Jarmo Lintunen

Botnian Uruguayn sellutehdas läpivalaisussa

Toiset rakastavat sitä, mikä heiltä viedään. Toisille tuodaan muilta viety väkisin.

Tältä metsäteollisuuden globalisaatio näytti Latinalaisen Amerikan tutkijan Jussi Pakkasvirran silmin vuosi, pari sitten. Hän oli käynyt koulunsa Kuusankoskella, jonka vakaa elämä tehtaan varjossa meni raiteiltaan, kun UPM-Kymmene lakkautti toissa vuonna Voikkaan sellutehtaan.

Ja samaan aikaan Argentiinassa vastustettiin raivoisasti Metsä-Botniaa, joka oli rakentamassa sellutehdasta rajajoen toiselle puolelle Uruguayhin.

Kahdesta vastakkaisesta kehityskulusta Pakkasvirta kirjoitti kirjan Pulp & Fiction – Tarinoita globalisaatiosta ja sellutehtaasta (Gaudeamus 2008), joka on ensimmäinen laaja tutkimus Suomen ja Argentiinan suhteet tulehduttaneesta kiistasta. Sen lisäksi kirja on myös tarina siitä, millaisena suomalaiset näkevät itsensä ja paikkansa maailmassa.

Verotonta tuloa
Botnia-yhtiölle

Stora Enson Brasilian Veracelin tehtaan perusteella tiedetään, että sellutehtaitten perustaminen Latinalaiseen Amerikkaan voi olla huikean kannattavaa. Veracelin tehdas teki 123 miljoonan euron voiton 283 miljoonan liikevaihdolla vuonna 2006. Parhaisiin suomalaisiin sellutehtaisiin verrattuna kannattavuus oli kaksinkertainen.

ILMOITUS

Botniaa Uruguayhin houkuttelivat suurten voittojen näkymien lisäksi tehtaan sijoittuminen vapaatuotantoalueelle. Se ei siis maksa Uruguaylle veroja eikä tullimaksuja. Raaka-aineen Botnia saa 70-prosenttisesti itse omistamiltaan puuplantaaseilta. Puupellon työmies ansaitsee 220 dollaria kuukaudessa. Tehdastyöläisen ansiot nousevat 400 dollariin.

Poliittiset riskit juuri Uruguayssa ovat muita Latinalaisen Amerikan maita pienemmät. Maakiistoja ei ole ja Pakkasvirran mukaan Uruguay on johonkin mittaan asti hyvinvointivaltio.

Vastustus alkoi
Uruguaysta

Botnia aloitti tehtaan rakentamisen Fray Bentosiin maaliskuussa 2005. Kyseinen 800 miljoonan euron investointi on suurin yksittäinen suomalainen investointi ulkomaille. Tehtaalla käytetään uusinta, aiemmin Euroopassa koeteltua tekniikkaa. Ympäristöselvitykset oli tehty asiallisesti.

Miksi konflikti silti syntyi?

Botnian ja jo aiemmin käynnistetyn espanjalaisen Ence-yhtiön selluhankkeiden vastustus ei käynnistynyt Argentiinasta, vaikka konfliktin kestäessä siltä näytti. Paikalliset ympäristöjärjestöt olivat huolissaan eukalyptusplantaaseista sekä tehtaiden mahdollisista päästöistä jo 2000-luvun alussa. Vuonna 2002 oppositiossa ollut Tabaré Vázquezin puolue Frente Amplio vastusti liberaalihallituksen tukemia tehdashankkeita.

Uruguaysta huoli levisi rajajoen toiselle puolelle. Oletuksena oli, että Fray Bentosiin aiotaan rakentaa vanhempaan tekniikkaan perustuvia laitoksia, joista juuri Encellä on erittäin huono maine Espanjassa.

Argentiinassa vastarinta järjestäytyi keskiluokkaiseksi eräänlaiseksi nimby-liikkeeksi.

Uruguayssa sosialisti Tabaré Vázquez nousi presidentiksi vuonna 2005 ja ryhtyi tehdashankkeen kannattajaksi. Argentiinan presidentti Néstor Kirchner taas sisäpoliittisista syistä salli paikallisen kansanliikkeen sulkea maiden välisen rajasillan kerta toisensa jälkeen. Talouskriisin jäljiltä argentiinalaiset olivat kapinaherkkiä ja edelliset presidentit olivat kaatuneet katumielenosoitusten jälkeen. Myös paikallispoliitikot näkivät sellutehtaiden vastustamisessa tilaisuuden kohentaa omia asemiaan.

Kriisi kärjistyi kansainväliseksi. Se heilutti Latinalaisen Amerikan maiden välejä. Argentiinalaisten vaatimuksista huolimatta Suomen valtiojohto pysyttäytyi kiistan ulkopuolella viittaamalla Botnian olevan yksityinen yhtiö.

Tieto valtaa
konflikteissa

Kaiken kohun keskellä tehdas valmistui ja käynnistettiin vuosi sitten. Kesällä 2008 kiista oli katoamassa otsikoista myös Argentiinassa, kun hallitus sai uusia huolia. Uruguayssa Botnian tehtaalla on kansalaisten selvä tuki.

Jussi Pakkasvirran mukaan tiedon tuottaminen ja sen hallinta olivat konfliktin ydintä. Hän kirjoittaa sekä tehtaan vastustajien että vastustusta ihmetelleiden suomalaisten toimijoiden tukeutuneen uskomuksiin ja huhuihin.

Argentiinassa kirjoitettiin happosateista, syövästä ja kolmipäisistä kaloista. Tehtaiden väitettiin lähtevän Suomesta, koska täällä joet ja järvet ovat saastuneet ja ihmiset sairaita.

Suomessa taas rakennettiin kuvaa riskittömästä sellutehtaasta, jota argentiinalaiset vastustivat kateuttaan tai yleensä kuumapäisyyttään.

Pakkasvirran mielestä kiistalla voi lopulta olla monia myönteisiä seurauksia. Fray Bentosin tehdas on erityisen silmälläpidon alla ja siksi siitä saattaa tulla globaali mallilaitos haju- ja jätevesihaittojen minimoinnissa. Sijoittajilta aletaan myös vaatia entistä parempia ympäristöselvityksiä.

Mitä konflikti sitten kertoi Suomesta?

Jussi Pakkasvirta kirjoittaa suomalaisen nationalismin koostuneen pitkään saunasta ja sisusta sekä metsäsuomalaisuudesta.

2000-luvulla on hänen mukaansa palattu Akateemisen karjalaseuran henkeen: Suomalaiset ovat aina ylivertaisia, tehokkaita, kunnollisia, reiluja ja lahjomattomia. Siksi täällä on vaikea käsittää, mitä ne ”lattarit” meuhkaavat maailman parasta sellutehdasta vastaan.