Ohjelmistoltaan rikas 27. Jazz Happening keräsi salit täyteen yleisöä. Esiintyjäkokoonpanoja oli 22 ja kuulijoita yhteensä 9 000.
Nykyjazz ei ole mitään salonkikelpoista pukumiesten soittamaa hillittyä yökerhoviihdettä vaan hillitöntä musiikillista iloittelua. Siitä piti Tampereella huolen ennen kaikkea eri tavoin afrikkalaisperäinen improvisoiva rytmimusiikki. Sitä voi kutsua jazziksikin – joka syntyaikoinaan ammensi vaikutteensa mustan Afrikan musiikillisista juurista.
Juhlien ehkä odotetuin vieras, kuubalaissyntyinen Omar Sosa, lunasti kaikki toiveet erinomaisesti soittaneen Afreecanos-kvartettinsa kanssa. Pianisti-säveltäjä Omar Sosan viriili musiikki rakentuu kuubalaisen ja afrikkalaisen musiikin perinteille. Yhtyeen esitys perustuu latinojazzin parhaille eloisille perinteille.
Sosa on yhtyeensä kunnioitettu maestro ja mikä on mestaroidessa, kun hän on niitä pianisteja, joka kilauttaa soittimestaan mitä haluaa – ja se on yleensä ehtaa improvisaatiota ja musiikillista kommenttia tässä ja nyt. Oman järisyttävän syvää sanomaa henkineen panoksensa yhtyeen sointiin antoi senegalilainen laulaja Mola Sylla.
Sosan yhtyeen rumpali, vanhaherra Julio Barreto, ylsi säestyksessään hurjaan alati muuttuvan rytmimaton kutomiseen, jossa häntä avusti pari kymmentä vuotta nuorempi sähköbasson jättiläinen Childo Thomas. Thomasilta olisivat varmaan omat pitkät soolotkin irronneet, mutta niille yhtyeessä ei ollut tilaa. Thomas sanoikin illan pimetessä baarin puolella, että Omar Sosa Afreecanos Quartet on viimeiseen asti yhtye eikä solistien joukko.
Muita afrokulttuurin helmiä olivat eteläafrikkalainen The Zimology Quartet, Sveitsistä operoivan Steve Reidin Ensemble ja nigerialainen Tony Allen yhtyeineen.
Taidokasta
Eurooppa-herkkua
Jazz Happening on vuosi vuodelta kohottanut ilmettään myös laadukkaan kotimaisen jazzin areenana. Parhainta antia oli soundeiltaan lähes täydelliseen esitykseen yltänyt pianisti-säveltäjä Kari Ikosen Karikko, jossa soittaa suomalaisten lisäksi pari norjalaista ja yksi ranskalainen.
Karikko pukee musiikissaan hienot suomalaiset vaikutteensa taidokkaaksi eurojazziksi. Kappaleiden nimet, Tangolla päähän, Aina kekriä kestää ja Kointähti, kertovat sävelten kulttuurisista juurista. Esityksissä korvia hiveleviksi virtuooseiksi nousevat kirkkaasti soittava sellisti Vincent Courtois ja kuulaan käheästi puhaltava trumpetisti Gunnar Halle.
Muita kotimaisia onnistujia olivat kitaristi Niklas Winter yhtyeineen, Iro Haarlan kanssa esiintyneen Esa Pietilän trio, Hepa Halmeen Prospekt ja Iiro Rantalan New Trio.
Festivaalin hauskin musiikillinen rimanalitus oli ruotsalainen Kullrusk, jonka viesti tuli selväksi parissa minuutissa: rennosti laukkaavaa törötörö-jazzia soitetaan saksofoneilla vahvasti sähköistetyin säröisin kitarasoundein. Remu-soundisesta rockaavasta menosta muistui mieleen rockin syntyaikojen yhtye Bill Haley & Comets (Rock Around The Clock) – paitsi että Bill Haleyn ja kumppaneiden rock oli enemmän jazzia kuin Kulrursk.
Laittautuminen suurin odotuksin perjantai-illan naisjazzin antiin tuotti Lotte Ankerin, Ikuire Morin ja Sylvie Courvoisierin yhtyeen ikävästi rapisevien elektronitaustojen ja Matala Robertsin ulkokohtaiseksi jääneen mahtailevan ison orkesterin jälkeen jo niin suuren pettymyksen, että illan päättänyt eloisaksi sanottu Hiromi Ueharan bändi jäi kuulematta.
Festivaalin varsinainen konsertti osuus päättyi sunnuntaina ranskalaisen älykkömuusikko Michel Portalin kvartetin upeaan esitykseen. Bassoklarinetin ja klarinetin lisäksi saksofoneja soittavan Portalin musiikki ja esitykset ovat salaovelalla tavalla vallattomia. Kvartetin esiintyminen on ulkoisesti hillittyä. Hieman akateemisilta vaikuttavat sävelkudokset ovat pulppuavan monipolvisia, mutta yhtyeen soitto on herkästi hetkessä elävää, rikasta ja keskinäisesti kommentoivaa.