Jarmo Lintunen

Jari Tervon mukaan oli SKP:lle itselleenkin onni, ettei se koskaan päässyt valtaan

Jari Tervo teki 1 300-sivuista historiallista trilogiaa kirjoittaessaan havainnon Suomen asemasta: koko 1900-luvun määräävin piirre oli kommunismin vastainen taistelu. Välillä asein, välillä sanoin.

On siinä Suomen poliittista historiaa kerrakseen kirjailijan tulkitsemana ja kuvittelemana.

Jari Tervon historiallinen trilogia kulkee mutkitellen vuodesta 1986 vuoteen 1918. Myyrässä, Ohranassa ja Troikassa tavataan pieniä ja vähän suurempia historian tekijöitä. Ne pienemmät ovat suomalaisia kommunisteja ja heitä jahtaavia ohranan, myöhemmin Suojelupoliisin, etsiviä. Suuret ovat todella suuria: Mannerheim, Stalin ja vanha Presidentti. Muun muassa.

Sarjan varsinaiseksi päähenkilöksi nousee kuitenkin ilmiö nimeltä kommunismi. Myyrässä vakoilijaa valtakunnan huipulta jäljittää Jura Karhu, Karhujen laajan kommunistisuvun luopio, Suojelupoliisin etsivä. Ohranan päähenkilöitä ovat Suomeen desanttina jatkosodan aikana pudotettu Janne Mutka ja hänen rakastettunsa Vilja Oljenpalo. Troikassa vallankumouksen kulkumiehet Eljas Rossi, Juliska Viskari ja Herman Hevoskoski havainnoivat uuden yhteiskunnan rakentamista sekasortoisessa Pietarissa 1918-1920.

Jari Tervo on kirjoittanut teoksiinsa laajan kirjon kommunisteja siksi, että 1900-luvun Suomen määräävin piirre oli taistelu kommunismia vastaan. Näin hän määritteli Troikan ilmestyessä syyskuun alussa.

Suomen Kommunistisen Puolueen entisen pää-äänenkannattajan on ehdottomasti kuultava ja kirjoitettava asiasta lisää.

ILMOITUS

Joten nyt Jari Tervo jatkaa ajatteluaan Helsingin Kaupunginteatterin lämpiössä. Olemme täällä siksi, että eilen teatterin pienellä näyttämöllä sai ensi-iltansa tulkinta trilogian ensimmäisestä osasta, Myyrästä.

Taistelua asein
ja sanoin

Mutta miten niin kommunismin vastustaminen oli 1900-luvun määräävin piirre?

– Se on huomio Suomen asemasta, Tervo aloittaa.

– Kun Suomi itsenäistyi joulukuussa 1917, oli juuri tapahtunut bolševikkivallankumous. Vuoden 1918 taisteluissa Suomi joutui määrittämään asemansa. Sen jälkeen vuoteen 1991 välillä asein, välillä sanoin Suomi taisteli kommunismia vastaan.

Kommunismilla oli aluksi Neuvosto-Venäjän, myöhemmin Neuvostoliiton hahmo.

– Tämä on asia, joka minusta selittää hyvin paljon Suomen historiaa. Se on koko ajan ollut pohjimmainen asia, joka meidän on ollut pakko ottaa huomioon, Tervo perustelee näkemystään.

Hänestä tämä sinänsä yksinkertainen havainto on ilmiselvä, kun katsoo asioita taaksepäin. Tervolle itselleenkin se valkeni vasta Myyrää kirjoittaessa. Myyrä sijoittuu Neuvostoliitossa enimmäkseen Brešnevin aikaan, Suomessa suomettumisen. Ja suomettumiseen oli tultu tietyn historiallisen jatkumon seurauksena.

Tuota jatkumoa Jari Tervo kuvaa yli 1 300 sivua.

Ei pilkkaa
työmiehiä

Tervon mukaan kommunismissa tehtiin sosialismin rakentamisen varjolla hirveitä asioita. Etenkin Troikka on tältä osin tuskallista luettavaa. Kun Tervo vielä tunnetaan kieleltään terävänä humoristina, niin voisi kuvitella hänen pilkkaavan ja roimivan aatteeseen luottaneita työmiehiä ja -naisia.

Kommunismin ulkoisille muodoille, muun muassa pönötykselle ja huumorintajuttomuudelle, hän nauraakin, mutta ei hän työläistä pilkkaa. Jari Tervo sanoo pitävänsä kommunismin valtakoneistoa ja aatetta eri asiana kuin työväen elinolojen parantamista ja sosiaalisten uudistusten edistämistä.

– Kun sanoo kommunismin vastustamisen olleen Suomen historian päävirtaus, niin se ei tarkoita, että työväen aineellista elintasoa kohottamaan pyrkineet olisivat olleet väärässä, hän toteaa.

– Voi ajatella niin, että kommunismi on vaikuttanut hyvällä tavalla suomalaiseen yhteiskuntaan sen vuoksi, että se ei koskaan päässyt valtaan. Jos olisi päässyt, se olisi ollut tuhoisaa jopa kommunistien omille päämäärille. Missä loppujen lopuksi eniten puheissa kiinnitettiin huomiota työläisten asemaan ja missä se oli huonompi kun Neuvostoliitossa ja entisissä itäblokin maissa?

Kaiken kattavat
aatteet koomisia

Siltä ajatukselta ei kuitenkaan voi välttyä, että Jari Tervosta kommunismi, ja myös suomalaiset kommunistit, näyttävät koomiselta ilmiöltä. Myyrässä koko joukko Karhun perheen jäseniä on valittu SKP:n politbyrooseen.

Liekki ja Voitto kuuluivat vähemmistöön, joka oli eilen ja toissapäivänä inttänyt edustajakokouksessa että kommunistien osallistuminen hallitukseen oli virhe. Enemmistön mielestä taas ei, muun muassa eurokommunistisen siskoni Laulu oli tätä mieltä, myös hänet oli valittu politbyrooseen, mutta setä ei voinut häntä mainita, hän oli ottanut puolueen kahtiajaossa sen linjan ettei sitä ole, ja koska sitä ei ole niin ei ole varsinkaan enemmistöä, joten hän ei voinut onnitella Laulua.

– Kaikissa selitysmalleissa ja aatteissa, jotka pyrkivät olemaan kaiken kattavia, on väistämättä koomisia piirteitä, Tervo sanoo.

Hän muistuttaa, että paljon on kirjoitettu kommunismin muistuttavan uskontoa ja lähinnä katolista, koska jos katui toverituomioistuimissa hairahduksiaan, niin toverille annettiin anteeksi. Se oli ihan niin kuin rippi.

– On väistämätöntä, että varsinkin päästessään mahtiasemaan kaikki uskonnon kaltaiset liikkeet ovat koomisia. Ne ovat tragikoomisia, Tervo tarkentaa.

Kaikelle ei
voi nauraa

Jari Tervo sanoo olevansa niin paljon satiirikko, että melkein kaikesta voi kirjoittaa satiirisessa tai tragikoomisessa valotuksessa.

Poikkeuksen tekee lasten kohtalo.

Ja kyllä hän on vakavampi kuin koskaan kuvatessaan Troikassa Pietarin puhdistusta ja vihdoin paljastaessaan, mihin uuden yhteiskunnan turvaamiseksi valmistettavia Pervuhinin Gummin hantaakillisia kumipalloja käytetään. Niillä tukitaan vastavallankumouksellisten, myös Rossin ja Hevoskosken hyvin tunteman pienen Katjušan, suu ennen teloitusta, koska heidän valheensa nakertaisivat heikoimpien bolševikkien moraalia.

Hantaaki kumipallossa oli siksi, että teloituksen jälkeen se kiskottiin uudelleen käyttöön ammutun suusta.

”Historialla ei
ole päämäärää”

Sekä Myyrä että Troikka alkavat siitä, kun sisällissota on jo ratkaistu. Valkoiset voittavat.

Troikassa ollaan huhtikuussa 1918. Punakaartilainen Herman Hevoskoski vannoo vielä kolaavansa sen mahtilahtarin, mutta nyt on kiirehdittävä pakoon Tampereelta, jota valkoiset jo piirittävät. Myyrä alkaa Haminan valleilta toukokuussa 1918. Seitsemän punaisen teloitusta johtanut myöhemmän Presidentin oloinen mies toteaa muistavansa sen päivän, kun hänestä tuli murhaaja.

Haminan valleilta siirrytään vuoteen 1978. Ohrana tapahtuu jatkosodan Helsingissä. Troikka kulkee keväästä 1918 pääsiäispäivän 1920 iltaan.

Jari Tervon trilogia ei todellakaan sijoitu sen Pohjantähden alle, missä edetään lineaarisesti 1800-luvun kurjuudesta kolmen sodan kautta 1950-luvun orastavaan hyvinvointiin.

Hän kertoo karttaneensa perinteistä trilogiaa, koska sellaisessa valitaan ensin historiasta jokin alkupiste, ja sitten edetään toiseen pisteeseen, joka sijaitsee lähellä nykyhetkeä. Tällä tavalla historialla näyttää olevan päämäärä. Sen tarkoituksena on ollut saavuttaa nykyinen todellisuus.

Tervo halusi kulkea toisin päin, nykyajasta syvemmälle historiaan. Se kirkasti havainnon, että nyt on toteutunut vain yksi sadoista ellei tuhansista mahdollisista vaihtoehdoista.

– Historialla ei ole päämäärää. Emme ole saapuneet tähän hetkeen minkään jumalallisen johdatuksen takia enkä ole ihan varma, onko olemassa historiallisia lainalaisuuksia, jotka johdattelevat ihmiskuntaa tai valtioita johonkin päämäärään. Tämä on suurta sattumaa, sanoo Tervo.

Liian lähelle historian kuvauksessa ei Tervon mielestä saa tulla. Pitää odottaa 20 vuotta, että saadaan tietää edes, mitä nyt tapahtuu.

Huonoa
propagandaa

Myyrää aloittaessaan Jari Tervo ei tiennyt tekevänsä trilogiaa, joka kytkeytyy tavan takaa vuoteen 1918 ja valmistuu vuonna 2008. Suomettumisen ajasta kirjoittaessa ja lähdekirjallisuutta lukiessa hän kuitenkin havaitsi, että syvemmälle historiaan on mentävä ja vuoteen 1918 ankkuroiduttava. Itse sisällissotaa hän ei kuitenkaan kuvaa, koska sitä suomalaisessa kirjallisuudessa on tehty jo paljon. Oli raikkaampaa aloittaa siitä kohtaa, missä itse sota oli jo ratkennut.

Troikalle kimmokkeen antoi lähes unohtunut Mannerheimin murhayritys pääsiäisenä 1920. Oikeassa elämässä punakomentajat yrittivät ampua Mannerheimin paraatissa, mutta romaanissa murhahanke huipentuu tervomaisesti miesten WC:ssä.

Miksi valkoinen Suomi ei esimerkiksi 1930-luvulla käyttänyt propagandassaan hyväksi sitä, että punainen vaara uhkasi Neuvostoliitosta käsin?

Jari Tervo myöntää, että propagandavalttihan se olisi ollut. Mutta jos salahankkeella olisi elämöity, olisi seurannut joukko jatkokysymyksiä:

”Yrittivätkö murhata Mannerheimin?”

”Kyllä.”

”Saatiinko ne kiinni?”

”Kyllä.”

”Pantiinko vankilaan?”

”Kyllä.”

”Ja siellä mätänevät?”

”No ei oikeastaan. Me päästimme ne vapaaksi.”

Sillä murhajoukkueen johtaja Alexander Weckman kylläkin tuomittiin 12 vuodeksi kuritushuoneeseen syksyllä 1920, mutta jo vuonna 1926 hänet armahdettiin ja laskettiin vankienvaihdossa takaisin Neuvostoliittoon.

– Tuossa kohtaa hieno propagandavaltti tökkää.

Myyrää esitetään parhaillaan Helsingin Kaupunginteatterissa. Näytelmän on Jari Tervon romaanista dramatisoinut Sami Keski-Vähälä ja ohjannut Milko Lehto.