Jussi Joentausta

Strategiantutkija Tommi Koivula arvioi, että Suomen ja muiden pienvaltioiden suurin turvallisuushaaste on voimapolitiikan paluun estäminen.

Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen erikoistutkija, tohtori Tommi Koivula, 38, sanoo, että Suomen turvallisuuspoliittinen tilanne on hyvä.

– Suomen turvallisuuspoliittisen asema on vahvistunut kylmä sodan ajoista tähän
päivään. Meillä on ikään kuin enemmän liikkumatilaa, mikä on aina tavoittelemisen arvoinen asia.

Suomen vahvalle asemalle antaa Koivulan mukaan perustan se, että Suomi on tiiviisti kytkeytynyt läntiseen talous- ja poliittiseen järjestelmään.

Ensiarvoisen tärkeänä hyvälle turvallisuuspoliittiselle tilanteelle Koivula pitää sitä, että suhteet Venäjään on saatu pysymään hyvinä.

Nato-jäsenyys on
kimurantti kysymys

ILMOITUS

Koivulan mukaan suurvallat asettavat kansainvälisen toiminnan reunaehdot, joissa Suomen kaltaiset pienvaltiot toimivat.

– Yleinen kansainvälisten suhteiden kehitys on meitä auttanut. Ei tietenkään ole yhdentekevää, miten siinä itse toimii, mutta pitäisin kyllä ensisijaisena kansainvälisen yhteisön hyvää kehitystä ja kansainvälisen tilanteen lisääntynyttä sallivuutta.

Onko Suomessa on ymmärretty nämä reunaehdot hyvin eikä siksi ole mokattu?

– Jos olisimme suuremmin mokanneet, niin tuntisimme seuraamukset erittäin hyvin.

Kun tilanne on hyvä, olisiko moka, jos Suomi jättäisi nyt Natoon jäsenhakemuksen – kun kerran reunaehtoihin kuuluu väistämättä hyvät suhteet Venäjään?

– Tämä on nyt tämmöinen poliittisten päätöksentekijöiden asia, joka niiden pitää arvioida ja ratkaista.

Koivula kiertää ”kyllä”- tai ”ei”-vastaukset, koska pitää jäsenyyttä kimuranttina kysymyksenä, johon liittyy paljon monenlaisia poliittisia arvolatauksia – turvallisuuspoliittisten lisäksi.

Muodollinen Nato-jäsenyys ja turvallisuustakuuthan Suomelta puuttuvat, mutta tosiasiallinen yhteistyö toimii.

Nato-yhteistyötä Koivula pitää sotilasorganisaation näkökulmasta normaalina toimintana.

– Yhteistyö on normaalia varautumista.

Vaikka Suomella on läheistä yhteistyötä Naton kanssa, olisi jäseneksi liittyminen Koivulan mielestä silti suuri askel.

Nykymenollakin on Koivulan mukaan oma hintansa. Nato-operaatioihin annetaan aika paljon, mutta saamapuoli on kyseenalaista. Turvatakuut puuttuvat, esimerkiksi.

Koivula myöntää, että Nato-jäsenyydelläkin voisi olla myös negatiivisia vaikutuksia.

– Kyllähän se näyttäisi poliittisella tasolla ainakin viimeaikaisten signaalien perusteella siltä, että saattaisi tulla ulkopoliittisesti ongelmallisia seuraamuksia.

Negatiivisia turvallisuuspoliittisia heijastuksia on Koivulan mukaan turha alkaa arvailemaan, mutta hän ei niiden mahdollisuutta kiistääkään.

EU:n turvatakuut
pelkkää puhetta?

Koivula on perehtynyt EU:n turvallisuuspolitiikkaan. Hänen viimeisin julkaisunsa on nimeltään ”Vahva Eurooppa: Ranska EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan muotoilijana”.

Hän pitää EU:n ja Naton turvallisuustarpeita osin erilaisina. Nato on edelleenkin perustaltaan sotilaallinen turvallisuusorganisaatio. EU:n turvallisuustarpeet taas liittyvät useimmiten ongelmiin, joita ei sotilaallisin keinoin voida ratkaista – jos EU:sta puhutaan korkeateknologisten tietojärjestelmien avulla toimivana yhteenliittymänä, jolla on integroituja taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia tavoitteita.

Pelkistetysti voidaan sanoa, että EU voidaan tuhota tai tehdä monin tavoin toimintakyvyttömäksi, vaikka EU:hun kuuluvat maat jatkaisivatkin olemassaoloaan. Siksi maiden sotilaallisten turvallisuustarpeiden hoitaminen Naton avulla ei ole ristiriidassa EU:n toisenlaisten turvallisuustavoitteiden kanssa.

Sotilaallisen turvallisuusrakenteen kehittämistä EU:lle Koivula pitää siinä mielessä turhana, että se olisi päällekkäinen Nato-järjestelmän kanssa.

EU:lle on kuitenkin kehitetty 1990-luvulta asti nopeasti myös omaa puolustus- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Koivulan mukaan erityisesti Ranska on ollut siinä aktiivinen. Toisaalta kehityksen jarruna on toiminut ennen kaikkea Iso-Britannia, joka kannattaa perinteistä turvautumista Nato-yhteistyön kautta Yhdysvaltoihin.

Muutamat asiantuntijat ovat ennustelleet, että EU:n sotilaallinen ulottuvuus kehittyisi uudelle tasolle ja että Nato synkronoitaisiin EU:n toimintaa, jos EU:n liittoutumattomat maat, Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Irlanti liittyisivät Natoon.

Koivula ei kuitenkaan oikein jaksa uskoa tällaiseen kehitysmalliin.

– On vaikea nähdä, että Iso-Britannian johtamat atlantismiin sitoutuneet maat suostuisivat laajentamaan EU:n mandaattia näin laajaksi. Ellei sitten Yhdysvallat jollakin tavalla innostu suosimaan tällaista integrointia tai sitten päätä vetäytyä Euroopasta.

EU:n tarjoamia turvallisuustakuista puhumista Koivula pitää ainutlaatuisena suomalaisena piirteenä. Muualla tällaista keskustelua ei juuri ole käyty.

– Vaikka näitä eurooppalaisia järjestelmiä kehitetään, ei pidä mitenkään kuvitella, että ne tuottaisivat mitään todellista turvatakuujärjestelmää.

Koivula sanoo, että muualla vastaus on tiedetty aikaa sitten, että EU:lla ei varsinaisia turvatakuita ole. Mutta Suomessa sitä on jaksettu pohtia.

Silti Koivula pitää suomalaista keskustelua ymmärrettävänä. Sille on omat poliittiset tarpeensa.

Voimapolitiikan paluu
on estettävä

Koivula pitää Suomen ja muiden pienvaltioiden suurimpana turvallisuuspoliittisena haasteena voimapolitiikan paluun estämistä. Näkyvimmin voimapolitiikka teki paluutaan Venäjän ja Georgian kriisissä.

– Keskeinen haaste on estää perinteisen voimapolitiikan paluu eurooppalaiselle näyttämölle. Se on varsinkin pienten eurooppalaisten maiden edun mukaista. Toinen haaste on, että pitäisi vahvistaa monenkeskisiä turvallisuusrakenteita.

Euroopan unionia Koivula pitää Suomen keskeisimpänä viitekehyksenä. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei sovi unohtaa Yhdistyneitä kansakuntia eikä ETY-järjestöä.

– ETYJ on ainutlaatuinen foorumi, joka pystyy kokoamaan yhteen Pohjois-Amerikan, Euroopan ja entisen Neuvostoliiton alueen. Se on sen erityinen ansio.

EU:n suurena haasteena Koivula pitää Turkin jäsenyyttä. Hän sanoo, että Turkin jäsenyyden kautta EU:lla olisi paljon voitettavanaan, etenkin kulttuurisesti ja taloudellisesti.

– Jo pelkästään imagomme kannalta EU:lla olisi paljon voitettavaa islamilaisessa maailmassa. Emme saa antaa sellaista käsitystä, että haluamme rajata EU:n jotenkin kulttuurisesti niin, että Turkki tai islamilaiset maat jäävät EU:n ulkopuolelle, että EU on vain oman maanosamme kristitty yhteisö.

Koivula ei pidä Turkin jäsenyyttä sinänsä ongelmattomana, mutta hän arvioi, että pitkällä tähtäyksellä jäsenyydestä olisi monella tasolla hyötyä koko Euroopalle.