Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijat valtasivat tiistaina leikisti kaupungintaloja ja muita keskeisiä rakennuksia yhdeksällä korkeakoulupaikkakunnalla eri puolilla Suomea. Tempauksella haluttiin kiinnittää niin päättäjien kuin äänestäjienkin huomio opiskelijoiden kannalta tärkeisiin kysymyksiin. Lisäksi opiskelijat halusivat valtauksillaan antaa äänestäjille selvän vihjeen, että kuntien päättäjiä olisi nyt korkea aika vaihtaa vähän nuorempiin.

Jyväskylän yliopiston opiskelijat olisivat aivan hyvin voineet vallata myös oman yliopistonsa, jonka hallintobyrokraatit ovat saaneet päähänsä, että kaikenlainen poliittinen toiminta on syytä häätää pois kampusalueilta.

”Jotta yliopiston toiminnassa säilyy myös vaalien aikana työrauha ja poliittinen neutraalius”, hallintojohto on julistanut yliopiston alueelle vaalikaranteenin, joka jatkuu varsinaiseen vaalipäivään saakka. Karanteenisääntöjen mukaan kunnallisvaaliehdokkaat eivät saa esiintyä yliopiston medioissa, joina mainitaan muun muassa tiedotuslehti Tiedonjyvä, yliopiston verkkosivut, tapahtumakalenteri sekä sähköpostilistat.

Ainoana poikkeuksena sallitaan, että yliopistoon työsuhteessa olevat ehdokkaat voivat esiintyä ”viranhoitoon liittyvissä yhteyksissä esimerkiksi laitosten verkkosivulla”. Poliittisia tilaisuuksia ei saa ilmoittaa tai mainostaa yliopiston medioissa tai tapahtumakalenterissa. Yliopiston sisätiloissa ei saa jakaa poliittisia ilmoituksia tai mainoksia, eikä niitä myöskään saa kiinnittää yliopiston rakennusten ilmoitustauluihin. Hallintobyrokraattien ukaasin vuoksi Jyväskylän yliopiston tiloja ei nyt myöskään vuokrata puoluepoliittisiin tilaisuuksiin.

Hyi, hyi, pois likainen politiikka. Vähän samansuuntaisella linjalla oli se yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen johtaja, joka jo muutama vuosi sitten peruutti Kansan Uutisten tilauksen laitokselta. Mitäpä politiikan tutkijat nyt tekisivätkään sellaisella lehdellä, jossa ihan sivukaupalla käsitellään niin likaiseen ja hämäräperäiseen toimintaan, kuin politiikkaan liittyviä asioita.