Latinalaisessa Amerikassa vasemmistolaiset liikkeet saavuttivat suosiota 2000-luvun vaihteessa, kun uusliberaalia kautta seuranneet romahdukset ajoivat alueen maita taloudellisiin ja sosiaalisiin kriiseihin.
Suurin osa kriisien myötä nousseista vasemmistoliikkeistä on vallassa edelleen, voitettuaan vaalit toisensa perään, jo yli vuosikymmenen ajan.
Kolmen kohdan menestysresepti
– Yhdentyminen, alueellinen integraatio, on avainasemassa. Yhdenkään maan vasemmistohallitus ei pysty toimimaan tai pistämään kapuloita rattaisiin yksin tässä maailmassa, sanoo argentiinalainen poliitikko ja diplomaatti Oscar Laborde.
– Ennen Latinalaisen Amerikan maat harjoittivat niin sanottua periferian realismia ulkopolitiikassaan. Ymmärrettiin, ettei Yhdysvaltojen kanssa koskaan voinut itse voittaa mitään, mutta parempi olla suututtamatta, ettei saisi rangaistusta.
Laborde, joka työskentelee Argentiinan ulkoministeriössä vastuualueenaan integraatio ja sosiaalinen osallisuus, kävi toukokuussa Brysselissä Euroopan vasemmiston järjestämässä Latinalaisen Amerikan ja Euroopan vasemmistotoimijoiden tapaamisessa.
Hän kuuluu Argentiinassa valtaa pitävän Frente para la Victoria -koalition johtoon, ja on toiminut kansanedustajana.
– Kolme tekijää ovat edesauttaneet vasemmistohallitusten menestystä. Ensimmäinen on valtion vahva rooli, toinen vahvat kotimarkkinat, jotka toimivat talouden moottorina, ja kolmantena sosiaalinen osallisuus. Kummalla on oikeasti enemmän merkitystä, pelkällä BKT:n kasvulla vai sillä, kuinka paljon köyhyys laskee?
”Pehmeän vallankaappauksen” uhka
Vasemmistolla riittää haasteita myös Atlantin takana. Puolueilla on ollut kivinen tie, eikä yksikään vaalivoitto ole ollut itsestäänselvyys.
– Jo se, että suurin osa nykyisistä valtapuolueista oli alun perin kansalaisliikkeitä, kuten Bolivian cocaleros, eli kokanviljelijät, tuo oman haasteensa. Muutos yhden asian liikkeestä hallitusvastuun ottavaksi puolueeksi ei ole helppo.
– Meillä on kädet täynnä kotimaan ongelmissa, kuten korruptiossa, rikollisuudessa ja äärimmäisessä köyhyydessä, joilla kaikilla on vuosisatojen historialliset juuret yhteiskunnissamme.
– Samalla oppositiomedia nostaa näitä aiheita. Pitää muistaa, että niitä tahoja, jotka nyt kritisoivat korruptiota ja köyhyyttä, ei pari vuosikymmentä sitten kiinnostanut tippaakaan.
– Clarín- mediataloa ei kiinnostanut sotilasdiktatuurin aikana kadonneet kymmenettuhannet toisinajattelijat, mutta nyt se sitten on huolissaan sananvapaudesta, Laborde tuhahtaa.
Ongelmat eivät ole pelkkää sisäpolitiikkaa.
– Tietyillä kansalaisjärjestöillä on iso ja vaarallinen soluttautujan rooli niin sanottujen pehmeiden vallankaappausten provosoimisessa. Esimerkkejä ovat muun muassa opiskelijaliikkeet Venezuelassa, maataloustuottajat Argentiinassa, ja tietyt etniset ryhmät Boliviassa ja Ecuadorissa.
– Järjestöt käyttävät näitä hallituksen vastaisia ryhmiä kanavinaan, mutta niiden tarkoitus on lopulta vain lisätä epävakaisuutta, Laborde huomauttaa.
Argentiinassa skandaaleja vaalien alla
Laborden kotimaassa Argentiinassa valmistaudutaan jo lokakuisiin presidentinvaaleihin. Kaksi kautta istunut Cristina Fernández ei voi enää asettua ehdolle.
– Parhaillaan käydään esivaaleja, joten vielä emme tiedä, kenestä tulee vasemmiston presidenttiehdokas. Uskon, että voitamme vaalit.
Vaikka Laborde on toiveikas, haasteita riittää. Hallitus on taistellut korppikotkarahastojen kanssa sekä rypenyt skandaalista toiseen.
Viime syksynä yhdysvaltalaisen tuomioistuimen päätös esti Argentiinaa maksamasta erääntyvää velkaerää vedoten siihen, että Argentiina ei voisi maksaa uudelleenjärjestelyyn osallistuneille velkojille, jollei se maksa myös järjestelyn ulkopuolelle jääneille yhdysvaltalaisille rahastoille.
Argentiinan mukaan päätös rikkoo kansainvälistä oikeutta, YK:n peruskirjaa ja Amerikan valtioiden järjestön OAS:n peruskirjaa.
– Argentiinan taistelu rahastoja vastaan on tärkeä ennakkotapaus, joka tulee todennäköisesti koskettamaan myös Euroopan velkaantuneita maita kuten Kreikkaa ja Espanjaa, Laborde huomauttaa.
Kun velkakohu laantui, nousi Argentiina otsikoihin syyttäjä Alberto Nismanin kuoleman vuoksi. Nisman tutki Buenos Airesissa vuonna 1994 tapahtunutta synagogaan kohdistunutta terrori-iskua, joka on yhä selvittämättä.
Hän syytti hieman ennen kuolemaansa julkisesti presidentti Fernándezia tutkinnan hidastamisesta. Nismanin oli määrä esittää todisteensa maan parlamentille, mutta ennen kuulemista hänet löydettiin kuolleena kotoaan.
Virallisena kuolinsyynä on pidetty itsemurhaa, mutta myös poliittisen murhan mahdollisuudella on spekuloitu.
– On selvinnyt, ettei Nismanilla ollut todisteita väitteidensä tueksi, joten olisi ollut etumme, jos häntä olisi ehditty kuulla. Kuitenkin lehdistössä tämä esitettiin niin, että kuuleminen olisi haluttu estää, sanoo Laborde.
– Skandaalit vellovat lehdissä lyhyen hetken, ja kun tutkittua tietoa asioista saadaan, lehdet ovat jo siirtyneet seuraavaan teemaan. Ihmisten mieleen jäävät vain syytökset, eivät niitä seuranneet faktat.