Suomalaisvanhemmat
saivat viime viikon joka tuutista ohjeita, kuinka kasvattaa lapsensa oikein, kun vietettiin Lapsen oikeuksien päivää.
Mitä jäi käteen?
Jäi se, että asiantuntijoiden mukaan suomalaisvanhemmat pyrkivät itsenäistämään lapsensa liian aikaisin ja se, että suomalaisperheet eivät ruokaile yhdessä riittävästi.
Useampikin asiantuntija nosti yhteisen päivällisen pöydälle. Se onkin ihan kiva juttu, kun muuten näistä asiantuntijoiden höpinöistä ei juuri ole iloa. Esimerkiksi liian varhaista itsenäistämistä he ovat hokeneet vuosia, mutta kukaan ei kerro, mitä se tarkoittaa. Nyt tuli konkreettinen ohje.
Kasvatusauktoriteettini
asiantuntijoiden joukossa, Keijo Tahkokallio, kirjoitti yhdessä syömisestä jo 90-luvulla. Se on jotakuinkin ainoa perheeseen liittyvä asia, jolle on kansainvälisissä tutkimuksissa löydetty yhteys myöhemmän menestyksen kanssa. Menestyjät ovat siis perheistä, joissa on syöty päivällistä yhdessä.
Nyt professori Lea Pulkkinen tarkensi Ilta-Sanomissa: vähintään viisi yhteistä ateriaa viikossa suojaa lapsia päihteiltä ja edesauttaa koulumenestyksessä.
Helppo nakki. Meillä syötiin viime viikolla viisi päivällistä ja kaksi lounasta yhdessä. Meidän lapsista tulee nyt sitten menestyjiä. Näin yksinkertaista se on ja jää vielä varaa vähentääkin. Menestystähän me kaikki tavoittelemme.
Voin nyt perustellusti ylenkatsoa kaikkia niitä perheitä, joissa ei viitsitä syödä yhdessä. Niitä riittää. On monia perheitä, joissa vanhemmat hakeutuvat vuorotöihin, eroavat tai syrjäytyvät. Monissa perheissä harrastetaan ilta-aikaan. Jopa vanhemmilla voi olla harrastuksia ja jotkut osallistuvat esimerkiksi kunnallispolitiikassa ottamatta huomioon, että perheen yhteinen päivällinen jää väliin.
Yhteinen ruokahetki kasvattaa meitä kaikkia.
– Yök, mä en syö tätä.
– Jos ei tykkää jostain, ei tarvitse sanoa yök ruokapöydässä.
– Mä en syö kun tässä on sipulia.
– Poimi sipulit pois.
– Ne on liian pieniä. Enkä mä syö tomaattia. Enkä kurkkua kun se on koskenut tomaattiin.
– Äiti maito kaatui.
– He rätti. Miksi koulukirjat on taas ruokapöydässä.
– Kun mä tein läksyjä.
– Missä rätti kuppaa? Pyyhi ne kirjat ensin. EI NOIN märällä rätillä. Purista se. EI lattialle. Anna tänne. Kuinka monta kertaa mä oon sanonut, että lasia ei kaadeta täyteen.
– Äiti mun sukat on maidossa.