Tuula-Liina Varis: Irma. WSOY 2008. 279 sivua.

Hänen on kyettävä miellyttämään.

Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.

Tämä on sitaatti sitaatista, joka aloittaa Tuula-Liina Variksen romaanin Irma. Wislawa Szymborskan runo Naisenkuvia kertoo jo nimellään mistä romaanissa on kyse.

Irma on tarina Irma Valtosesta, ihan tavallisesta suomalaisnaisesta. Oikeastaan se on neljä tarinaa. Neljä ikää, neljä elämänvaihetta, neljä kuvaa ja heijastusta Irmasta.

ILMOITUS

Ensimmäisen luvun nimi on Irma Valtonen vapaassa maailmassa. Liettua on vapautunut ja Irma matkaa sinne kolmihenkisessä kulttuurivaltuustossa. Vapaus tarkoittaa hotellin televisiossa näkyvää pornoa.

Kotona Suomessa aviomies Markus on ottanut niin ikään vapauksia; Irman sängyssä on nukkunut Ursula, ”Lapin noita ja lumoojatar”.

Mies jättää Irman ja lapset, koska on taiteilija ja ”tarvitsee arkeensakin taiteen kosketuksen, jonkin kaurapuuroa ja iltateetä ja kalsaripyykkiä korkeamman läsnäoloa.”

Kun lukija seuraavan kerran kohtaa Irman, ollaan taas matkalla. Vuosia on kulunut vain muutama, silti Irma muuttunut.

Kreikan lomalta löydetty rakastaja Tero Tikkanen näkee Irmassa naisen, joka on hyvä sängyssä. Ripustautuvana ja rasittavanakin Tero Tikkanen pitää Irmaa, kunnes tämä ottaa ohjat käsiinsä.

Intiimissä suhteessa ei oikeastaan ole mitään intiimiä, oppii Irma. Sillä intiimeintä onkin juuri arki, se kaurapuuro ja kalsaripyykki. Toisen voi antaa nuolla joka neliösentin ruumiistaan, mutta yhdessä ruokakauppaan meno tai likapyykkikorin sisältö, se vasta onkin intiimiä.

Romaanin nimihenkilöä tarkastellaan ensin muiden silmin, mutta lopussa Irma katsoo itseään peilistä.

Mitä näkee kirjailija itse peiliin katsoessaan?

– Koen vanhenemisen vapauttavana asiana. Ei sen takia, ettei olisi enää muiden vaatimusten kohde, vaan ettei ole enää omien vaatimustensa kohde niin ankarasti kuin nuorempana. Armahtaa itsensä sellaisista asioista, joissa on ollut itselleen tiukka koko naisen elämän.

Näin tekee myös Irma Valtonen. Hän ei halua olla heijastus toisten peilissä, vaan se joksi itsensä kokee. Kokonainen.