Jarmo Lintunen

Vuokralaisten Keskusliiton Eerola vaatii malttia vuokrankorotuksiin

Pankkeja hallitus kyllä on valmis pelastamaan, mutta vuokralla asuvia pannaan kuin talvisodan hengessä konsanaan rahoituskriisin maksumiehiksi.

Vuokralaisten Keskusliiton järjestö- ja koulutuspäällikkö Ilpo Eerola tekee tällaisen johtopäätöksen liittoon kantautuvista viesteistä.

Viestit kertovat yhä useamman vuokralaisen joutuneen tylyn tosiasian eteen. Postiluukusta pudonneessa kiinteistöyhtiön logolla varustetussa kirjeessä on kerrottu edessä olevasta vuokrankorotuksesta, useimmiten roimasta, ja jopa useille vuosille eteenpäin ulottuvasta.

– Palkansaajia vaaditaan suostumaan maltillisiin tuloratkaisuihin, mutta vuokranantajat – yleishyödylliset yhtiöt muiden mukana – saavat heikkenevässä taloustilanteessa rahastaa miten lystäävät.

– Eikö maltillisuus koske lainkaan vuokranantajia? kysyy Eerola. Hän on valmis esittämään heidän toimiaan ”malitillistamaan” määräaikaista säännöstelyä, vuokrakattoa.

Eerola syyttää vuokranantajatahoja. Ne käyttävät hänestä tilannetta hyväksi.

ILMOITUS

Moraalitonta tässä tilanteessa on hänestä nostaa vuokria vertailujen perusteella, mutta varsinkin korjaus- ja muihin ylläpitokustannuksiin vedoten.

Jos esimerkiksi aravarajoitteista vapautuvaa yhtiötä on 30 vuotta hoidettu niin, että asukkailta on kerätty vain käyttökustannukset ja vastaavat kulut, niin miksi se ei pärjäisi tästäkin eteenpäin, ohi edessä olevan vaikean ajan.

Moraalitonta
rahastusta

Tottakai joissakin tilanteissa yhtiöillä on tarvettakin kerätä varoja esimerkiksi tiedossa olevia välttämättömiä remontteja varten. Eerolan mukaan nykyisessä vuokrankorotusaallossa ei kuitenkaan ole tästä kysymys.

– Nyt kerätään vain voittoja. Nyt rahastetaan.

Vuokria halutaan nyt nostaa ns. kohtuulliselle tasolle. Eerolan mukaan tämä taso on nyt sama kuin korkein mahdollinen taso. Vuokrat ovat korkeimmillaan.

Tästä vuokrataso vain laskee. Tason lasku tulee seuraamaan alkanutta omistusasuntojen hinnan laskua. Tämän pelossa vuokria nyt korotetaan kiihtyvällä vauhdilla. Kun jatkossakin vuokria määriteltäessä puhutaan kohtuullisesta tasosta, pitää kulut saada myös kohtuullisiksi.

Kiinteistökulujen nousun lisäksi tässä tilanteessa vaaditaan vuokrissa kohtuuttomia voittoja vuokranantajille.

– Nyt kohtuullinen vuokrataso on korkealla. Siksi korotuksia tehdään alamäen pelossa kuin paniikissa. Korotuksiin suostumista vaaditaan vuokralaisilta jopa viiden vuoden sopimuksilla. Miten kukaan voi tietää mikä on oikea vuokrataso viiden vuoden kuluttua. Eihän työministeri tiedä edes kuukauden tarkkuudella mikä on työllisyystilanne maassa.

Vuokralaisilla ei
vaihtoehtoja

Ilpo Eerola kuvaa vuokralla asuvien olevan kiristyksen kohteena.

Tiedot rakennuttajien päätöksistä jättää aloittamatta suunnitellut asuinrakennusprojektit ja jo aloitettujen keskeyttämisestä ovat tänään jokapäiväistä aineistoa uutisissa.

Rakentaminen on kokemassa romahduksen, jota voi verrata 1990 lamaan. Rakentamisen suhdanteet laskivat rajusti jo ennen rahoituskriisin syyskuista kulminoitumista. Jo ennen kuin kriisi oli päässyt kunnolla ”nousuun” olivat asuntojen lupa- ja aloitusmäärät laskeneet viidenneksen vuoden 2007 lukuihin verrattuna.

Esimerkiksi Helsingissä rakennetaan tänä vuonna neljännes vähemmän kuin viime vuonna. Tämä on totuus valtiovallan ja kaupunkien paljon lupauksia sisältävistä sopimuksista huolimatta.

– Kun uutta ei rakenneta, niin mikä jää vuokralaiselle ainoaksi vaihtoehdoksi. Hänen on suostuttava vuokrankorotuksiin. Ovat ne kuinka kohtuuttomia tahansa.

– Miten niin vastakkainasettelu on loppunut? kysyy Ilpo Eerola.