Vermon veeseiskaravit ovat ajankohtaan nähden korkeatasoiset.

1. LÄHTÖ (Ryhmäajo 2100 m): Derbyrevanssissa keulaan kiihdyttänee Arctic Hope. Normaalisti se vetäisi piikistä porukkaa maaliin saakka. Nyt sillä on kuitenkin keskiviikolta alla laukkaan päättynyt startti Tukholmassa, joten ulkomaanmatkan rasitukset nostavat pintaa pienen kysymysmerkin. Arctic Hopen Porin St Lager -ajossa lyönyt Vasily oli hyvä viimeksikin Lahdessa jäädessään niukasti kakkoseksi. Nyt se lienee jälleen maalissa ennen kovaa kilpakumppaniaan. A: 5; B: 3,2,6,8,1

2. LÄHTÖ (Tasoitusajo 2100 m): Kannattaa huomata, että kylmäveristen kahden divarin kohtaaminen on tasoitusajo. Siksipä viimeksi hienosti takajoukoista voittoon kirinyt Siro-Prinssi saa selvän edun koviin takavolttilaisiin nähden. B. Turolii kiri viimeksi tilaa saatuaan kovaa loppua ja nousi kakkoseksi. Muista noteerata kannattaa ainakin Juppe Hoo, joka viimeksi laukkasi maalisuoralla. Ronalt on myös kunnossa ja sitkeä Siirakki seuraa miltei vauhdissa kuin vauhdissa. A: 4,7; B: 6,9,2,5

3. LÄHTÖ (Ryhmäajo 2600 m): Kolmoskohde vaikuttaa tasaiselta. Mack Pinnacle taipui viimeksi johtavan rinnalta, mutta oli edelliskerralla Vermossa todella hyvä. Nopea ruuna kiihdyttänee keulaan ohi sisäradan Timot Gillroyn. Näiden lisäksi lapulle kannattaa ottaa ainakin viime juoksunsa keulasta voittanut Willy Birdland, vaikka lähtöpaikka ei sitä nyt suosikaan. A: 4,10,1; B: 6,5,8,2,11,3

4. LÄHTÖ (Ryhmäajo 2100 m): Valioluokan suomenhevosten taistoon mielenkiintoa tuo pikkutaukoa pitänyt Saran Salama. Viime aikoina rodun kisoja hallinnut A.T. Eko yrittää sisäratansa turvin ottaa keulapaikan. Normaalikuntoisena Saran Salama pysyy niin kovaa avaukseen, että se singahtaa keulaan. Jompi kumpi lähdön todennäköisesti vie, sillä tuskin Tapio Perttunenkaan kolminkertaista ravikuningasta puolikuntoisena radoille tuo. A: 1,4; B: 8,9,3,2

ILMOITUS

5. LÄHTÖ (Tasoitusajo 2600 m): Hienotasoinen on Käpylä Grand Prix -kisakin. Tällaisessa porukassa Express Merett erottuu päätään pitempänä viime juoksujensakin perusteella. Sille tulee kuitenkin 20 metrin pakilta kierrettävää, joten ihan yksinään oriitta ei kannata lapulle jättää. Paaluvoltissa on muutama kova hevonen, jotka pitävät reipasta tempoa yllä. Viimeksi pitkän kolmen kierroksen matkan keulajuoksulla voittanut Norman Mailer kiihdyttänee nytkin piikkiin. Molemmat paalun juoksuradan hevoset eli Sapphire Sound ja Rydens Cindy ovat näistä asemista varteenotettavia voiton tavoittelijoita ja hyvässä kunnossa kilpailee myös Paladin November. A: 12,3,6,7,1; B: 9,10,14,2,

6. LÄHTÖ (Ryhmäajo 2100 m): Kierroksen todennäköisin voittaja on kuutoslähdön French Express. Vaikka sen peliprosentti nouseekin pilviin, niin ruuna viime aikaiset esitykset eivät paljon ole jättäneet sijaa selityksille. Jos hevosen kehitys saa jatkua ilman ongelmia, niin se noussee ihan ykkössarjojen kilpailijaksi. Niin ikään lahjkas Viper Acktion voi suosikin haastaa mutta tuskin muut. A: 5; B: 7,12,4

7. LÄHTÖ (Ryhmäajo 2100 m): Kierros päättyy komeaan 3-vuotiaiden kisaan, jossa suosikkina starttaa ikäluokkansa kansainvälisiinkin huippuihin laskettava Boulder Classico. Ruotsiin Veijo Heiskasen valmennukseen siirtynyt varsa saanee kovimman vastuksen Kymenlaako-ajon sankarilta, entiseltä tallikaveriltaan Pekka Korven Billy Merettiltä. Saksassa kovan lähdön voittamassa käynyt Aston Martin on myös hirmuiskussa eikä kokonaan kannata unohtaa huonolta paikalta lähtevää Oliver Twistiäkään. A: 4,1,11; B: 3,12,10,8,9

Perusrivi: 5-4-4-1-12-5-4

Viisi A-hevosta

Viime viikon vihjeen A-hevosista voittivat Siirius, E L Mikko, Åsmond Hagby, French Express ja Photon. Siro-Prinssi oli rankattu lähdössään kuudenneksi, mutta Tapatinga jäi kokonaan ranking-listan ulkopuolelle.