Milja Aholan Viisi aamua vielä esitetään sunnuntaina televisiossa

”Elokuvaa voi määritellä agitprop-animaatioksi hyvinvointiyhteiskunnan romahduttamisesta.”

Tällaisilla sanoilla tuomaristo saatteli kunniamaininnan Milja Aholan 17-minuuttiselle animaatiolle Viisi aamua vielä viime vuoden Animatricks-festivaaleilla.

Elokuvan nähneet ovat olleet ovat olleet innoissaan:

”Viisi aamua vielä elokuva on oivallinen esimerkki siitä miten tärkeistä asioista voi puhua ilman sanoja, animaation kielellä. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajo ja hajoaminen markkinavoimien puristuksessa saa terävän piirretyn asun, jossa myös äänimaailma on osuva”, sitä luonnehti Filmihullun Markku Varjola.

Elokuva esitettiin myös sosiaalialan valtakunnallisilla asiantuntijapäivillä. ”Animaatio herätti paljon keskustelua ja siitä pidettiin, koska se tunteeseen käyvästi kertoi uuden julkisen managerismin ja uusliberalismin vaikutuksista sosiaalialan työntekijöiden työhön ja asiakkaiden elämään”, kertoi Talentia-lehti.

ILMOITUS

Mistä siis on kyse, sen voi katsoa itse ensi sunnuntaina. TV1 uusii Milja Aholan ohjaaman ja Iiro Küttnerin käsikirjoittaman teoksen silloin kello 14.11.

Sosiaalipalvelut
kilpajuoksussa

Milja Ahola kertoo, että animaation päähenkilö on sosiaaliviraston päällikkö, joka haluaa aidosti palvella vähäosaisia. Mutta viraston määrärahat vähenevät ja palvelut heikkenevät. Valtio vastaa määrärahapyyntöön lähettämällä paikalle ekonomin, joka kääntää sosiaaliviraston toiminnan tarkoituksen päälaelleen. Rahaa on säästettävä. Lopulta ihmiset laitetaan maksamaan siitä, että he saavat huonoa kohtelua.

Elokuvan virasto muistuttaa ulkoisesti Helsingin Kallion virastotaloa, jota työntekijät vetävät animaatiossa pitkin kilparataa. Samalla tavalla vedetään muitakin julkisen palvelun laitoksia. Eniten rahaa toiminnalleen saa se yksikkö, joka voittaa kilpajuoksun. Mutta tässä ulkoistamisen kierteessä työntekijät nääntyvät ja itse talokin murenee fyysisesti.

Viisi aamua vielä on valmistunut kaksi vuotta sitten. Televisiossa se on aiemmin esitetty kaksi kertaa ilman ennakkojulkisuutta. Yleisradio esittää tällaisia ohjelmia yleensä keskellä yötä tai keskellä päivää muiden ohjelmien tilkkeenä, mikä luonnollisesti harmittaa Milja Aholaa.

Mistä ei huolehdita,
sen perusta mätänee

– Miksi halusin tehdä tämän animaation? Minusta sosiaalipalvelujen kilpailuttaminen oli niin kaamea ajatus, itseään 1970-luvun radikaaliksi luonnehtima Milja Ahola perustelee.

Konkreettista näyttöä kilpailuttamisen vaikutuksista saadaankin lähes päivittäin. Esimerkiksi kun Tampereen kaupunki kilpailutti vanhusten ruokapalvelun sen halvimmalla hoitavalle yritykselle, kaupunki ehkä säästi, mutta vanhusten ruokalasku nousi.

Milja Ahola asuu Kalliossa Toisella linjalla.

Hän on nähnyt virastotalon rakentamisen ja seurannut vuosien varrella sen home- ja muita ongelmia. Talo ei ole koskaan kunnossa, ja Aholalle tämä symboloi yhteiskunnan henkistä tilaa. Se, mistä ei pidetä huolta, mätänee. Ja yhteiskunta on turtunut tähän.

Aholan mukaan hän ei ole oikea ihminen sanomaan, miten tässä Suomessa näin pääsi käymään, että jokin meni pieleen.

– Jotain sellaista siinä voi olla, että asioita tehdään katsomatta lopputulosta, todellista laatua. Kun vain hinta ratkaisee ja ositetaan asioita, hän kuitenkin pohtii.

Milja Ahola on joutunut miettimään ja perustelemaan animaatiota. Voiko sillä ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin? Vai onko animaation tarkoitus vain huvittaa tai täyttää ohjelma-aikaa?

Aholan mielestä animaatiolla voi tietenkin vaikuttaa. Se on taidemuoto, jolla voi tiivistää ja pelkistää asioita. Ja animaatiolla voi esittää mitä tahansa, koska kaikki luodaan keinotekoisesti.

Seuraavaksi 63-vuotias Milja Ahola tarttuu ihmisen ikään. Työn alla on työnimeltään Mikä ikä -niminen teos, joka käsittelee sitä, että ihminen kokee aina olevansa väärän ikäinen. Harva on omasta mielestään sopivassa iässä.

Se on aika traagista, Ahola sanoo.