Antero Viinikainen: Hyvän voitto. WSOY 2008. 216 sivua.
Outo. Se on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen Antero Viinikaisen uusimmasta kirjasta. Tosi outo, on seuraava asia.
Hyvän voitto ei siis ole kaikista tavallisin kertomus erityisen tavallisista asioista, vaan ajan, paikan ja kuoleman ylittävä kertomus.
Huono kirja se ei ole, mutta todella erikoinen. Jokainen hieman enemmän kirjallisuutta lukenut ja agenttihistoriaa tunteva saa teoksesta yllättävän paljon irti. Teksti on hyvää ja jollain tavalla tarina pitää otteessaan, mutta lukemisesta jää päällimmäiseksi tyhjä ja epämääräinen olo.
On hankala päättää mistä kirja todellisuudessa kertoo. Kirjallisuudesta, ahneudesta, vakoilusta, kuolemasta vai mielisairaudesta. Kirjan päähenkilö saa tehtäväkseen kirjoittaa edesmenneen appensa, Sakarin, muistelmat. Vähitellen hän muuttuu Sakariksi. Kuulee Sakarin ajatukset, pukeutuu tämän vaatteisiin ja käyttää samoja kauneudenhoitotuotteita ja savukkeita kuin edesmennyt appensa.
Suhde ynseään vaimoonkin paranee, kun mies alkaa vähitellen muistuttaa enemmän ja enemmän vaimon kuollutta isää.
Päähenkilön sairastuttua amyotrofiseen lateraaliskleroosiin (ALS), tappavaan ylempiä ja alempia liikehermoja rappeuttavaan sairauteen, siirrytään tarinassakin seuraavalle tasolle.
Edes kuolema ei voi estää elämäkerran loppuun saattamista. Itse asiassa kuolema avaakin aivan uusia ovia siihen, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Varsinainen kirjoitustyö toki siirtyy seuraavalle, joka tietysti puetaan ja kammataan Sakariksi. Vaimokin siirtyy miltei itsestään uuden kirjoittajan omistukseen.
Hyvän voitto ei ole mitään erikoisuuden tavoittelua, mutta äärimmäisen omalaatuinen se taatusti on. Minkäänlaista selvyyttä tarinaan teos ei anna, mutta lukijan aivot alkavat taatusti käydä hieman ylikierroksillakin. Hyvän voitto herättää useita kysymyksiä ihmisen kyvyistä viestittää ja kokea asioita, vastaukset vain täytyy etsiä itse.
Kirjan suurimmaksi ansioksi voitaneen lukea se, että eräänlaiselle kuolemattomuuden myytille se antaa uudet kasvot.