Kymmenes teos Klingen päiväkirjoista:
Matti Klinge: Nainen kävi parvekkeella. Päiväkirjastani 2007–2008. Otava 2008. 368 sivua.
Professori Matti Klingen päiväkirjat jaksavat kiinnostaa lukijoita. Nyt on käsillä jo kymmenes kirja, joka edeltäjiensä tavoin peilaa maailman menoa kaukaisesta historiasta nykypäivään. Päiväkirjassa on tietenkin koko ajan mukana myös kirjoittaja itse kaikkine menemisineen ja tekemisineen.
Alkupuolella Klinge lähtee laivamatkalle Pietarista kanavia pitkin Syvärille ja Ääniselle sekä sieltä Volgaa seilaten Moskovaan. Klinge on mukana aluksella myös luennoitsijana.
Koska laiva liikkuu myös jatkosodan aikaisen ”Suur-Suomen” vesillä, on professori varannut matkalukemisekseen muun muassa Olavi Paavolaisen päiväkirjan Synkän yksinpuhelun.
Klinge toteaa TK-miehenä sotineen Paavolaisen päiväkirjan olleen erittäin tärkeä hänen sukupolvelleen.
Professori ottaa myös kantaa väitteisiin, joiden mukaan Paavolainen olisi sisällyttänyt toimittamisvaiheessa päiväkirjaansa jälkiviisauksia:
”Vaikea sanoa, joka tapauksessa Paavolaisella oli laajempi yleisnäkemys kuin tuskin kellään suomalaisella laajojen Saksan ja Neuvostoliiton ja muiden matkojensa takia ja sen vuoksi, että hänellä oli päämajassa tilaisuus lukea ulkomaiden ja vihollispuolen, Liittoutuneiden ja Ruotsin aineistoa ja analyyseja.”
Korsulaulukirja
ylisti ”japseja”
Klinge kiinnittää huomiota muun muassa siihen miten Paavolainen kirjoitti suomalaisten innostumisesta Japanin sotamenestyksestä. Suomen kansa ”taputti käsiään keltaiselle rodulle. Synkkä, epäinhimillinen japanilainen sotilaspsyyke nostettiin meillä sankari-ihanteeksi”.
Professori on saanut käsiinsä myös vuonna 1942 ilmestyneen sotilaille tarkoitetun laulukirjan Korsusta korsuun, josta löytyy tukea Paavolaisen näkemykselle. Klinge lainaa pariakin reipasta marssilaulua. Tässä vain pieni pala toisesta:
Amerikka ryssän lailla
suuruuteensa luotaa,
japsit heille kuitenkin pian
nolon paukun tuottaa.
Hei, Suomi, Saksa, Italia,
Unkari ja Romania,
Japani ja kaikki muut.
Korsulaulukirja kaikkine Banzai-lauluineen oli niin kovaa tavaraa, että se takavarikoitiin ja hävitettiin jo vuonna 1943.
Klinge toteaa Paavolaisen ymmärtäneen sen yksinkertaisen tosiasian, että Neuvostoliitto eli Venäjä oli suurvalta ja että Suomi on sen vieressä. Ja tästä päiväkirja jatkaa:
”Tämähän näyttää nykyaikana unohtuneen. Ja että läntiset suurvallat, Saksa ja muut, ajavat omaa etuaan ja saattavat olla ideologisesti yhtä yksisuuntaisia kuin vastustajansa.”
Sotaministeri ja
Naton olemus
Näin Klinge pääsee Olavi Paavolaisesta suoraan ajankohtaiseen keskusteluun Suomen Nato-jäsenyydestä. Kiihkeää sotilasliittoon liittymisen kannattajaa Jyri Häkämiestä hän tituleeraa sotaministeriksi. Häkämiehen Yhdysvalloissa pitämää kohua herättänyttä puhetta Klinge pitää ihmeellisenä hehkutuksena.
Naton olemusta tarkastellessaan professori sanoo, että sotilasliiton jäsenyydessä ei ole kysymys Suomen turvallisuudesta, vaan osallistumisesta amerikkalaisten johtamaan maailmanlaajuiseen ”läntisten intressien ja elämänmuodon” imperialistiseen politiikkaan.
Venäjän silloista presidenttiä Vladimir Putinia ja George W. Bushia Klinge luonnehtii muun muassa tähän malliin:
”Pahin ongelma on se, ettei kansa luota järjestysvaltaan eikä oikeuslaitokseen, joiden korruptiota vastaan Putin yrittää taistella. Yhdysvalloissa valitsee aivan sama perusongelma, jota sikäläinen presidentti ei ole onnistunut peittämään sotainnostuksensa alle, vaikka se ehkä oli aikeena.”
Klingen päiväkirja ei tietenkään keskity pelkästään Natoon ja Paavolaiseen, vaan kirjoittaja kommentoi lukuisia ajan tapahtumia ja nostaa esiin itseään kiinnostavia asioita.
Professori pohtii esimerkiksi lainasanojen tuloa suomen kieleen, brittiläisen yläluokan ”mennyttä maailmaa”, aateloinnin historiaa Suomessa ja keisari Aleksanteri I:n roolia Suomen varsinaisena perustajana. Klingen mukaan Suomi on nimittäin paljon vanhempi kuin 90-vuotias.
Tuulivoimalat saavat Klingeltä kyytiä samoin kuin turkkalaisen teatterin nykyiset seuraajat. Professoria loukkaa se, että hänelle on annettu potkut Hufvudstadsbladetin kolumnistin paikalta. Myös kirjailija Paavo Haavikon nyreä suhtautuminen kismittää Klingeä. Mutta kirjoittaa päiväkirjanpitäjä myös onnesta ja rakkaudestakin.
Hieman karrikoiden voisi sanoa, että jos Klinge saisi määrätä, niin me kaikki lörpöttelisimme pakkolatinaa. Ja hieman paremmissa kekkereissä ainoa sovelias asu miespuolisilla olisi frakki, johon kiinnitetyt kunniamerkit antaisivat väriä elämään.
Professori paljastaa myös harrastavansa akvarellimaalausta ja sienestystä. Metsästä Klinge etsii tietysti kantarelleja.
Siis kiinnostava päiväkirja kerta kaikkiaan.