Nato-tutkija Juha Rainne:

– Naton toiminta keskittyy kriisinhallinnan tyyppisiin tehtäviin. Nämä uudet tehtävät eivät perustu Naton peruskirjaan. Niitä koskevat sopimukset ovat luonteeltaan poliittisia, Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutin tutkija Juha Rainne sanoo.

Nato määrittelee nykyään turvallisuusuhkiksi muun muassa terrorismin, joukkotuhoaseiden leviämisen, järjestäytyneen rikollisuuden, pakolaisvirrat ja kiistat luonnonvaroista.

Rainne on tehnyt Ulkoasiainministeriön tilauksesta laajan tutkimuksen Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden oikeudellisista edellytyksistä ja seuraamuksista. Hänen päähuomionsa on, että Suomen perustuslaki ei ole esteenä Nato-jäsenyydelle, mutta sitä varten ja sen varalle lainsäädäntöämme pitäisi kehittää.

Rainne tekee selkeän eron Naton peruskirjan viitoittaman toiminnan ja nyky-Naton tosiasiallisen toiminnan välille. Naton alkuperäinen ydintehtävä on liittouman yhteisessä puolustuksessa, joka perustuu tunnettuun 5. artiklaan. Pääasiallisin nykytoiminta taas perustuu strategiseen konseptiin (vuosilta 1991 ja 1999), joka on hallitusten välinen poliittinen sopimus.

– Asiakirja ei ole valtiosopimus eikä sitä ole tuotu jäsenmaiden parlamenttien hyväksyttäväksi. Sen ei ole tulkittu olevan ristiriidassa Naton peruskirjan kanssa.

ILMOITUS

– Strateginen konsepti on poliittisesti merkittävä, mutta ei juridisesti sitova.

Jäsenyys rajoittaisi
täysivaltaisuutta

Naton jäsenyys merkitsisi Rainnen mukaan sitoutumista laajaan ja yhä muuttuvaan tehtäväkenttään, jota ei ole määritelty valtiosopimuksin vaan poliittisin päätöksin.

Rainne sanoo, että sekä Naton peruskirjan käytännöt että strategisen konseptin mukainen toiminta edellyttäisivät Suomen lainsäädännön kehittämistä.

– Vaikka Naton peruskirjassa todetaan, että Nato on itsenäisten valtioiden liitto ja että valtiot säilyttävät täysivaltaisuutensa, Nato-jäsenyys koskettaa täysivaltaisuutta. Se ei ole yhdentekevää. Nato-jäsenyys rajoittaa tosiasiallisesti täysivaltaisuutta ja valinnanvaraa.

Rainne viittaa Naton peruskirjan sitoviin velvoitteisiin, vaikka muodollisesti kukin maa tekee itse kaikki operaatioihin osallistumista koskevat päätökset. Todellisuudessa liikkumavara voi olla pieni.

Suomen laki ei nykyisen määrittele, miten päätettäisiin osallistumisesta kollektiiviseen puolustukseen YK:n peruskirjaa lukuunottamatta. Rainne katsookin, että tarvitaan uutta lainsäädäntöä, jos Suomi liittyy Natoon. Uusilla laeilla olisi määriteltävä muun muassa mahdollisuudesta lähettää joukkoja yhteisiin sotilasoperaatioihin.

– Kun Suomen puolustus perustuu asevelvollisuusarmeijaan, olisi luontevaa, että ammatti- ja sopimussotilaita lähetettäisiin ulkomaille.

Eduskunnalle valtaa
Nato-päätöksiin

– Koska Naton toiminta on hallitusvetoista, vastapainoksi on kehitettävä parlamenttivetoista valvontaa.

Rainne sanookin, että useissa Nato-maissa on viime vuosina kehitetty lainsäädäntöä, jolla on vahvistettu parlamenttien osallistumista Nato-päätöksentekoon.

Kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista koskevat päätökset tulevat Suomessa tuoreen vuodelta 2006 olevan lain mukaan jo nyt eduskuntakäsittelyyn.

Rainne otaksuu, että Nato-jäsenyyden myötä suomalaiset kriisinhallintajoukot joutuisivat yhä vaikeampiin tehtäviin.

Naton toiminnan kehittyminen yhä enemmän kriisinhallintaluontoisiin tehtäviin on mennyt jo Rainnen mukaan niin pitkälle, että ollaan tultu lähelle peruskirjan muutostarvetta.

Nato-jäsenyys olisi Rainnen mukaan niin suuri muutos, että siitä olisi päätettävä eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä.