Lopullisessa äänestyksessä laskettiin eniten ääniä Lillen pormestarille Martine Aubrylle. Hänen äänisaaliinsa oli 42 ääntä enemmän kuin vastaehdokkaan Ségolène Royalin.
Koska kysymys oli niin pienestä erosta, Royal vaati välittömästi jälleen uutta äänestystä, uhkasi puoluettaan oikeudenkäynnillä ja syytti vaalitulosta väärennetyksi. Aubry puolestaan uhkasi nostaa syytteen kunnianloukkauksesta.
Niinpä vaalilippuja alettiin laskea toiseen kertaan. Hermoja kiristävien tuntien jälkeen lopullinen tulos julkistettiin tiistai-iltana: Martine Aubry oli saanut 102 äänen enemmistön. Väärennysepäilyt kohdistuivat nyt siis Royalin klaaniin.
Presidentinvaalit
häämöttävät
Ensimmäisessä puheessaan Aubry sanoi haluavansa yhteistyötä Royalin ja tämän kannattajien kanssa.
Royal puolestaan unohti onnitella voittajaa ja vetäytyi valmistelemaan videota, joka ilmestyi keskiviikkoaamuna internetiin. Siinä hän sanoi tähtäävänsä vuoden 2012 presidentinvaaleihin.
– Vaalit ovat huomenna, vain kolmen vuoden päässä. Tarvitsen teitä, tukijoitani, teidän ideoitanne, hän viestitti kannattajilleen.
Toisella vaalikierroksella vastakkain ovat yleensä suurimman oikeisto- ja vasemmistopuolueen johtajat. Nicolas Sarkozyn vastaehdokkaana poikkeuksen teki Royal vuonna 2006, jolloin sosialistipuolue nimitti hänet ehdokkaakseen, vaikka puoluejohtajana oli François Hollande.
Royal näyttää yhä parhaalta ehdokkaalta nykyistä presidenttiä Sarkozya vastaan kolmen vuoden kuluttua. Mutta tulisieluisen ja sinnikkään Royalin on sitä ennen sopeuduttava Aubryn johtaman sosialistipuolueen sääntöihin.
Aubryn vaikea
puheenjohtajakausi
Martine Aubryn valinta helpottui, kun hänen äänimääränsä todettiin aikaisempaa suuremmaksi ja Royalin syytökset väärennyksestä kääntyivät tätä itseään vastaan. Royal ei uhkaile enää uusintaäänestyksellä eikä oikeudenkäynnillä. Mutta hän ei aio myöskään jättää sosialistipuoluetta.
Kahden keskenään kiivaasti kilpailevan naisen rinnakkaiselo samassa puolueessa tulee olemaan vaikeata. Pahempi vaihtoehto olisi kuitenkin puolueen jakautuminen kahtia, joka merkitsisi sosialistipuolueen loppua.
Ranskan sosialistipuolue (PS) on ollut maan suurin oppositiopuolue siitä lähtien, kun François Mitterrand alkoi sitä koota 1970-luvulla lukuisista vasemmistolaisista pienpuolueista.
Aubry on siis hyvin vaikean tehtävän edessä. Hän joutuu tekemään kompromisseja monien tahojen kanssa. Ségolènistit lienevät vaikein pala. Nuoreen polveen lukeutuva, vasemmistosiipeä edustava Benoît Hamon kannatti Aubrya, samoin Pariisin pormestari Bertrand Delanoë.
Suuntaus
vasemmalle
Sosialistimilitanttien selvä viesti puoluejohdolle oli: vasemmalle! Tästä johtui keskustahakuisen Royalin tappio ja Hamonin yllättävän korkea kannatus.
Myöskään Delanoë ei hienossa kaupungintalossaan osannut arvioida ruohonjuuritason tunnelmia. Hän ilmoitti puheenjohtajavaalin kampanjan alussa olevansa ”liberaali sosialisti”. Tätä ei monikaan ymmärtänyt ja tasavallan presidenttiydestä haaveilleen Delanoën poliittinen ura näyttää pysähtyneen. Pariisin pormestarina hän on yhä suosittu.
Martine Aubrylla on vahva poliittinen tausta, jo hänen isänsä Jacques Delors oli sosialistien vahvoja taustavaikuttajia. Erittäin suosittu Delors vetäytyi 1990-luvulla politiikasta sisäpiiritietojen mukaan antaakseen mahdollisuuden kunnianhimoiselle tyttärelleen.