Pintaa syvemmältä
Rajoja ei Euroopassa tai sen lähipiirissä ole viime vuosikymmeninä juuri muutettu – tämänhän Helsingin kokous 40 vuotta sitten vahvisti. Ainoastaan Venäjä on rikkonut päätöksen ottamalla Krimin haltuunsa. Nyt kuitenkin naapurissa Lähi-idässä – mikä ei tietenkään kuulunut ETYK:n piiriin – kartta saattaa muuttua.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on monessa suhteessa venäläisen kollegansa Vladimir Putinin hengenheimolaisia. Ensimmäinen onnittelu Erdoğanille hänen puolueensa ”vaalivoitosta” kuukausi sitten tuli juuri Putinilta.
Erdoğan voi olla samalla kertaa konservatiivinen, kansallismielinen turkkilainen ja islamisti.
Nyt Erdoğan haluaa lähettää maansa joukkoja Syyrian puolelle muuttamaan eteläisen naapurinsa valtiollisia oloja. Tässä vaiheessa hän haluaisi vain turvata Turkin etelärajaa perustamalla 100 kilometriä pitkän ja 30 kilometriä leveän suojavyöhykkeen, mutta tähänkin tarvitaan noin 20 000 miestä – syödessä nälkä kuitenkin usein tunnetusti kasvaa.
Erdoğanilla on kiire. Turkin presidentillä ei nykyisen perustuslain mukaan ole valtuuksia tehdä päätöksiä sotilaallisista, eikä muistakaan tärkeistä asioista. Hän on ajanut siirtymistä presidenttivaltaan, mutta kesäkuun vaalien tulokset hautasivat toiveen. Vielä toistaiseksi hän on voinut ajaa tahtonsa läpi AKP:n hallituksen kautta, mutta vähitellen syntyvä uusi hallitus tuskin tulee olemaan yhtä myöntyväinen, ainakaan tällaisessa asiassa.
Myös Jordania ilmoitti tällä viikolla haluavansa perustaa suojavyöhykkeen Syyrian puolelle rajaa. Syyrian sisällissota rasittaa sen naapureita. Sota synnyttää pakolaistulvan, mutta ainakin Erdoğan haluaa järjestää Syyrian asioita perusteellisemminkin.
Erdoğanille asia on vakava, miltei pakkomielle. Jo ennen Syyrian sisällissotaa hän pyrki opettamaan maan johtajalle Bashar al-Assadille parempia tapoja, ikään kuin isoveljenä. Kun tämä ei onnistunut, hän ryhtyi vaatimaan kansainvälisiä voimatoimia al-Assadin kaatamiseksi.
Kun kerran USA:n johtama liittoutuma on ryhtynyt sotatoimiin Islamilainen valtio Irakissa ja Syyriassa (Isis tai Isil) -järjestöä vastaan, tällainen sota olisi Erdoğanin mielestä pitänyt aloittaa myös al-Assadin hallintoa vastaan. Kun näin ei ole tapahtunut, hän epäilee syyksi amerikkalaisten ja israelilaisten salaliittoa, jota hänen kannattajansa mielellään kuvailevat maailman pahimpien voimien salaliitoksi.
He eivät huomaa, että pääsyy tähän interventioon on Isisin raa’at toimet, teloitukset, raiskaukset ja naisten sorto Islamilaiseksi valtioksi julistamassaan kalifaatissa Irakin ja Syyrian alueella. Kansainvälisen elämän kannalta on tietty ero myös siinä, että Islamilainen valtio ei ole kenenkään ulkopuolisen hyväksymä, kun taas al-Assad on perinyt valtansa muodollisesti pätevällä tavalla.
Erdoğan ei varmaan ole hyväksynyt Isisin toimintatapoja, mutta hänkin haluaa ennen kaikkea levittää sunni-islamia Turkissa ja maailmalla. Isis edustaa salafistista sunni-islamia, jonka mukaan pitää palata Muhammedin aikaiseen ”puhtaaseen” uskoon. Salafismia esiintyy paljon Irakin, Syyrian ja Libanonin sunni-muslimien joukossa, missä viha šiia-muslimeja kohtaan on syvä. Myös Turkissa salafismi on alkanut levitä kurdien, ja varsinkin zaza-ryhmän keskuudessa. Useimmat, mutta eivät kaikki, pitävät heitä kurdeina. Viime vuosina vilkastunut keskustelu tästä on saanut monet zazat pitämään etnistä identiteettiään vähemmän tärkeänä kuin uskonnollista. Kurdi- ja vasemmistopuolueen HDN:n suosittu puheenjohtaja Selahattin Demirtaş on valinnut sekulaarisen linjan, mutta monet taas islamismin.
Etnisille turkkilaisille ei synny ristiriitaa etnisen ja uskonnollisen identiteetin välillä ja Erdoğan voi olla samalla kertaa konservatiivinen, kansallismielinen turkkilainen ja islamisti, jonka uskonnollisuus vahvasti vaikuttaa politiikkaan. Sekularismi eli maallisuus on siten hänestä hyvin paha asia. Hän kokee keskeiseksi tehtäväkseen myötävaikuttaa uusien uskovien sukupolvien syntymiseen.
Tämä on selvästi vaikuttanut myös Erdoğanin sotaisuuteen Syyrian rintamalla. Syyrian hallituksen suostumuksella maan kurdijärjestö PYD on muodostanut hallitsemilleen alueille, Turkin vastaiselle rajalle kolme itsehallinnollista yksikköä Rojavan yhteishallinnon alle. Tämä tuli tunnetuksi viime vuonna, kun Isisin joukot saartoivat pitkään Kobanen kaupungin rajan pinnassa. Asukkaat saivat kansainvälistä tukea, ei ainoastaan kurdien joukossa. Turkin hallitus suhtautui varsin kylmästi heihin, kunnes lopulta salli Pohjois-Irakin kurdihallinnon antaa heille sotilaallista apua.
Nyt Syyrian kurdisissit ovat osallistuneet taisteluihin Isisin joukkoja vastaan myös Irakissa ja samoin voittaneet jalansijaa myös Syyrian Turkin vastaisella rajalla. Erdoğan ja hänen kannattajansa epäilevät tarkoituksena olevan yhdistää Rojavan alueet toisiinsa, ja tätä pelätään. Turkin kurdeille ei juuri haluta myöntää itsehallintoa ja Syyrian tilanne voisi toimia (huonona) esimerkkinä.
Tällä hetkellä Isil hallitsee suurimmaksi osaksi Turkin rajan eteläpuolella olevaa aluetta, mutta sitä Erdoğanin hallinto ei ole pitänyt ongelmana. Sen sijaan PYD:n joukkojen mahdollisia voittoja alueella Ankaran hallitus pitää suurena uhkana, jota on torjuttava sotilaallisin keinoin.
Uusia jakoja saattaa siis syntyä englantilaisten ja ranskalaisten ensimmäisen maailmansodan jälkeen vetämän Sykes–Picot-linjan tilalle.