Uuden Jyväskylän kaupunginvaltuutetut ryhtyivät tositoimiin heti viikko valintansa jälkeen. Suurimmassa osassa maata valtuutetut joutuvat kärvistelemään vuodenvaihteeseen asti, ennen kuin pääsevät tarttumaan vallankahvaan.

Kolmen kunnan liitossopimuksen mukaisesti Jyväskylään valittiin ensimmäiseksi kaudeksi peräti 75-jäseninen valtuusto. Jo vähän ahtaaksi käyneen valtuustosalin uudistuneisiin nahkanojatuoleihin istahti senkin vuoksi tavallista enemmän aivan uusia kasvoja.

Selvästi nuorekkain ilme on vihreiden ryhmällä, johon kuuluu kolme reippaasti alle 30-vuotiasta valtuutettua. Vihreät on keski-iältäänkin selvästi muita ryhmiä nuorempi.

Demareiden ryhmässä aloitti nyt kolme alle 30-vuotiasta valtuutettua, kokoomuksen ryhmässä on valtuuston nuorin edustaja, 21-vuotias kaupunginjohtajan tytär sekä lisäksi yksi alle kolmekymppinen ja kaksi nippanappa yli.

Keskustan 15-hengen valtuustoryhmään tuli vain yksi alle kolmekymppinen ja pari pikkuisen sen yli vanhentunutta. Yksi alle kolmekymppinen tuli myös neljän valtuutetun kristillisdemokraattien ryhmään samoin kuin kolmen valtuutetun perussuomalaisiin.

ILMOITUS

Vasemmistoliiton viiden miehen ja yhden naisen ryhmässä on kyllä kokemusta ja osaamista, mutta nuoruuden voima ei ryhmässä jyllää. Ryhmän kuopus, Jarmo Ritanen on 48-vuotias. Ryhmän keski-ikä, reilu 54 vuotta, ei ole paljon, jos sitä vertaa vaikkapa Lahden kaupunginvaltuuston Vasemmistoliiton ryhmään, jonka keski-ikä on yli 62 vuotta.

Valituksi tulleita varttuneita valtuutettuja ei ole mitään syytä syyllistää valituiksi tulemisestaan, ei Jyväskylässä eikä muuallakaan. Kuntalaisethan heidät ovat valinneet.

Vasemmistoliiton tulevaisuuden kannalta tämä ikämiesilme on kuitenkin tällaisen ikämiehenkin silmin huolestuttava. Sen takia Vasemmistoliiton valtuustoryhmien ja kunnallisjärjestöjen tulee käyttää kaikki mahdollisuudet puolueen ilmeen nuorentamiseksi, kun lautakuntapaikkoja ja muita kunnallisia luottamustehtäviä täytetään.

Tasa-arvolaki pitää näissä valinnoissa naisten osuudesta huolen, mutta nuorilla ei ole lakia puolellaan.