Annika Luther: Kirje maan ääriin. Suomentanut Tarja Teva. Teos 2008. 195 sivua.
Nuorten kirjojen yksi suurimmista ongelmista on, että tyttöjen kasvua ja itsenäistymistä kuvataan paljon, mutta pojat jätetään vähemmälle. Suurin osa poikien kasvutarinoista verhotaan uskomattomien seikkailujen taakse ja varsinaiset tunteet jätetään taka-alalle. Siksi onkin riemastuttavaa huomata, että myös poikien ääntä nostetaan esille.
Annika Lutherin Kirje maan ääriin on kertomus kahdesta pojasta, muutamasta tytöstä sekä kateellisuudesta ja mustasukkaisuudesta.
Luther on erittäin tarkkanäköinen sen suhteen missä matka aikuisuuteen todella alkaa. Kuinka nuori kiipeää ensin narsistisuuden huipulle ja hyppää suoraan epävarmuuden lampeen.
Kirje maan ääriin korostaa ystävyyssuhteiden tärkeyttä yhdessä teini-iän hankalimmista pisteistä – peruskoulun loppuessa.
Viktor on pieni, pullea, pelokas ja hiljainen poika. Hänen paras ja ainoa ystävänsä Jeppe taas on täysin toisenlainen. Kesätyö Luonnontieteellisessä museossa saa poikien ystävyyden kiristymään äärimmilleen.
Jeppe muuttuu hyvin kiireiseksi saatuaan hyvän kontaktin sekä talossa työskenteleviin nuoriin naisiin, että kesätyöhönsä tutkijana. Viktorissa tämä herättää mustasukkaisuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Varsinainen tarina kiertyykin sen ympärille miten Viktor onnistuu tunteidensa kanssa elämään.
Tarinan aikana molemmat pojat kasvavat, suunta ei aina ole hyvä, mutta niinhän se elämässä menee.
Kirje maan ääriin on sujuvaa ja miellyttävää luettavaa. Toki tälläkin tarinalla on omat absurdit piirteensä, mutta niin lähellä todellisuutta se kuitenkin kulkee, ettei samaistuminen tuota vaikeuksia. Harmilliselta tuntuu vain se, että todennäköisesti tämäkin kirja päätyy useamman tytön kuin pojan käteen. Kasvaminen aikuisuuteen on aivan yhtä vaikeaa ja kivuliasta sukupuolesta riippumatta.