Perjantaina 25.5.2012
5.1.2012 09.44

Toto75-ravit Vermossa 7.1.

Ruotsalaiset putsaavat pöydän

Jouko Joentausta

Toto75-peli pelataan nyt ensimmäistä kertaa uudella sapluunalla. Veikkaukselta hevospeliyhtiö Fintotolle muuttanut peli vaihtaa myös nimeään. Peli alkaa Vermon superlauantain viidennestä kohteesta.

Ensimmäisen toto75-kierroksen kunniaksi Fintoto on järjestänyt Vermoon oikein ravikarnevaalit. Päävoitto yhdellä ainoalla oikealla toto75-rivillä voi olla jopa kaksi miljoonaa euroa. Pottia nostaa ennen muuta se, että kierros pelataan yhdessä ruotsalaisten kanssa niin sanotusti samaan pooliin.

Mukana Vermon kierroksella on runsaasti ruotsalaisia huippuhevosia, joita ajamassa on melkein koko Ruotsissa vaikuttava ohjastajakaarti. Joukosta ei puutu oikeastaan kuin Jorma Kontio.

Suomestakin osallistuu suurin piirtein kaikki jalkeilla olevat huippuhevoset. Päivä voi kuitenkin olla ruotsalaisten juhlaa.

Melkein jokaisessa toto75-lähdössä suosikiksi valikoituu ruotsalaisvieras. Rivinsä kannattaakin suunnitella pitkälti juuri ruotsalaishirmujen mukaan. Suomalaisille jää lähinnä yllättäjän osa.

>>Hepori johtanee maaliin saakka.

Avauskohteen maililla suosikin paineet saa ruotsalaisvieras Celeber Sund (4). Suomalaisista parhaiten pärjännee Tommi Kylliäisen huippuiskussa kisaava EL Mistress Eeva (2). Jesper Bowl (12) taas on saanut yön mustan lähtöpaikan.

Toisessa kohteessa Mr Exquisite (3) ja Super Frido (5) ovat suomalaisten ykköspari, mutta parhaat mahdollisuudet on vieraiden Kite Facella (9) ja Such a Feelingillä (7).

Päivän päälähdössä Ruotsissakin pärjäillyt, mutta suomalaisomistuksessa oleva aikansa derbyvoittaja Target Hoss (5) yrittää haastaa suosikkina matkaan lähtevän huippuruuna I Won’t Dancen (7).

Kylmäveristen lähdössä voitosta voittoon kulkenut Hepori (1) pitänee kiihdytyksessä jälleen keulapaikan ja voi johtaa maaliin saakka. Päätöspuolikkaalla rinnalle nousevat ruotsalaisvieras Faksen J:r (15) sekä suomalaisista Franko (8) ja Boker (11).

Viitoskohteessa Nike Di Girifalco (3) yrittää torjua vahvaa ruotsalaisrintamaa. Suomalaisten omistama Paris Texas (5) on pärjännyt viime aikoina myös Ruotsin kovissa lähdöissä. Vieraiden ykkönen lienee Landers Power (12).

Kuutoskohteen tammojen tasoituksessa kovaluokkainen vieras, Björn Goopin Animal Tomson (4) ottanee keulat. Kovia ovat muutkin ruotsalaisvieraat, kuten Annicka (14) ja La Peripherique (1).

Päätöskohteessa suosikiksi pelataan Örjan Kihlströmin Jasper Lane (9). Suomalaisista sille kampoihin pistävät Archie Ride (6), Felix Pro (2), Zimba Boko (3) ja Ruotsinkin radoilla hyvin pärjännyt Beatasine (10).

Perusrivi: 4-9-7-1-5-4-9

 
 
IlmoitusIlmoitusIlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319