Jarmo Lintunen

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) esitti maanantaina hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kokoontumisen aikaistamista maata uhkaavan taantuman takia. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) lupasi tiistaina, että kokous pidetään joulukuun alussa. Alun perin hallitus aikoi keskustella taloustilanteesta työmarkkinajärjestöjen kanssa vasta helmikuussa.

Suomea uhkaava taantuma ja siitä seuraava työttömyyden kasvu on vakava asia. Tässä mielessä on oikein, että uhkaavista tulevaisuuden näkymistä keskustellaan mahdollisimman laajalla pohjalla ja mahdollisimman nopeasti. Vanhasen koolle kutsumassa tapaamisessa pitäisikin olla mukana niin kattava edustus työmarkkinajärjestöistä kuin mahdollista. Kaikin käytettävissä olevin voimin olisi juuri nyt pyrittävä minimoimaan heikkenevästä talouskasvusta aiheutuvat ongelmat.

Palkansaajien harteille talouskasvun hiipumista ei todellakaan voida vierittää. Palkansaajaliikkeen repussa voi kuitenkin löytyä sellaisiakin eväitä, joita porvarihallitus tai työnantajapuoli eivät pysty edes kuvittelemaan. Yhden vaihtoehdon politiikan turmiollisuudesta on riittävä määrä huonoja esimerkkejä Suomen 1990-luvun laman ajoilta.

Ihalaisen mukaan nyt tarvittaisiin yhteisen tahtotilan määrittelyä myös ensi vuoden syksyn työmarkkinaratkaisun linjasta.

Tämä haiskahtaa ainakin osin haikailulta tupojen perään. Jos se on sitä, niin siinä Ihalainen – ainakin tällä hetkellä – haaskaa ruutia. Tulopoliittisia kokonaisratkaisuja ei tehdä, koska työnantajat eivät niitä halua. Tähän on nyt myös palkansaajajärjestöjen sekä mukauduttava että toisaalta kehitettävä tapoja, joilla ne mahdollisimman hyvin pystyvät muuttuneessa tilanteessa puolustamaan työntekijöiden ja toimihenkilöiden etua.

ILMOITUS

Työnantajat ovat tosin ilmoittaneet, että työelämään liittyvissä asioissa he ovat edelleen valmiit kolmikantaiseen lainvalmistelutyöhön.

Vahva ammattiyhdistysliike kykenee näyttämään voimansa, vaikka sopimusneuvottelut käytäisiin alakohtaisestikin. Sopimusten sisältö ratkaisee ja tosiasia on, etteivät työnantajatkaan halua päästä eroon itse työehtosopimuksista.

Ei käy malliksi muille

Suomessa joutuu väkivallan kohteeksi jossain elämänsä vaiheessa jopa 40 prosenttia naisista. Jos prosentit muuttaa eläviksi ihmisiksi, niin yli miljoonaa suomalaista naista vastaan on käytetty väkivaltaa.

Tutkimusten mukaan naisiin kohdistuneen väkivallan yleisyys ei ole juuri muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa, vaikka meilläkin on pyritty monin eri keinoin torjumaan väkivaltaa. Suomi ei käykään perheväkivallan ehkäisyssä mallimaaksi muulle maailmalle. Meiltä puuttuu muun muassa satoja turvakotipaikkoja eurooppalaisiin minimivaatimuksiin nähden. Yhteiskunnalle kuuluva ehkäisytyö on edelleen aivan liikaa järjestöjen harteilla. Kaikki kunnia niille, sille Ilman kolmannen sektorin toimijoita tilanne olisikin lähes katastrofaalinen.