Britannian sosiologinen yhdistys teki 18 maassa tutkimuksen, jossa haastateltiin 19 000 ihmistä. Vastaajien kantaa kysyttiin väitteeseen ”Kävisin mielelläni palkkatyössä, vaikka en tarvitsisikaan rahaa”.
Tutkimuksen suorittaneet norjalaiset Kjetil van der Wel ja Knut Halvorsen totesivat tulosten osoittavan, että mitä parempi sosiaaliturva maassa on, sitä suurempi osa vastaajista halusi tehdä palkkatyötä. Sama tulos saatiin sekä sillä hetkellä työllisten että työttömien keskuudessa.
Tutkituista maista parhaat sosiaaliedut ovat Norjassa. Siellä myös työhaluisten osuus oli suurin, lähes 80 prosenttia. Vähiten työhaluisia oli Virossa, noin 40 prosenttia. Se myös kuuluu sosiaaliturvaltaan heikoimpiin tutkituista maista.
Britannia on sosiaaliturvaltaan keskikastia, samoin työhaluisten määrässä (60 prosenttia).
Tutkijoiden Work, Employment and Society -lehdessä julkaistussa artikkelissa todetaan, ettei aineisto tue pelkoa siitä, että hyvät sosiaaliedut aiheuttaisivat työetiikan rapautumista, eivät kannustaisi työntekoon tai aiheuttaisivat riippuvaisuuden kulttuurin.
”Päinvastoin, sitoutuminen työssäkäyntiin oli paljon korkeampi kaikissa tutkituissa ryhmissä sosiaaliturvaltaan parhaissa maissa”, todetaan artikkelissa.
Sosiaaliturva on kuuma kysymys ennen toukokuussa pidettäviä Britannian parlamenttivaaleja. Kaikki pääpuolueet ovat ilmoittaneet leikkaavansa sosiaaliturvaa, eniten nykyinen päähallituspuolue konservatiivit.