Nuori, parikymppinen nainen soitti. Asia koski vaaleja. Soittaja oli niitä äänestäjiä, joista puolueiden vaalitoimistoissa ollaan kaikkien kiinnostuneimpia. Eli hän ei vielä ollut valinnut omaa ehdokastaan eikä omaa puoluettaan. Mutta hän halusi äänestää.

Siksi hän oli vapaapäivänään lähtenyt kiertämään Tampereen keskustorin vaalimökeillä. Opiskelijatyttö oli saanut kahvia Vasemmistoliiton mökiltä, mutta kukaan kahvittajista tai ehdokkaista ei ollut tullut hänelle puhumaan.

Niinpä hän oli kahvimukinsa kanssa lähtenyt kiertämään muilla mökeillä. Yhdelläkään mökillä ei häneen ollut liimautunut kukaan vapaista äänistä kiinnostunut. Eikä kukaan mukaan. Seniorien mökillä, hän kertoi, tuntui jopa siltä, että häntä katsottiin vähän paheksuvasti, että mitä sinä täältä etsit.

En oikein osannut sanoa soittajalle muuta kuin harmitella tapahtunutta. Mutta tyttö kyllä osasi.

– Koko ajan huudetaan, että kun nuoret eivät äänestä. Että nuoria pitää aktivoida, jotta hekin kiinnostuisivat yhteisistä asioista. Mutta se on vain puhetta. Näköjään sillä ei tarkoiteta mitään.

ILMOITUS

Vaalimökkien nuiva suhtautuminen ei soittajaa onneksi tuntunut nujertavan. Hän ei suostuisi äänestämään nukkuvien puoluetta. Siksi hän suunnittelikin kotiin päästyään kääntyvänsä netistä löytyvien vaalikoneiden puoleen.

– Äänestän sitä, jonka vastaukset ovat lähimpänä omiani, hän kertoi.

Jäin puhelun jälkeen miettimään nuoren äänestäjän ikävää kokemusta vaalikopeilla. Se saattoi tietysti olla vain sattumaa, huono kellonlyömä.

Mutta yhtä hyvin se saattoi kertoa siitä, että vaaliaktiivien enemmistö edustaa niin keski-ikäistä näkökulmaa ja keski-ikäistä arvomaailmaa, ettei juuri ja juuri äänestysikäisten kanssa oikein osata puhua. Ajatellaan, että nämä asiat eivät noin nuoria vielä kiinnosta.

Suorien ehdokaskontaktien puutteessa monet nuoret turvaavat valinnassaan pelkkiin vaalikoneisiin. Se on harmi. Tosin pieni mahdollisuus on, että puoluekentän eri laidoilla perinteisesti ajettujen asioiden perinpohjainen sekoittuminen konevastauksissa kuvaakin todellisuutta paremmin kuin vaalipuheet ja -lupaukset.