Vasemmistoliitto vaatii progressiota pääomatulojen verotukseen

Vasemmistoliitto jatkaa hallituksen arvostelua siitä, että Suomessa verotetaan pääomatuloja huomattavasti kevyemmin kuin ansiotuloja.

– Tämä verotusmalli ei ole oikeudenmukaista, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän johtaja Annika Lapintie toteaa.

– Vasemmistoliitto on pitkään tarjonnut vaihtoehtoa, jossa pääomatuloa pitäisi verottaa progressiivisesti samoin kuin ansiotuloja.

Hän toteaa, että nykytilanteessa isotuloisille on rakennettu houkutus ja mahdollisuus lain puitteissa tapahtuvaan verokikkailuun. Tulot otetaan pääomatuloina juuri siksi, että niitä verotetaan kevyemmin.

– Verotuksen tarkoitus ei kuitenkaan voi olla se, että helpoimmalla pääsevät ne, joilla on eniten maksuvaraa.

ILMOITUS

Eduskunta keskusteli keskiviikkona kuluvan vuoden kolmannesta lisätalousarviosta, ja Lapintie ihmettelikin sitä, että lisätalousarvio ei puutu muuttuneeseen taloudelliseen tilanteeseen. Hän viittasi kansainväliseen finanssikriisiin ja siitä kansantalouksille aiheutuviin seurauksiin kuten työttömyyteen.

– Miksi tässä taloudellisessa tilanteessa mennään mittaviin verohelpotuksiin hyvätuloisille, hän kysyi.

Elvytys uupuu

Lapintie iloitsee siitä, että esimerkiksi eduskunnan puhemies, kokoomuksen Sauli Niinistö, on herännyt hallituksen veronkevennyslinjan epäoikeudenmukaisuuteen ja epäillyt verokevennysten elvyttävää vaikutusta. Lapintie tulkitsee myös Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n olevan Vasemmistoliiton linjalla asiassa.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Lapintie tulkitsee IMF:n raporttia väärin. Hänen mukaansa se arvioi, että alhainen tulovero voi lisätä työllisyyttä.

Lapintie arvostelee lisäbudjettia siitä, että siitä puuttuu elvyttävä ote.

– Sitä tarvittaisiin esimerkiksi kuntien tukemiseen, hän sanoo.

– On vaarana, että käy kuten aiemmin tiukkoina aikoina, eli kunnat alkavat säästää ja panevat jäihin rakennus- ja korjaushankkeet.

Lapintie vaatii valtiolta kunnille tukea, jotta nämä voisivat rakentaa ja korjata kouluja, päiväkoteja ja vanhainkoteja sekä taata palveluntuotantonsa.

– Kuntien pitäisi pystyä elvyttämään, jotta välttyisimme työttömyydeltä, tulojen vähenemiseltä ja taantumalta. Siihen ne tarvitsevat valtion tukea, mutta se puuttuu lisäbudjetista.

Pääomatulosta ei makseta kunnallisveroa, mikä osaltaan vaikuttaa kuntien tulopohjan heikkenemiseen.

Katainen sen sijaan piti hallituksen linjaa hyvinkin elvyttävänä.

– Tanska, Ruotsi ja Suomi ovat EU:ssa eniten elvyttävät maat, hän sanoi.

Kataista moitittiin siitä, että hän ei muutoksessa olevasta taloudesta huolimatta pitänyt aiheellisena luoda katsausta Suomen tilanteeseen. Ministeri pitäytyi esittelypuheenvuorossaan luettelemaan lisätalousarvion numeroita.

Siinä valtion verotulojen arvioidaan pienenevän aiemmasta arviosta 765 miljoonalla eurolla. Miinusta on tullut muiden maussa autoverokertymän pienenemisestä. Lisärahaa laitetaan muun muassa ilmasto- ja energiahankkeisiin sekä äkillisen rakennemuutoksen paikkakunnille.