Pääomatulot kasvaneet hurjasti –

Lain sallimat porsaanreiät käytetään verotuksessa hyväksi, Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ilpo Suoniemi sanoo.

Suomessa näkyvästi kohonneet pääomatulot kertovat siitä, että suurituloiset ovat siirtäneet yhä enemmän tulojansa tasamääräisen pääomaverotuksen piiriin, joka ei ole yhtä ankaraa kuin progressiivinen palkkatulon verotus.

Suomessa siirryttiin uuteen pääomaverotuksen järjestelmään vuonna 1993 laman aikaan.

Suoniemi toteaa, että siirtyminen tapahtui vaivihkaa muiden suurten asioiden lomassa. Silti hän sanoo, että pääomaveroa koskeva uusi linja oli tietoinen poliittinen päätös.

– Silloin laman olosuhteissa pelättiin, että pääoma karkaa ulkomaille. Se oli kyllä turha pelko.

Suomessa tulonmuodostus on vääristynyt. Lainsäädäntö on johtanut Suomessa systemaattisesti siihen, että tuloja siirretään koko ajan vähemmän verotettavien pääomatulojen puolelle. Yrittäjät tekevät tätä paljon vapaammin kuin esimerkiksi lääkärit, joista on viime vuosina puhuttu paljon.

ILMOITUS

Verottajan kannalta pääomaverotuksen piiriin siirtyminen tarkoittaa sitä, että verotulot eivät kasva samaan tahtiin kuin tapahtuisi kasvavien palkkatulojen piirissä.

Pohjolassa ei yhtä
suuria muutoksia

Suoniemen mukaan suomalainen verotuskäytäntö on kansainvälisesti hieman poikkeava. Yleensä eri maiden verotuskäytännöt eivät ole hänen mukaansa kovin vertailukelpoisia.

Jotain hänen mielestään suomalaisesta verotuksesta kuitenkin kertoo se, että samaan aikaan kun pääomatulot ovat Suomessa kasvaneet hurjaa vauhtia, samaa ei ole tapahtunut EU:ssa esimerkiksi Saksassa eikä Alankomaissa.

Pohjoismaista Ruotsi ei myöskään ole mikään pääomatulojen kasvumaa. Norjassa kasvua on tapahtunut jonkin verran enemmän kuin Ruotsissa.

– Norjassa onkin alettu tukkia porsaanreikiä.

Suoniemi vertaa suomalaista kehitystä osin Yhdysvalloissa tapahtuneeseen suurituloisten tulomuotojen jakaantumiseen ja kehittymiseen.

– Meillä ei ole menty yhtä suuriin henkilökohtaisiin palkkoihin ja etuuksiin kuin Amerikassa, mutta palkanmuodostumisen rakenne on kyllä kehittynyt samansuuntaiseksi.

Suomeenkin on perustettu työryhmä tutkimaan verotus- ja tulonjakoasioista. Yhtenä syynä on juuri vääristymä palkka- ja pääomatulojen kasvun välillä.