Egypti ei ole mikään turhanaikainen jalkapallomaa. Vaikka maailmanmestaruuskisoissa maajoukkueen menestys on jäänyt vaisuksi, Afrikan mestaruuskisoissa ”Faaraot” ovat napanneet enemmän mestaruuksia kuin mikään muu maa. Eikä Egyptin liigaakaan voi väheksyä: menestyneimmällä seuralla, kairolaisella al-Ahlilla, on miljoonia faneja ja lukuisia pokaaleita seurajoukkueiden kansainvälisistä cupeista.
Egyptiläiset räyhäfanit, ultrat, olivat jo ennen arabikevättä tunnettuja poliittisista chanteistaan, ja maan jalkapallokulttuurista onkin ollut haasteellista sanoa, missä jalkapallo loppuu ja politiikka alkaa. Al-Ahlin ultrat näyttelivät yhdessä toisen kairolaisjoukkueen Zamalekin kannattajien kanssa merkittävää roolia toissavuotisissa protesteissa, jotka johtivat presidentti Hosni Mubarakin eroon.
Kairolaisella al-Ahlilla on miljoonia faneja.
Vuosi Tahririn aukion tapahtumien jälkeen, viime helmikuussa, kansannousu siirtyi futisjoukkue al-Masrin kotistadionille ja muuttui veriseksi. Viikko sitten luettiin tuomiot 21:lle al-Masrin fanille, joiden katsottiin olevan vastuussa Egyptin historian karmaisevimmasta jalkapallotragediasta: 74 ihmisen kuolemasta al-Ahlin ja al-Masrin välisessä ottelussa.
Hammurabin lakia noudattaen syytetyt tuomittiin kuolemaan. Tuomion julistamisesta seurasi uusi protestien aalto, joka on johtanut useisiin kymmeniin kuolonuhreihin.
Jalkapallohuliganismista puhuttaessa on tapana korostaa, ettei tappelemisella ole itse asiassa juurikaan tekemistä jalkapallon kanssa vaan sen katsotaan ilmentävän muita kulttuurisia jännitteitä – tai silkkaa nuorten miesten tarvetta aggressioidensa purkuun. Egyptin tragediankin syyt ovat itsestään selvästi yksittäistä ottelua syvemmällä, vaikka vihanpito joukkueiden faniryhmien kesken ei tavatonta olekaan.
Kun al-Masrin ultrat hyökkäsivät ottelun jälkeen kentälle ja al-Ahlin fanien kimppuun, monet näkivät tapahtuman kostona Mubarakin kaatamisesta. Hyökkäystä on pidetty masinoituna, etenkin, koska mellakkapoliisit ja muu virkavalta loistivat tapahtumassa poissaolollaan.
Egyptin jalkapallomellakka jää historiaan yhtenä kaikkien aikojen tuhoisimmista lajiin liittyvistä tragedioista. Kuitenkin tapahtumien uutisoinnissa huliganismipuheen puute on pistänyt silmään: sekä stadionin tapahtumien että tuomion julistamisesta seuranneiden tappeluiden yhteys jalkapalloon ja fanikulttuuriin on niin löyhä, että asiantuntemattominkin media sen on ymmärtänyt. Etenkin viime päivien mellakoinnit vaikuttavat kyteneen jo kauan, odottaen sytykettä. Oikeuden päätös sai pidätetyn vihan roihahtamaan liekkeihin.
Kaikesta huolimatta Egyptin jalkapalloliitto on päättänyt aloittaa liigakauden ajallaan, tämän viikon lauantaina – tosin suljetuin ovin ja ilman al-Masria. Päätös on toivottavasti oikea, vaikka monet pelkäävät matsien lietsovan lisää vihaa. Toisaalta varmasti moni egyptiläinen toivoisi paluuta arkeen ainaisen poikkeustilan sijaan, vihellystä pilliin ja palloa keskiympyrään.
Lauantaina potkitaan palloa myös sumusaarilla, ja vakiorivi koostuukin tutusti Valioliigan ja Championshipin otatuksista. Rivin ensimmäinen varma kotivoitto merkataan toiseen kohteeseen, jossa Everton kohtaa kotonaan surkeasti viime aikoina esiintyneen Aston Villan. Kotijoukkueen kausi on mennyt toistaiseksi nappiin, ja kun liigan häntäpäähän jumittuneen Villan itseluottamus möyrii pohjamudissa on merkin valinta helppo.
Kotivoitto lätkäistään myös kohteeseen 12, jossa Aston Villan cupissa piessyt Millwall saa vastaansa Hullin. Vaikka paperilla Hull onkin laadukkaampi nippu, tippui se nöyryyttävästi viikolla cupissa Barnsleylle. Haetaan pikkuyllätystä ja toivotaan kerrankin Timo Soinin suosikkien voittoa.
Samoin yllätystä kannattaa metsästää kolmoskohteen Arsenal–Stoke-pelistä. Vaikka Arsenal onkin selkeä ennakkosuosikki, kannattaa lappuun piirtää myös raksi varmistukseksi. Tykkimiesten kausi on ollut pettymys, ja etenkin puolustuspäässä on ollut isoja ongelmia.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 2.2. kello 16.55. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2, 1, 1(X), 1, X(2), 1, 2, 1, 2(1), X(2), 1(X),1, X(1).