Euroopan ympäristökeskus (EEA) varoittaa, että sadattuhannet eurooppalaiset tulevat kuolemaan ennenaikaisesti seuraavien vuosikymmenien aikana ilmansaasteiden vuoksi, kertoo uutissivusto EurActiv.com. Kuolleisuutta lisää valtioiden epäonnistuneet yritykset vähentää ilmansaasteita.
Vaikka kasvihuonekaasupäästöjä on saatu vähenemään, pääsee ilmastoon edelleen liikaa myrkyllisiä kaasuja. Ympäristöongelmia Euroopassa aiheuttaa myös muun muassa luonnon monimuotoisuuden hupeneminen, liian kuormittava maanviljely sekä sisävesistöjen heikko tila, listaa EEA tänään julkaistussa raportissaan.
Viisivuotisraportissaan ympäristökeskus vaati jäsenvaltioiden hallituksilta tiukempaa linjaa ympäristöasioihin. Tutkimuksen mukaan suurimmat ongelmat liittyvät ympäristösäännösten tulkintaan, joilla osoitetaan ympäristön vahinkoja.
EEA:n toiminnanjohtaja Hans Bruyninckx peräänkuulutti jäsenvaltiolta systemaattista lähestymistä Euroopan ympäristöongelmiin.
EEA: Junckerin komission ja energiaunionin tulisi ajaa kiertotaloutta
”Analyysimme osoittavat, että Eurooppaa on menestyksekkäästi selvinnyt useista ympäristöhaasteista vuosien saatossa. Mutta ne osoittavat myös, että jatkamme luonnon järjestelmien vahingoittamista, jotka pitävät yllä vaurauttamme. Vaikka eläminen planeettamme rajoitusten mukaan on valtava haaste, siihen vastaamisella on suunnattomia hyötyjä,” Bruyninckx sanoi The Guardianin haastattelussa.
”Hyödyntämällä koko Euroopan innovaatiokapasiteetin, voimme tehdä siitä kestävän. Se myös asettaa meidät kehityksen kärkeen tieteessä ja teknologiassa, luoden uutta teollisuutta ja terveemmän yhteiskunnan.”