi julkaisemattomasta raportista, jonka mukaan Irakin jälleenrakennus on yli sadan miljardin dollarin (noin 75 miljardin euron) epäonnistuminen. Amerikkalaiset lähtivät ikään kuin iloisesti vihellellen uudistamaan irakilaista yhteiskuntaa tietämättä juuri mitään sen rakenteista tai kulttuurista.
Jälleenrakentajat ovat myös paisutelleet menestystään ja rahaa on mennyt sellaisiinkin paikkoihin, jotka eivät mitenkään ole edistäneet koko hanketta, mutta kuitenkin paisuttaneet erilaisten bisneshenkisten välikäsien rahapusseja. Jälleenrakentajien raporteissa on myös suoranaisia väärennyksiä.
Jälleenrakennuksen epäonnistuminen on hyvin linjassa koko Irak-operaation kanssa, valitettavasti. Diktaattori Saddam Hussein kukistumisen lisäksi juuri mitään muuta hyvää Irakin sotaretki ei ole tuonut tullessaan. Raportin mukaan Yhdysvalloilla ei ole vieläkään taktiikkaa, teknistä osaamista eikä koneistoa jälleenrakennushankkeeseen.
Viiden vuoden sodan aikana Irakissa on kuollut yli 4 200 amerikkalaissotilasta ja moninkertainen määrä irakilaisia sotilaita ja siviilejä. Maassa on edelleen on lähes 150 000 amerikkalaissotilasta, jotka uusi presidentti Barack Obama luvannut kotiuttaa reilussa vuodessa.
Syrjintä jatkuu
SAK:n luottamusmieskyselyn mukaan syrjintä työpaikoilla on varsin yleistä. Sitä tapahtuu joka kolmannella työpaikalla. Yksityisillä palvelualoilla tilanne on pahin. Eniten syrjintää tapahtuu edelleenkin sairauden, vammaisuuden sekä iän vuoksi. Palkkasyrjintäkin on arkipäivää joka kuudennella työpaikalla.
Työntekijöitä ei nyt kohdella yhdenvertaisesti. Tilannetta ei voida pitää tyydyttävänä. Niillä työpaikoilla, joilla on vahva luottamusmiesorganisaatio, asioihin on pystytty puuttumaan ja ongelmia on saatu ratkaistua. Nyt pitäisikin vahvistaa luottamushenkilöiden asemaa paikallisesti. Muuten näihin asioihin ei nopeasti korjauksia saada.