Politiikan tutkimuksen professori, Marxinsa ja Gramscinsa tunteva Mikko Lahtinen on oikeassa KU:ssa (29.10.) esittämässään analyysissa, että ”vasemmistolaisten organisoituminen kahteen puolueeseen on tyypillinen tilanne, jossa menneisyys hallitsee nykyisyyttä”.

”Tämän päivän ja tulevaisuuden ongelmat eivät tarvitse kahta vasemmistopuoluetta”, Lahtinen jatkaa. Siinäkin hän saattaa olla oikeassa uskottavuusnäkökulmasta – jos puolueet tarjoavat lähes samaa tavaraa eri paketeissa.

Idealismi vaivaa Lahtista siinä, että hän muitta mutkitta yhdistäisi kahden puolueen parhaat voimat yli 20 prosentin vaalimenestystä nauttivaksi puolueeksi. Historialliset painolastit ja nykyisten puolueiden eliittien valtapyyteet ovat kirjoituspöytälaskelmien esteenä.

Suomessa ja muuallakin vanhojen puolueiden yhdistäminen on yleensä tuottanut tuloksen 1+1=1. Valitettavasti. Pienempi puolue on vain imaistu suuremman uumeniin juurikaan jälkiä jättämättä.

Pelkkä puolueiden tekninen yhdistäminen on aina tuottanut yhtälön, jossa Ojalan laskuoppi ei ole toteutunut. Ei taitaisi Vasemmistoliiton ja SDP:n yhdistäminenkään tuottaa toivottua tulosta edes ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan. Tulos jäisi varmaan 25 prosentin pintaan. Silti tuon kokoinen SDP-VAS olisi Suomen suurin puolue.

ILMOITUS

Ilo voisi olla kuitenkin lyhyt. Vasemmiston rikkinäisen historian tuntien voi arvata, että sirpalepuolueita pystytettäisiin heti. Jos oikeistodemarit eivät perustaisi omaansa, niin Vasemmistoliiton ja erilaisten kommunismista haaveilevien pienpuolueiden juoksuhaudoista ainakin nousisi totisia tovereita vaalimaan radikaalivasemmiston oikeaoppisuutta.

Vain silloin, kun yhteiskunnallinen tilanne on otollinen, uusi puolue voidaan synnyttää ja sille raivata tilaa puoluekentässä. Sen ovat tehneet SKDL/SKP sodanjälkeisessä Suomessa, SMP maaseutuelämän murroksessa 1960–1970-luvuilla, Vihreät ympäristöarvojen esiin nousun myötä 1990-luvulla ja Perussuomalaiset osattoman uusproletariaatin ja suomalaisuuden identiteettikriisin synnyn myötä 2000-luvulla.

Lahtinen saattaa olla oikeassa, että globaalikapitalismin kriisissä Suomeenkin syntyy tilanne, että uudenlaista kansallisiin ja kansainvälisiin ongelmiin vastaavaa vasemmistopuoluetta tarvitaan. Nimi ei ole tärkeätä vaan sisältö. Vasemmistoliitostakin voisi kehittyä tuo puolue – taantuvan toverinsa SDP:n varjosta.