Saksalaiset pyrkivät valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen johdolla ja Suomen kannustamana parantamaan euroryhmän uusliberaalista toimivuutta. Ryhmän pohjoiset maat jylläävät, eteläiset kärsivät. Jos Ruotsi olisi liittynyt euroon – minkälaisen politiikan maa olisi valinnut esimerkiksi Kreikan kohdalla?
Alexis Tsiprasin johtama Syriza-puolue voitti, politiikkansa tuloksettomuudesta huolimatta, sunnuntain ylimääräiset vaalit Kreikassa. Eihän kukaan muukaan olisi pystynyt puolustamaan maan etuja Berliinin ja Brysselin finanssijohtajia vastaan. Demokratia syntyi aikoinaan Kreikassa, mutta tänään siellä ei demokratialle jää minkäänlaista tilaa.
Barbara Spinelli pohti elokuussa OpenDemocracy-nettijulkaisussa tätä tilannetta hyvin mielenkiintoisella tavalla. Hän on italialainen lehtinainen ja europarlamentin vasemmistoryhmän riippumaton jäsen.
Uusi Eurooppa syntyy kärsimysten ympärille.
Spinellin lähtökohta on Kreikan vasemmiston kärsimä totaalinen tappio. Nykyoloissa ainoa vaihtoehto on alistuminen: ”Alistuminen avoimesti darwinistiselle Euroopalle, joka palkitsee voimakkaita ja röyhkeitä ja laajentaa tarpeettomasti välttämättömyyden valtakuntaa, minimoiden ja rikkoen palasiksi harvat vapauden valtakunnalle varatut saarekkeet.”
Spinelli on siis italialaisen kaunopuheinen, mutta hänen esityksensä on täyttä asiaa. Hänestä EU:ssa on meneillään kausi, jossa heikompia uhrataan juhlallisin riitein vahvempien elintason pönkittämiseksi. Seurauksena on kaikkien sota kaikkia vastaan ja ikuinen epäilys siitä, että kotimaiset tai ulkomaiset viholliset vaanivat kulman takana tuhotakseen meidät tai viedäkseen omaisuutemme.
Kun köyhät maat köyhtyvät ja rikkaat maat rikastuvat, tämä vahvistaa myös muuttoliikettä. Rikkaissa maissa ei aina haluta nähdä syy-yhteyttä, vaan leimataan maahan pyrkijät loisiksi.
Pitkät ja tuskalliset neuvottelut Kreikan kanssa olivat ydinjoukolle tarpeen, jotta osoitettaisiin, mitkä säännöt pätevät: markkinatalous määrää täysin, politiikalla ja demokratialla ei ole mitään merkitystä.
Spinellin mukaan Wolfgang Schäublen kova linja ei ollut lainkaan yllättävä. Schäuble ”on jo vuodesta 1994 ajanut Euroopan Unionia, jonka perustana on ydin – Kerneuropa – jolla on yhteinen valtiovarainministeri sekä yhteinen ja nykyistä suurempi liittobudjetti, sillä ehdolla että kaikki osapuolet hyväksyvät Saksan raha- ja talouspoliittiset opit niitä muuttamatta, vaikka keskuksen ja periferian välinen kuilu väistämättä johtaa kriiseihin ja sosiaalisiin kärsimyksiin”.
”Ne eivät tässä katsannossa ole turhia, koska ne näyttävät muille jäsenvaltioille sääntöjen pyhyyden. Jo vuonna 2010 neuvoteltaessa velanmaksuohjelmasta liittokansleri Angela Merkel sanoi Kreikan silloiselle pääministerille Giorgios Papandreoulle: ”Es muss weh tun!”, ”Sen täytyy sattua”. Uusi Eurooppa ei synny kasvavan solidaarisuuden ja demokratian, vaan kärsimysten ympärille.
Vuonna 1994 kristillisdemokraatit Schäuble ja Karl Samers ehdottivat ”kahden nopeuden Eurooppaa”, jonka ytimen (Kerneuropa) muodostaisivat Saksa, Ranska ja Beneluxmaat.
Suunnitelma ei silloin saanut kovin myönteistä vastakaikua, ei varsinkaan ”reunavaltioissa”, mutta siihen suuntaan kehitys on kulkenut. Tämä ei ole ihmeellistä, onhan Saksa Euroopan voimakkain maa ja Schäuble sen vaikutusvaltaisimpia johtajia.
Tällaisia suunnitelmia on EU:n piirissä ollut muitakin. Spinelli palauttaa mieleen ensimmäisen aloitteen EU:n talous- ja rahaunioniksi, Wernerin suunnitelman vuodelta 1970.
Unkarilaissyntyinen mutta englantilaistunut kansantaloustieteilijä Nicholas Kaldor arvosteli sitä silloin perustavanlaatuisesta virheestä. Hänen mukaansa oikeata raha- ja talousliittoa ei voi muodostaa ilman poliittista liittoa. Sen puitteissa yhteinen verotusjärjestelmä tasoittaisi alueiden kehitykseen liittyvät erot. Tämän päivän saksalaiset (tai suomalaiset) johtajat eivät suostuisi tällaisiin järjestelyihin. Senkin vuoksi levitetään näitä tarinoita laiskoista kreikkalaisista.
Eteneminen kohti raha- ja talousliittoa ilman poliittista liittoa vie vaarallisille vesille. Tunnettu rauhantutkija Mary Kaldor on – niinikään openDemocracy-sivustossa – todennut euroryhmän johtajien hälyttävällä tavalla rankaisseen kreikkalaisia heidän äänestettyään ”väärin”. Onko liian myöhäistä saattaa demokratia ja Eurooppa jälleen yhteen, hän kysyy.
Kaldor toteaa Maastrichtin sopimuksen vuodelta 1991, joka perusti yhteismarkkina-alueen ja yhteisen valuutan, olleen kompromissi kosmopoliittien ja uusliberaalien välillä, Jacques Delorsin palavan eurooppalaisuuden ja Margaret Thatcherin uusliberalismin välillä. Monet totesivat yhteisvaluutan perustamisen olevan virhe. Ilman poliittista ja verotusliittoa, ilman yhteistä budjettia, liitto johtaisi kasvaviin kuiluihin yli- ja alijäämämaiden sekä eri kansanryhmien välillä. Toiset sanoivat tämän väistämättä johtavan myös poliittiseen integraatioon.
Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu. Kaldor kutsuu rakentamaan paikallista demokratiaa pikemmin kuin ylikansallista valtiota. Mary Kaldor on Nicholas Kaldorin tytär. Ehkä pyrkimys demokratiaan on joidenkin veressä?
Barbara Spinelli taas on Altiero Spinellin tytär. Altiero Spinelli oli Italian vastarintaliikkeen vangittuna jäsenenä kirjoittamassa ensimmäisiä manifesteja yhdistyneen Euroopan puolesta. Sodan jälkeen hän työskenteli johdonmukaisesti Euroopan integraation puolesta, alhaalta ylös.
Spinelli toimi Euroopan parlamentissa Italian kommunistipuolueen ryhmän riippumattomana jäsenenä. Parlamentin päärakennus Brysselissä kantaa Altiero Spinellin nimeä, kunnioituksena hänen työlleen Euroopan demokratian puolesta.