Tarjoilija kantoi illallisseurueellemme kymmeniä injeralättyjä etiopialaisessa ravintolassa Tukholman Södermalmilla. Injera on aitoa teffiä, Hollywoodin tähtien ylistämää superruokaa.
Injera on erittäin in. Pöytä ravintolaan on varattava viikkoja aikaisemmin. Etiopian diasporan lisäksi ravintolassa istui muita kaltaisiamme äänekkäitä seurueita. Ruokakrapula iski seuraavana päivänä.
Dagens Nyheter kertoo, että teff injera -buumi lisää aliravitsemusta Etiopiassa, joka on juuri toipunut satojen tuhansien ihmisten hengen vaatineesta nälänhädästä. Samaan syntisäkkiin lehti lajittelee myös kvinoan, länsimaissa löydetyn superfoodin.
Kvinoasta saatava hyvä hinta voi kuitenkin yksipuolistaa viljelyä ja heikentää näin ympäristöä.
Viime vuonna brittiläinen The Guardian ja yhdysvalloissa ilmestyvä Huffington Post povasivat teff-viljasta seuraavaa Yhdysvaltain ja Euroopan ruoan megatrendiä heti kvinoan perään. Kvinoa ja teff ovatkin esimerkkejä maailman ruokajärjestelmien monimutkaisuudesta.
Länsimaissa gluteeni on noussut vältettäväksi ravintoaineeksi. Niinpä gluteenittomasti trendiruokaileva tarvitsee lautaselleen gluteenitonta ja ravitsevaa, kaloritonta ja samalla ravitsemuksellisesti rikasta. Terveiden ihmisten ei ole todistettu hyötyvän gluteenin välttämisestä.
Teff on Etiopian toinen kulta
Etiopian toinen kulta kahvin rinnalla on teff. Se on gluteenitonta ja erittäin kuitu-, rauta- ja kalsiumpitoista viljaa, jota on viljelty Etiopiassa tuhansien vuosien ajan. Sen hinta on noussut viime vuosina muita elintarvikkeita nopeammin. Teff on tätä nykyä lähinnä keskituloisten ja yläluokan herkkua.
Pienituloisille se on luksustuote, joka korvataan halvemmilla ja ravintoarvoltaan huomattavasti heikommilla raaka-aineilla. Maaseudun pienituloiset teffin viljelijät hyötyvät hinnan noususta. He myyvät teffinsä sen sijaan, että söisivät sitä.
Etiopian ja Suomen hallitusten välisessä kehitysyhteistyöhanke Agro-BIGissa työskentelevä Laura Kihlström tuntee paikallisen maatalouden ongelmat. Teff ei ole niistä ainoa.
– Etiopian ruokaturvan suurimpia ongelmia ovat alhaiset sadot, maanomistusolot, huonolaatuiset siemenet ja puutteellinen infrastruktuuri. Myös yksipuolinen ruokavalio aiheuttaa ongelmia, sillä monet ihmiset asuvat kymmenien kilometrien päässä vihannestoreista. Tuoreet hedelmät ja vihannekset eivät ole heidän saatavillaan, kiteyttää Kihlström.
Noin vuosi sitten alkaneen teff-trendin merkitystä etiopialaisten ruokaturvaan ei voi vielä arvioida kokonaan. Länsimainen kysyntä kuitenkin nostaa teff-viljan hintaa, ja se voi pian olla liian kallista ruokaa köyhimmille etiopialaisille.
Piilonälkä vaikeuttaa oppimista
– Maaseudulla elävien ihmisten pääasiallinen ruoka koostuu injerasta, joka tehdään varallisuudesta riippuen joko teffista tai korvaavista aineista ja shirosta, joka on kikhernejauhosta ja chilistä tehty kastike. Ne eivät välttämättä täytä päivittäisiä ravintoainetarpeita, mikä on kohtalokasta erityisesti lapsille, Kihlström kertoo.
Kihströmin mukaan piilonälkä eli riittävien ravintoaineiden puute aiheuttaa oppimisvaikeuksia. Kehittyvässä Etiopiassa voi näin ollen olla tulevaisuudessa pulaa kognitiivisesti kyvykkäästä työvoimasta.
Etiopian hallitus on kieltänyt teff-viljan viennin vuonna 2006. Kieltoa perusteltiin hinnan nousulla. Kansainvälisen ruokapolitiikan tutkimuslaitoksen IFPRI:n mukaan vientikiellot voivat tosin pahentaa ruuan hinnan nousua. Jatkojalosteita saa kuitenkin viedä maasta.
Etiopian kenties menestynein injera-yritys Mama Fresh valmistaakin päivittäin yli 10 000 injeraa. Näistä 80 prosenttia lennätetään tuoreeltaan Washingtoniin, Lontooseen, Berliiniin ja myös Helsinkiin. Samaan aikaan noin 10 prosenttia etiopialaisista elää länsimaisen ruoka-avun varassa. Teffistä kehitellään injeran lisäksi myös hampurilaissämpylöitä ja pitsapohjia.
– Ruoan eettisyyttä on mietittävä maailmassa, jossa noin 800 miljoonaa ihmistä näkee nälkää ja toisaalta yli miljardi kärsii erilaisista liikalihavuuden aiheuttamista sairauksista. Lännessä ollaan hieman pakkomielteisiä erilaisten superfoodien ja dieettien kanssa, toteaa Kihlström.
Globaalin maailman monimutkaisesta ruokakuviosta löytyy toinen esimerkki quinoa eli kotoisasti kvinoa. Länsimaiset villitykset nostavat ruuan hintaa ja superfoodien kuljettaminen aiheuttaa piilonälkää ja ravinnon köyhtymistä tuotantomaissa.
Kvinoa oli inkojen tärkeimpiä viljelykasveja ja soturien perusruokaa. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on arvioinut kvinoan soveltuvan myös astronauttien ravinnoksi avaruuslennolla.
Andien vuoriston alkuperäiskasvi kvinoa onkin todellinen terveyspommi. Se on ainoa tunnettu kasvi, joka sisältää kaikki ihmiskehon tarvitsemat aminohapot. Putkilokasvi kvinoan jyväsissä on myös tyydyttymättömiä rasvahappoja, ravintokuituja, foolihappoa, b- ja c-vitamiineja, rautaa, sinkkiä, kaliumia ja kalsiumia. Lisäksi se on gluteeniton ja vähäkalorinen.
Ruokatrendit köyhdyttävät köyhimpiä
Teff ja kvinoa kulkevat länsimaisten markettien hyllyille lukuisten välikäsien kautta. Niiden hinnan nousu ei automaattisesti tukevoita pienviljelijäperheen palkkapussia. Erityisesti hinnan nousu kurittaa ostoruuan varassa olevia köyhiä talouksia, joiden ulottuvilta kotoperäinen ravinteikas raaka-aine karkaa niiden lautasille, joilla on varaa valita ja rahaa maksaa.
Molinan agrikulttuuripuolen professori Waldemar Mercado Universidad Nacional Agraria La Molina -yliopistosta kertoo, ettei Perussa ole tehty tutkimusta viljelyn sosioekonomisista vaikutuksista eikä näin ollen ole myöskään selvitetty tuotetun raaka-aineen todellisia viljelijähintoja. Hänen mukaansa kyse on muutamasta prosentista tuotetun kvinoan kuluttajahinnasta. Tämä on siis arvio.
YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO:ssa asiantuntijana työskentelevä Kaisa Karttunen on seurannut kansainvälistä kvinoa-kirjoittelua. Hänen mukaansa kvinoan tarina osoittaa, miten ruoasta on tullut globaalihyödyke muiden tavaroiden rinnalle ja sitä kuljetetaan maailman laidalta toiselle.
– Kysyntä kannustaa tuottamaan lisää, ja kysynnän kasvaessa raaka-aineen hinta nousee kunnes se on liian kallista heille, joiden ruokapöytään se on perinteisesti kuulunut. Kvinoa kertoo myös kehittyvien maiden roolista globaaleilla ruokamarkkinoilla. Ne ovat edelleen raaka-aineen tuottajia, kun jatkojalostuksesta kertyvä hyöty lähes poikkeuksetta kasautuu rikkaimmille maille, Karttunen kertoo.
Merkittävimmät kvinoantuottajat Bolivia ja Peru vievät kvinoaa Yhdysvaltain, Australian ja Euroopan markkinoille sekä yhä enemmän myös Kiinaan. Viljelijäperheet korvaavat aiemmin ravitsemuksen perustan muodostaneen kvinoan halvemmilla raaka-aineilla, kuten vehnällä ja riisillä. Heikomman ruoan ravitsemustason seurauksena on liikalihavuutta, kakkostyypin diabetesta ja piilonälkää. Kasvanut kysyntä onkin tuplannut kvinoan hinnan esimerkiksi Perussa.
– Viljelijöiden tulotaso on noussut, mikä on nostanut perheitä äärimmäisestä köyhyydestä. Kehittyville maille vientitulot ovat tärkeitä. Kvinoasta saatava hyvä hinta voi kuitenkin yksipuolistaa viljelyä ja heikentää näin ympäristöä, kertoo Karttunen.
Kvinoan tuottaja Bolivia kärsii vakavasta ruokakriisistä. Se joutuu tuomaan elintarvikkeita samaan aikaan kun se vie niitä maata-lousbisneksen tarpeisiin. Väestöstä yli 20 prosenttia elää edelleen aliravittuna.
– Ostoruuan varassa oleviin kotitalouksiin hinnannousu on iskenyt pahiten, koska perheillä ei ole enää ollut varaa ostaa kvinoaa vaan se on korvattu halvemmilla tuotteilla. Kyse voi osittain olla myös ruokavalioiden globalisoitumisesta. Ranskanperunat ja hampurilaiset ovat levinneet maailman joka kolkkaan, toteaa Karttunen.
Kvinoan tehoviljely köyhdyttää maaperää
Tuotantoalueilla on syntynyt kiistaa maasta ja vesivaroista viljelijöiden ja laamankasvattajien välillä viljelijöiden haaliessa lisää peltoalaa kvinoalle. Perinteiset vuoroviljelyyn ja yhteiseen maankäytön jakoon nojaavat yhteisöt ovat riitaantuneet. Eroosio uhkaa ja maaperä on köyhtynyt vuoroviljelystä luopumisen myötä.
– Tällä hetkellä arviolta 130 000 viljelijäperhettä tuottaa kvinoaa Boliviassa ja Perussa. Tähän asti tuotanto on ollut pienen mittakaavan viljelyä, mutta on viitteitä sen siirtymisestä muihin maihin. Tähän saattaa jatkossa liittyä ongelmia, jos suuret tuottajat sysäävät pienet pois markkinoilta, spekuloi Karttunen.
Bolivialaiset haluaisivatkin pitää alkuperäiskasvin siemenet kansallisomaisuutenaan. Tällöin kvinoaa ei uhkaisi geenimuuntelu eikä mikään suuryhtiö voisi patentoida siemeniä. Maassa on noussut huoli myös ruokaturvasta ja ruokasuvereniteetista.
Ruoan hintakehityksestä on tullut arvaamatonta. Kehitysmaiden köyhille kuluttajille hintojen nousu aiheuttaa välittömän ruokakriisin. Hintavaihtelu vaikeuttaa myös pienviljelijöiden asemaa, koska heidän ei ole helppo sopeuttaa tuotantoaan hintaodotusten mukaisesti.
Erilaiset ruokabuumit saattavat olla kohtalokkaita. Kvinoa on nyt aarre, ja se on parantanut tuhansien köyhien viljelijöiden asemaa vaikkapa Boliviassa. Etiopian teffin viljelyn lisääntyminen voi niin ikään yksipuolistaa maan ruokatuotantoa. Todennäköisesti paraikaa kehittyy jo uusia trendejä, jotka syrjäyttävät aiemmat superruuat.
– En pidä superfood-villityksiä asiallisena. Esimerkiksi Välimeren tai Itämeren dieetti, jotka perustuvat pääasiassa lähialueilla tuotettuun ruokaan, takaavat alueen ihmisille hyvän ja monipuolisen ravintoaineiden saannin. Silloin myös superfoodit tulevat omalta alueelta, kuten Suomessa metsämarjat ja ruis, Karttunen toteaa.
Myös Etiopian Bahir Darissa työskentelevä Kihlström muistuttaa, että Suomessa kasvaa kotoperäistä gluteenitonta viljaa, kuten hirssiä ja tattaria.
– Lisäksi marjat ja luonnon kasvit ovat todellisia superruokia. Meidän kannattaa siirtyä kasvispainotteiseen ruokavalioon ja vähentää ruokahävikkiä. Siinä olisi yksinkertaista ravitsemusetiikkaa jokaiselle asiasta kiinnostuneelle, summaa Kihlström.
Lähteet muun muassa:
Nälkä ja yltäkylläisyys. Ruokaturva maailmassa, Karttunen, Kihlström ja Taivalmaa 2014.
Laura Kihlströmin blogi
The Guardianin artikkeli